|
Post by Inna on Jun 18, 2017 22:22:47 GMT
"Kirppu"sgsh-tamma s. 25.08.2015 (i. Exitus Spiritus) ruunivoikonkirjava (sabino), 168cm Kirpun kirppumaisista kirppuiluista tarinoi päiväkirjaan omistajat Inna Paakkanen ja Julia Luoti.
|
|
Julia
New Member
Posts: 87
|
Post by Julia on Jul 11, 2017 21:38:38 GMT
23.03.2017 rataharjoitukset Stall Sjöholmassa
Kaksi voikkoa lastautuivat traileriin helposti, vaikka olin varannut aikaa tuntitolkulla tempperamenttisten tammojen tempauksien takia. Nyt Kirppu ja Valerie kuitenkin napottivat nätisti syömässä aamuheiniään trailerissa, joten uskalsin pistää viitoset Innalle. "Helppoa kun sen osaa", nainen virnuili minulle, vaikka oli pistänyt vain heinät verkkoon ja lastaussillan kiinni, minun hoitaessa hevoset autoon. Harjoituskisat olivat ehkä turhan kaukana meille, mutta olin niin ylpeä pikkuhiljaa valmistuvasta nuorikostani, että sitä piti päästä näyttämään mahdollisimman pian kotikentänkin ulkopuolelle. Kirppu nyt oli mukana varmistuksena, jos Valerie ei näyttänytkään parhaita puoliaan, oli ainakin jotain mitä esitellä. "Mä sitten istun koko päivän autossa, kun on niin kylmä", Inna valitti ja minä pyörittelin silmiäni. Siinäpä vasta kisahoitaja. Valerie päästi emänsä jälkeen kimakan hirnahduksen merkiksi, että trouble double oli saapunut. Olimme sen verran ajoissa, että varustukseen ja verryttelyyn jäi reilusti aikaa. Sitä tammat molemmat tarvitsivat, koska olivat niin hitaita vertymään. Heitin Valerielle ratsastusloimen päälle, jotta sen vielä kehittyvät lihakset pysyisivät lämpiminä pidempään. Inna vuorasi Kirpun enkkuviltein peläten, että tamma paleltuisi. Kirppu ei pistänyt hanttiin, vaan vilukissana nautti saamistaan vilteistä. "Käy sä kävelyttään näitä, niin käyn sitten verryttelee Valerien", totesin Innalle ja pakenin itse talliin ilmoittautumaan ja vaihtamaan kisakampetta päälle. Pakkasen vilvoittamana päivänä en pistänyt edes pahakseni, että jouduin pukemaan ylleni jäykän turvaliivin. Aika kului kun siivillä verrytellessäni nuorikkoa. Valerie alkoi vasta olla kuulolla, kun Inna käski minut odottamaan vuoroani. Päätin luottaa tamman fiksuuteen ja pitää pääni kylmänä. Kylmässä pakkasviimassa se onnistui paremmin kuin hyvin. "Sehän on paljon rennompi kuin Kirppu aikoinaan ekoissa kisoissaan", Inna ihmetteli, johon vastaukseksi kohautin vain olkiani. "Ehkä se tietää ettei nämä ole oikeat kisat, vaan harjoitukset", sanoin nauraen, sillä en keksinyt parempaakaan selitystä. Ennen kuin huomasimmekaan, jouduimme jo radalle. Se oli rakennettu pienistä kavaleteista ja ristikoista, mutta minua silti jännitti. Valeriekin näytti olevan utelias uudesta paikasta, mutta ei pistänyt hanttiin lähtömerkin saatuamme napakoita laukkapohkeita. Se pisti parastaan ja hyppäsi esteitä juuri niinkuin oltiin harjoiteltukin. Muutamaan otteeseen hypyt olivat liioiteltuja ja tuomarit varmasti näkivät tamman raakuuden, mutta ainakin pisteet pärähtivät kotiin yrittelijäisyydestä. Ainakin Valerie suoritti radan puhtaasti, joten tyylipisteitä tuskin jaettiin. "Kiitos ratsukolle, otetaan seuraava radalle!" Tuomari kailotti ja huokaisin syvään kävellessämme ulos maneesista. Taputin sabinovoikkoa kaulalle ja hypähdin alas tamman selästä. Kirppu tuntui todella erilaiselta ratsastaa jälkeläisensä jälkeen. Se jännitti enemmän, vaikka Inna oli käynyt sen selässä tekemässä muutamia