Syksyinen maasto 30.9.

[Emma]

30.9. puetaan lämpimästi päälle ja lähdetään rauhalliselle maastolenkille! Mukaan mahtuu kuusi ensimmäistä, jotka alla huutavat hep! Maasto maksetaan tarina tai piirroksella pohjan ilmestymisen jälkeen. Tiestysti myös tallinhevosista osa on käytettävissä, jos oma hevonen ei rentoon maastoreissuun sovellu! Toiveita vois siis esittää Jakin ja Meridan kohdalla.

Osallistujat 6/8:
Emma - Axe
Victor - Elli €
Maddian - Riia
Julia - Kelmi €
Saaga - Mytty €
Carmilla - Pate
Mila – Dean €
(ratsastusjärjestys)

Ratsukoiden järjestäydyttyä, lähdimme kohti metsäpolkuja tallitietä pitkin rennosti kävellen. Tänään emme tekisi mitään hikipäälenkkiä, vaan nauttisimme syksyisestä kelistä. Käynnissä meitä vastaan ei oikeastaan tullut ketään ja tie vaikutti sen verran hiljaiselta, että ennen isomman tien ylitystä nostimme hetkeksi ravin. Juuri ennen isompaa tietä siirsimme takaisin käyntiin. Pari rekkaa hujahtivat nopeassa vauhdissa tietä pitkin ennen kuin pääsimme koko lauma tien ylitse. Perimmäiset ratsastajat tosin joutuivat vielä odottamaan, koska pari typerää autokuskia eivät voineet odottaa.

Tien ylittämisen jälkeen siirryimme suoraan metsään pienelle polulle. Syksyiset tuulet olivat kaataneet tutulle lenkkipolulle matalan puunrungon, jonka ylitse ratsukot hyppäsivät ravissa. Matka jatkui yhä kävellen, kunnes pääsimme läheiselle pururadalle. Siinä nostimme hieman pidemmäksi matkaa ravin ja saimmekin tuimia katseita lenkkeilijöiltä, joiden koirat räksyttivät hevosillemme. Pururadalta jatkoimme taas käynnissä hieman kiertotietä lammelle. Jouduimme hetken kävelemään kävelytiellä ja alittamaan alikulkutunnelin ennen kuin saatoimme palata takaisin metsäpoluille.

Lammella otimme tuttuun tapaan kierroksen laukkaa, jonka jälkeen suuntasimme takaisin tallia kohti käynnissä. Matkalla otimme pieniä ravipätkiä, mutta loppumatkasta etenimme osa hieman pidemmällä tuntumalla takaisin talliin. Kiitoksia teille maastoon osallistumisesta!

[Saaga]

Seisoin ensimmäisten joukossa pihalla odotellen muita tuleviksi. Maddian yritti kehitellä jotain juttua minun kanssani siinä kun hytisimme odotellen muita. Pihalla oli lisäksemme vasta Emma ja Mila, jotka käkättelivät omille jutuilleen vähän matkan päässä. Lopulta muukin porukka alkoi raahautua pihalle ja Emman antaessa "luvan" nousimme hevostemme selkään, toisten auttaessa puttaamisessa sun muussa. Carmilla kävi puttaamassa minut Mytyn selkään ja kiipesi sitten Paten selkään, asettuen taaksemme jonoon samalla kun Emma höpötti jonon etunokassa jotakin kulkujärjestyksestä ja yleisistä jutuista.

