Mytyn ja Saagan seikkailut

[Saaga]

Fionn's Dermout
Irlannintyöhevosori, 4v
omistaja Saaga Pajunen
Mytyn sivut

[Saaga]

7. kesäkuuta 2015

”Siis mitä? Sun säkkisika on erivärinen?” kaverini pälpätti puhelimen toisessa päässä korvaani. Istuin pienen huoltamon kahviossa edessäni väsyneen näköinen leipä ja iso kuppi vahvaa kahvia. Aloin selittää ystävättärelleni, mitä kaikkea matkaani oli mahtunut Ruotsin puolella.

---

Olin ajanut yötä myöten Turun satamaan ja mennyt laivalla Ruotsin puolelle päästäkseni uuden hevoseni luokse. Satamassa odottikin jo hevosrekka, joka oli kulkenut läpi läntisen Pohjois-Euroopan viimeiset kolme päivää ja ikävä kyllä valkea ratsuni oli lähtenyt matkaan lähes alkupisteestä – Irlannista. Päästyäni tuontihevosten rekalle tähyilin, missä hevoseni oli. Matkan aikana rekka oli tyhjentynyt ja siellä oli vain puoli tusinaa erilaisia kauraturpia, mutta ei yhtään kimoa. Minulle oli jo tullut melkoinen huoli, mitä uudelle ponskilleni oli mahtanut käydä ja menin kyselemään Myttyä rekan ajajalta, jolla oli listat hevosista ja nimen kuultuaan hän kurtisti kulmiaan.
"No, there is no white or grey horses. I believe that the horse that you are talking about is the chestnut one, the one with red blanket" sain vastauksen nopeasti, saksalaisella aksentilla puhuvan miehen plärättyä hetken listojaan.
"I was told it would be white? You sure that Fionn's Dermout is chestnut one?" tivasin vielä mieheltä, ääntäen nimen selvemmin kuin aiemmin.
"Well, all the horses have nametags hanging from their halters. We can go look. But I'm pretty sure it is the chestnut one. There is a few bays and blacks too, so we can check them too." mies vastasi jo hivenne tuskastuneella äänellä, hypäten ohjaamosta ja kävellen edelläni rekkaan, josta talutettiin juuri pientä shetlanninponitammaa. Annoin katseeni seurata pientä, väsyneen oloista tammaa ennen kuin menin miehen perässä rekan sisälle.
"Come here! It is this one" mies huusi rekan perältä. Kävelin kiireen vilkkaa katsomaan, mikä minua odotti ja tosiaankin, kapeassa karsinassa oli väsyneen, mutta terveen näköinen irlannintyöhevosori, jonka karvapeite oli valkean sijaan rautias. Muut hevoset - kaikki kolme - olivat poneja ja yksi oli suurikokoinen tinker, joten ei ollut epäilystäkään, etteikö tämä olisi kovasti odoteltu M
"I was told it was white though... But is is definitely this one" mutisin, sormeillen orin riimusta roikkuvaa laminoitua paperia, jossa oli kirjoitettu yksinkertaisesti "ch Irish Draught Stallion Fionn's Dermout IE -> FI Saaga Pajula". Kun nostin taas katseeni, rekankuljettaja oli hävinnyt paikalta ja kirjasi juuri aiempaa shetlanninponitammaa listoihinsa, kätteli ostajaa perheinee ja alasi sitten minun luokseni.
"So, you're good to go? I think the ship to Finland is coming in an hour or so, so you could walk it around a little bit and then go to your ship. I will just write down that you came to pick your horse up and I need your signature in some papers" mies selitti, ohjaten minut samalla rekan etuosaan, jossa vetäisin nimeni alle tarvittaviin papereihin ja hain sitten rautiaan orin karsinastaan, josta ori seurasi minua varsin nätisti - väsyneesti, mutta nätisti. Kävelytin oritta hetkisen pihalla ennen kuin lastasin sen traikkuun, jonka olin lainannut kaveriltani.
Noin tunnin kuluttua olin jo laivassa laittamalle Dermoutille vettä ja tarkistamassa, että orilla oli kaikki ok. Ori kuunteli tarkasti ääniä ja sen korvat vispasivat hillittömästi, mutta rautiaan pää roikkui ja se nuokkui trailerissa. Niinpä päätin sulkea trailerin oven ja jättää monta päivää matkanneen orin nukkumaan rauhassa suunnatessani itse kohti laivan tax-freetä ostaakseni itselleni jotakin naposteltavaa ja pikkusiskolleni lupaamani Toblerone-pötkön.