verryttelyhyppyjä. "No, menee miten menee", Inna vain totesi ja minä nyökkäsin. Oli Kirpulla ollut parempiakin päiviä. Pääasia tammalla oli tänään olla Valerien seuraneitinä, joten rataharjoitus otettiin vain Kirpun kanssa todellisena harjoituksena. Esteet olivat kohonneet ristikoista melkein metrin korkuisiksi, mutta oli ruunivoikko hypännyt jo pitkään korkeampiakin esteitä. "Saatte aloittaa", kuului tuomaristosta ja nostin tammalla sujuvan, mutta rennon laukan. Pyrin ottamaan enemmän aikaa, jotta sain ratsastettua Kirpulla puhtaan radan. Innokkaasti Kirppu kyllä hyppäsi, mutta jouduin ratsastamaan sitä todella paljon, että sain sen menemään esteen suorassa ja oikeasta kohdasta. Maaliviivalla olin kuitenkin tyytyväinen puhtaasta radasta. Purimme hevoset nopeasti varusteista niiden kylmetyttyä palkintojenjaossa ja huristelimme pikapuoliin kotia kohti. Valerien kanssa napsahti ykkössija ja Kirpun kanssa oltiin kymmenennellä sijalla, vaikkakin puhtaan radan suorittaneina olimme jaetulla ykkösijalla. Ei voinut kuin olla ylpeä tästä voikko- tai pikemminkin, voittokaksikosta!
|
|
Julia
New Member
Posts: 87
|
Post by Julia on Oct 7, 2017 17:59:03 GMT
08.10.2017 kaljottelua Taunossa
Muutto oli tullut nopeammin kuin osasin edes kuvitella, eikä minulle ollut jäänyt aikaa etsiä uusia ystäviä muualta kuin tallilta. Nopeasti laidunlaukkojen jatkoilta uusia tuttavuuksia oli tullutkin, muttei se tarkoittanut, että olisin hylännyt vanhat ystäväni täysin. Vientare ei ollut maailman toisella puolen, vaan sadan kilometrin päässä Kallasta. Jokainen viikonloppu hurautin katsomaan, miten vuokraajat pärjäsivät hevosteni kanssa, kuten nytkin. Tänään kuitenkin tarvitsin aikaa ihan itselleni. Ruunivoikko tallusti letkeää käyntiä allani hyvin tyytyväisenä, kun vihdoin ja viimeinkin olin vääntänyt sen kanssa koulukiemuroita pitkän kaavan mukaan. Kirppu ei koskaan ollut katkera, mikäli joutui viettämään muutaman ylimääräisen vapaapäivän. Siksi sen kanssa oli niin mukavaa tehdä töitä. Heitin arvauksen ilmoille, ettei tamman tuleva vuokraaja jaksanut odottaa sen luottamusta, joka oli pitkän työn tulosta.
Kirppu odotti selvästi jotain kurkistelellessaan minua karsinan oven takaa. Tunsin nappisilmäisen katseen paremmin kuin hyvin ja kipaisin taukohuoneen pakastimesta hakemaan neidin mieleistä herkkua, eli vadelmamehujäätä. Se taisikin olla tämän kesän viimeinen. "Tullaan tullaan", totesin hörisevälle lellikille ja pudotin jäisen herkun tamman ruokakuppiin. Ihmetellessäni puoliverisen outoja mieltymyksiä huomasin jonkun tuijottavan meitä. "Hei vain", Inna totesi viileänsävyisesti ja moikkasin yllättyneenä häntä takaisin. Emme olleetkaan nähneet koko viikonloppuna, kun Inna oli käynyt katsomassa yhtä myytävää taloa ja minä muutin Kelmiä Vaahterapolkuun. Kiusallisen hiljaisuuden jälkeen nainen teki jo lähtöä omiin touhuihinsa, kunnes pysäytin hänet. "Tota, lähtisitkö mun kanssa sunnareille- tai siis, yksille johonki tähän lähelle?" Hymyilin sulkiessani Kirpun karsinanoven. Ilta oli vasta nuori, joten pystyin helposti ottamaan yhden, vain yhden, ja ajaa myöhemmin takaisin Kallaan. "No, kaipa se käy", brunetti totesi mukamas mietiskellen, vaikka hänestä paistoi läpi, ettei nainen voinut vastustaa kiusausta. Inna sanoi vaan laittavansa Sasnakin takaisin tarhaan, jolloin minulle jäi aikaa odotellessani harjata Kirpun kuraiset suojat puhtaaksi.