Lähdimme piakkoin kävelemään rauhalliseen tahtiin ja muut virittelivät keskustelua samalla kun itse yritin keskittyä kuuntelemaan Mytyn eleitä ja nautin syksyisen kirpeästä ilmasta. Mytty korskahteli ja yritti hätyytellä edessä taapertavaa Kelmiä, mutta oli vähällä saada kaviosta, joten jäin orin kanssa hieman kauemmas ponista.
Emma huikkasi meidän nostavan ravin, jolloin jonon etupää lähti vähitellen ravailemaan ja kun lopulta oli minun vuoroni, Mytty nuokkui niin katsellessaan maisemia, että minulla meni hetki saada Mytyn moottori taas käyntiin, joka sai tietenkin takana kulkevan Paten ärsyyntymään ja lähestulkoon rynnimään ohi.
Ravailimme isolle tielle asti, jossa hidastimme ja katselimme autojen menoa. Vielä Kelmikin pääsi ensimmäisessä porukassa tien yli, kun taas minä ja minun jälkeeni olleet Carmilla ja Mila hevosineen jäimme venailemaan, että muutama kuski keksisi, että ylikin voisi meidät päästää.

Kanntasimme hetimiten pikkuruiselle polulle metsään, jossa Myttykin reipastui ja alkoi käyttää jalkojaan ettei kompastuisi jok'ikiseen juureen ja kantoon. Tielle osui myös matala puunrunko, jonka yli Emma ohjasti meidät hyppäämään. Päätin vähän brassailla Mytyn kanssa ja ori hyppäsikin tyylikkäästi lyhyeltä matkalta nopeatempoisessa ravissa puunrungon yli kuin vanha tekijä. Kehuin oritta ja pian koko porukka oli ylittänyt puunrungon ja pääsimme jatkamaan matkaa aina pururadalle asti, jossa saimme taas vähän vauhtia hevostemme ja poniemme kinttuihin ja lähdimme ravailemaan. Minulla ja Mytyllä sujui muuten hyvin, mitä nyt Mytty meinasi säikähtää mutkan takaa tullutta lenkkeilijää koirineen.

Pururatapätkä loppui melko pian ja matkamme jatkui kohti kävelytietä ja alikulkusiltaa, jossa Mytty lähestulkoon lähti kertaalleen käsistä, kun ei ollut mikään vahvahermoisin hevonen... Kuitenkin pääsimme hengissä koko porukka metsään ja pian lampi häämöttikin edessä lämpimän syksyisissä väreissä ruskalehtien maalatessa maisemaa. Emma huikkasi meidän lähtevän laukkaamaan, ja mehän sitten laukattiin! Koko porukka revitteli innoissaan, mutta hallitusti pitkin lammen viertä, taisipa joku yltyä kisailemaankin. Mytty pysyi melko hyvin käsissä, mitä nyt vähän yritti Kelmiä ja Patea kirittää sopivan tilaisuuden tullen.
Kaikki kiva loppui aikanaan ja Emma sanoi, että olisi aika lähteä. Aloimme rauhoitella hevosia laukkapyrähdyksen jälkeen ja lähdimme ravailemaan hanhilauman tavoin Emman perässä kohti tallia. Myttykin alkoi vähitellen tulla hikiseksi, kun taputtelin orin kaulaa. Ravailukin muuttui lopulta käynniksi ja koko loppumatkan seurailin itse maisemia ja nautin syksyisestä tuulesta ja syksyn tuoksusta ja kun joku minun kanssani yritti jotakin jutustella, olin kuin en olisi kuullutkaan ja halusin vain nauttia hetkestä. Ainakin siihen asti että tajusin, että olimme melkein tallin pihalla. Hyppäsin Mytyn selästä ketterästi alas heti tallin pihalle saavuttuani ja kiitin Emmaa ennenkuin lähdin hinaamaan uneliasta ratsuani kohti tallia päästäkseni pahimmasta ruuhkasta pois.

Kiitos kivasta maastosta!

[Mila]

Asetuimme Deanin kanssa pitämään jonon häntäpäätä, kun lähdimme talliporukalla maastoilemaan. Dean vaikutti pirteältä tapansa mukaan, muttei kuitenkaan ollut rynnimässä jonon etupäähän vaan pysytteli Paten takapuolen takana ihan nätisti.