---

Matkaa Rinnsteiniin oli vielä puolisentoista tuntia, kun näin auringon ilmestyvän horistontista näkyväksi, muuttaen vaaleanpunaisen ja liilan yötaivaan punaiseksi. Kello näytti neljää aamulla, joten minulla oli hyvin aikaa ajella Rinnsteiniin. En kuitenkaan kehdannut mennä herättämään omistajapariskuntaa aivan aamuvarhaisella, joten seuraavan leirintäalueen, noin vartin päästä, nähdessäni, ajoin autoni sinne, ilokseni todetakseni, että alue oli aivan tyhjä - eikä ihme, se oli aivan metsän katveessa ja puoliksi soisen näköistä. Enpä nukkuisi minäkään täällä, vaikka olisinkin eräjorma. Alue sai kuitenkin kelvata, joten menin katsomaan, mitä Dermoutille kuului ja ori näytti yhä uupuneelta, mutta paljon aktiivisemmalta kuin aiemmin. Irrotin orin puomista ja talutin herran ulos. Ilma oli lämmennyt yöstä ja meri-ilmasta sen verran, että heitin pehmeän, ohuehkon fleeceviltin pois orin päältä ja ihailin oritta. Olin muutama kuukausi sitten nähnyt ilmoituksen "komeasta, lupaavasti kimosta kenttäratsun alusta!" ja liitetty kuva ei kyllä olisi minua saanut oritta ostamaan; pienikokoisen näköinen ori seisoi jalat hattellaan, takakorkean näköisenä ruikkuna keskellä mutaista tarhaa ja tosiaankin näytti siltä, että olisi kimo tai ainakin kimoutumassa. Kuvan aikaleimat osuivat orin kaksivuotispäiville, joten ajattelin, että ori olisi "miehistynyt" vuoden aikana, ja tosiaankin oli! Vastikään neljävuotiaaksi kääntynyt ori oli nyt ylväs ja valpas pakkaus. Kävelytin oria hieman nurmen sivulla, tarkastellen orin askelia; käynti oli ainakin puhdas.
Ehdin viettää leirintäalueella puolisen tuntia, kunnes pakkasin orin taas matkaamaan.
"Ollaan siellä kuuden pintaan, onko ok?" lähetin tekstiviestin Emmalle, toivoen, etten herättäisi tallin omistajaa. 

Kellon näyttäessä kahtakymmentä yli kuutta käännyin Rinnsteiniin vievälle tielle, yrittäen varoa kuoppia tiellä. Sinne päästyäni talli oli pimeänä. Parkkeerasin auton kömpelösti parkkipaikalle ja kävin nopeasti kurkkaamassa, että irkullani oli kaikki hyvin ennen kuin kuljin maneesin ohi ja käänsin katseeni talon suuntaan. Yhdessä makuuhuoneista ja eteisessä oli valo ja keittiössä hääri joku. Vilkaisin puhelintani, huomaten, että minulle olikin tullut viesti melkein tunti sitten.
"Joo : ) Sille onkin jo karsina valmiina heti oven vieressä, että jos ei olla hereillä niin voit viedä suoraan sinne tai tarhaan 12." luettuani viestin suuntasin kuitenkin talolle päin, koputtaen rivakasti oveen. Ei mennyt kauaakaan, kun Emma ilmestyi ovelle lähes pukeissa. 
"Jos mennään pihalle, Reetta nukkuu vielä eikä viitti herättää." Emma puhui hiljaa, ohjaten minut sitten pihamaalle ja kävelimme takaisin traikulle, jossa raudikko pälyili ympärilleen. 
"Oooi ootpas sä hieno poika!" Emma jutusteli orille samalla kun otin sen irti puomista ja talutin orin pihalle. 
"Niin tää oli... Dermount?" Emma kysyi, kulmaansa kohottaen ja taputellen rauhallista, ympärilleen katselevaa oria kaulalle. 
"Melkein; Dermout" naurahdin. 
"Ois kyl ihan jees saada sille joku helpommin sanottana lempinimi. Kyllä ne siel irkuissa Demouttia vääntää ku vettä vaan, mut tääl se on vähä vaikee sanoa.... Sillee Polle, Hippa, Heppa, Poni, Dermout" naureskelin itsekin. 
"No, ehkä sun pitää siten miettiä sille lempinimi" Emma jutusteli, lähtien sitten kävelemään kohti tallia. 