Ehdotin Innalle läheistä Taunon terdeä, jota todella kutsuttiin syrjäkuppilaksi. Inna purskahti nauruun käynnistäessään punaista Audiaan. Kysyin kulmiani kurtistaen, oliko hänellä jotakin vastalauseita. "Et oo tosissas", Inna totesi ja muisteli meidän edellistä kertaa Taunossa. Se ei ihan tainnut mennä niinkuin suunniteltiin, mutta paljon paremmin mitä yleensä. Muistaakseni.. "Noo, jätettäneen sen muistelu sikseen", hymähdin nolona ja ohjeistin naiselle tietä. Terassi näytti olevan suljettu, mutta kai me viihdyimme sisälläkin haisevine hevoskamppeinemme, mikäli alkoholi virtasi. Inna tilasi tottumuksensa mukaan lonkeron jäillä, eikä voinut sietää minun olueni kitkerää tuoksua. Avasin keskustelun hyvin tyypillisesti istuuduttuamme. "Mitäs Paakkasen Innalle kuuluu?" Kysyin ja otin ensikulauksen viileästä kaljastani. Innasta huomasi, ettei hän halunnut heti kuulla, miten minun taipaleeni ökytallilla oli alkanut. Minulla ei tosin ollut aikomustakaan kertoa, jos hän ei itse tahtonut kuulla. "Yritän kuumeisesti etsiä taloa, jotta pääsisin Santasen nurkista pois. Tuomokin on ollut innokkaana mukana katselukierroksella", hän vastasi pääpiirteittäin sen mitä jo tiesinkin, mutta meille molemmille taisi olla yhtä auki, tahtoiko Tuomo muuttaa naisen kanssa yhteen. "Oishan se jo aikakin", totesin huvittuneesti miettien meidän viimeisen viiden vuoden aikana toiminutta asumismuotoa. Santasten talo vaikutti enemmän tallilaisten kommuunilta kuin täysipäiseltä omistajattaren lukaalilta. Tuskin täysipäistä Milasta koskaan tulisi, mutta kyse olikin periaatteesta.
Oluttuoppi kävi huulillani yllättävän nopein liikkein, että jouduin tilaamaan toisen tyhjän lasin kaveriksi. Inna katseli minua arvioivasti, mutta minä tiesin kyllä, missä raja menisi. "Miten sä oot viihtynyt?" Inna kysyi ennenkuin ehdin lypsää naiselta enempää tietoa hänen parisuhteestaan. Yllätyin hieman vakavasta äänensävystä, enkä epäillyt ollenkaan Innan olevan katkera, mutta jotain nainen haki takaa. "Oikein hyvin. Työt maistuvat, opiskelu siinä sivussa. Valerie on varsin kelpo nuorikko ison egonsa kanssa suuressa ja kunnianhimoisessa miljöössä", naurahdin katsahtaen bruneten kasvoja, jotka nousivat hiljalleen hymyyn. Ystävieni oli vääjämättä hankalaa nähdä minut potentiaalisena kenttäratsastajana, kun olin tottunut tyytymään aina puskaratsastajan maineeseen. Uskoin, että hän vain pelkäsi minun jättävän 'vanhan elämän' taakseni tuosta vain, vaikka asiat eivät olleet niin kristallinkirkkaita kun vaikuttivat olevan. "Sehän kuulostaa mukavalta. Kartanolla on varmasti varakkaat ja erittäin oman arvonsa tuntevat perijättäret?" Nainen sanoi uteliaasti sivuten aihetta, mutta kohautin vain olkiani. He vain olivat kasvaneet varakkuuteen, minkäs sille mahtoi. Tuskin olisin itsekään vähään tyytyväinen, mikäli kaikki oltaisiin tuotu pienestä pitäen hopeatarjottimella, sormia napauttamalla. "Niiin, mukavia naisia ja taitavia ratsastajia. Valmentajina erittäin säntillisiä", huomasin itseni kehuvan siskoksia. Noin kauniit sanat olivat kehittyvän ratsastajan näkökulmasta ymmärrettäviä, mutta yllätyin itsekin etten ollut ärsyyntynyt naisten pröystäilyyn, joka yleensä aiheutti minussa päinvastaisia reaktioita. Oliko se katkeruutta, en tiennyt itsekään, mutten ollut vielä tuntenut Auburnissa olevani väärällä planeetalla. "Kyllähän mä huhuja olen kuullut", Inna tokaisi tietävän oloisena ja otti jäitä kilisevästä lonkerostaan suullisen. Mieleni teki kysyä, mistäköhän lähteistä juorut olivat peräisin, mutta jätin ne täysin omaan arvoonsa. En alunperinkään kiinnostunut kartanosta siksi, että siellä liikkui enemmän perättömiä juoruja uteliaiden vääristeltävänä keskivertotalliin verrattuna. "Minä en noita juoruja oikein seuraa", vastasin toppuuttelevasti kulmiaan kohottavalle naiselle. Rivien välistä oli luettavana, ettei mielestäni kannattanut alkaa tekemään kuulopuheiden myötä itselleen käsityksiä miltei tuntemattomista ihmisistä.