Ravipätkän aikana orin pieni kilpailuvietti tuntui heräilevän, mutta sain kuin sainkin pidettyä ratsuni aisoissa eikä se päässyt rynnimään Paten ohi vaikkei heti olisi halunnutkaan hidastaa takaisin käyntiin... Onneksi kuitenkin hidasti, sillä seuraavaksi olisi luvassa tienylitys eikä autotielle voinut suin päin säntäillä.
Kiltisti Dean odotti vuoroaan tien ylitykseen.

Kun oli aika hypätä puunrungon yli, Dean päätti pistää "Haistappa kakkeli"-vaihteen päälle. Ensinnäkään se ei suostunut nostamaan ravia ja kun vihdoin ja viimein nosti, ei puhettakaan että arvon herra olisi suvainnut kaatuneen puun yli. Turkasen koni!
Mutta kun ori huomasi että heppakaverit jatkaisivat matkaa ilman sitä, Dean unohti perseilynsä ja loikkasi rungon yli kuin metsäkauris konsanaan.

Lammen laukkapätkän aikana olin lentää Deanin selästä kuin leppäkeihäs, sillä orilla pääsi parit ilopukit laukan tiimellyksessä. Kuitenkin takiaisen tavoin pysyin satulassa ja kun edessä menevät ratsukot hidastivat, hidasti Deanikin.
Paluumatka tallille sujui kepeissä meiningeissä ja Dean ei enää jaksanut hölmöillä. Hyvä niin...


// Ehkä maailman tönköin maksu. :'D

[Julia]

Kelmi ja minä pääsimme kerrankin ihmisten seuraan maastossa, sillä yleensä yritimme vain roikkua isompien hevosien perässä häntäpäässä. Nyt olimme jopa keskellä, vaikkakin arvaamattoman Riian takana, joka saattaisi motata kaviollaan Kelmia kuonoon pelkässä isossa ravissaan. No, kyllä me selvittäisiin!
Ilma oli ihanan syksyinen viileine viimoineen. Lehdet putoilivat hiljalleen puista ja hevosten kaviot kopisivat jo pakkasesta kovettunutta maastopolkua vasten. Kelmikin rentoutui nopeasti jo käynnissä, eikä sillä tuntunut olevan tämän maastoreissun varalle ässää hihassaan.. Isolle tielle vievällä hiekkatiellä ravasimme hetken rauhallisesti, mutta jouduimme Kelmin kanssa kyllä menemään kunnon monteravia pysyäksemme isojen hevosten perässä. Ennen isoa tietä jarruttelimme käyntiin ja ylitimme tien kaikessa rauhassa. Muutama hevonen meinasi repiä pelihousunsa hullujen autokaahareiden takia mutta me Kelmin kanssa mentiin päät kylminä tien ylitse.

Metsässä meitä odotti yllätys, nimittäin kaatunut puu. Muut olivat tietysti innoissaan mutta Kelmi ei juuri olisi halunnut tielleen turhia esteitä. Se ylitti rungon yksi jalka kerrallaan, kun muut hyppäsivät ravissa. Laiska...
Ravasimme pitkän pätkän pururadalla, ohittaen koiria ja lenkkelijöitä. Kelmi ravasi kivasti porukan mukana, eikä sitä tarvinnut enää alkumatkan tavoin potkia liikkeelle. Muut hepat saattoivat kahahtaa välillä ohikulkijoita, samoin kuin myöhemmin alikulkutunnelia, jonne olimme tulleet kiertotien kautta. Kelmiä ei paljoa pelottanut, vaan se töpötteli poniaskeliaan tasaisen varmasti oudoista jutuista riippumatta.
Lammella Kelmi päästeli kyllä sitten kaikki patoutumansa ja laukkasi hullun lailla, yrittäen pysyä toisten perässä. Muutama pukkikin ponista irtosi, mutta tällä kertaa varmasti vain silkasta innostuksesta. Loppumatka olikin sitten taas ihanan rauhallinen, kun turhat energiat oli purettu koko sakista.

[Victor Larsson]

kiitos superista maastosta!♥

[Malia]

Piirros ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan... Ratsastaja kasvoi ja hevosen jalatki on sitä sun tätä :'D