"Yks ginilonkero", brunetti tilasi tiskiltä ja tippasi vanhanoloiselle, hiljaiselle baarimikolle kympin setelistään loput. Minusta ei tainnut tätä tahtia enää Mazdan rattiin olla, mutta kyllä minä vielä kyydin kotiin keksisin. "En tiedä yhtään, mitä Tuomo minusta tahtoo", Inna huokaisi vihdoin ja sanoin naiselle muutaman sanan parisuhteista. Mikäli ne eivät tuntuneet lähellekään oikeilta, ei kannattanut jäädä roikkumaan. Kliseiset parisuhdeneuvoni tuntuivat menevän kuuroille korville. "Tinder vaan tulille", tokaisin huvittuneesti vaikkei toki parivaljakon suhteessa ollut mitään nauramisen aihetta. Sain Innalta vastaukseksi hyvin kyllästyneen katseen. "Mulle kelpais kyllä uusi alku, susta näkee että oot onnellinen", vihreähupparinen nainen totesi ehkä hieman äkkipikaisestikin, pyöritellen hupparinsa valkeita naruja käsissään hermostuneesti. Tummaverikkö tuskin osasi kuvitella, että alintajuntaisesti ajattelisi noin radikaalinkin päätöksen tuovan ongelmiin helpotuksen. "Oon vaan tyytyväinen", hymyilin posket punaisina, kiitos alkoholin. Ajatukset tuntuivat pehmeiltä mutteivat helpommilta ratkottavaksi, vaikka kuinka kaljaa kumosi. Yhtäkkiä muistin, mistä Inna tulisi takuula paremmalle tuulelle. "Etkä millään arvaa kuka on myös majoittautunut jälleen samalle tallille!" Huudahdin jo äänekkäästi humalatasostani johtuen ja katsahdin Innaa, joka ei malttanut olla kuulematta vastausta. "No Rasmus tietysti", nauroin, ensin kaataessani viimeisetkin kaljanjämät tuopistani kitusiin. Brunette repesi nauramaan, päivitellessään kaikkia mahdollisia kommelluksia, mitkä mies oli tallilla jos toisellakin nähnyt. Siitä huolimatta välimme olivat edelleen vaivaantuneet, vaikkei kumpikaan odottanut mitään muuta kuin puhdasta ystävyyttä. "Ompahan yksi ihminen taas vähempi Vaahterapolusta", Inna tokaisi naurun tyrehdyttyä. Huokaisin syvään ja puistelin päätäni. Niin ne ajat olivat muuttuneet, eikä sille voinut mitään. Jokainen kulki parhaaksi näkemiään polkujaan. "Ootko muuten kuullut Nellasta?" nainen hyppäsi hetkeksi aiheesta minulle vakavampaan, ikäänkuin jotain tärkeää olisi minulta jäänyt kuulematta. Pudistin päätäni ilmeettömästi ja Inna otti paremman asennon baarijakkaralla. Se olikin seuraava mysteeri ratkottavaksi ja kaipasi ehdottomasti vielä yhden oluen lisää.
|
|