Tallin oville asti päästyämme Emma avasi oven, joka narahti hieman ja laittoi valot päälle. Karsinoista kuului liikettä, kun joku hevonen nousi jaloilleen, jolloin Dermout päästi pehmeän hörähdyksen ilmoille. Vastaukseksi tuli kimakka, mutta hiljainen hirnahdus. 
"Laita se tänne" Emma sanoi avattuaan Dermoutin karsinan. Otin riimunnarun irti orin riimusta ja meinasin taluttaa orin karsinaansa, mutta hyvä kun ei irkku ylitseni juossut kun meni karsinaansa. Sadattelin minut yllättänyttä hevosta ja suljin oven orin perässä. 
"Sillä on siellä vettä, voit antaa sille aamuruuat jo nyt jos haluat. Sähän oot täällä kiertänyt, et siitä ei pitäis olla ongelmaa. Jos tarviit mua niin tuu hakemaan talosta!" Emma neuvoi minua, aikoen sitten kääntyä kannoiltaan, kunnes avasin suuni. 
"En mä kyllä muista missä ne ruuat oli, voitko tulla näyttämään?" pyysin hymy huulillani, jolloin Emma vei minut rehulaatikkojen äärelle. 
"Mitähän se on siel irkuis syöny... Jos sille antais nyt vaa vähä vitamiineja ja kauraa, ni alkaa sitte syöttää omaa ruokaa vähitellen..." mutisin, vilkaisten Emmaa. 
"Missäs ne vitamiinit onkaan näistä?" kysyin, vilkuillen ämpäreiden ja purnukoiden rivistöä. Emma näytti minulle oikean purkin ja kun en tuntunut löytävän kauhaakaan, nainen lappasi itse Dermoutille sopivan määrän ruokaa purkkiin. Hahaa, pääsinpä siitäkin hommasta! Vaikkei ruokien laittaminen ollut iso työ, minua hieman epäilytti, osaisinko antaa oikeat määrät kaikkea ja lusmuilutaitojeni avulla tämäkin onnistui ... Hups. 

---

Otin aamupäivän mittaiset nokoset yläkerran sohvalla, heräillen seuraavan kerran kahdentoista paikkeilla. Nappasin puhelimeni taskustani ja tarkistin, etten ollut jäänyt mistään paitsi ja nousin sitten. Pöydällä lojui paperia ja kyniä, jolloin istuin pöydän ääreen ja aloin ideoida hevoselleni nimeä. 
Dermout. De... mon? Demi? Routa? Erkki? Ei, ei todellakaan. Mout ... Moy? Myt... Mytty? Mytty. Siinä se oli. Mytty. Olihan se vähän hassu ja lapsellinen, mutta toimi. 
Suuntasin tallin alakertaan ja totesin, että Mytty nukkui täyttä päätä. Päätin jättää orin sisälle, koska matka oli ollut varmasti rankka. Niinpä päätin suunnata pihalle haukkaamaan happea ja näinkin, että kentällä joku juoksutti kirjavaa hevosta. Suuntasin siksi aidalle notkumaan, seuraten hevosen menoa, joka pian häiriintyi läsnäolostani ja hevosen juoksuttaja, vaalea poikakin huomasin minut. Päässäni kävi ajatus, keskeytinkö kaksikon treenit, mutta aloin kuitenkin puhua pojalle rohkeasti, kunhan hän oli talutellut tammansa ulos kentältä. Ihailin tamman kaunista kirjavuutta, ja päätin kommentoidakin sitä. 
"Moikka, kivan värinen heppa sulla, onko se sun oma?" kysyin, koittaen aloittaa keskustelua. Kun sain vastaukseksi vain hymähtelyjä ja hiljaista juuta, aloin puhua itsestäni, kun pojalle itsenäinen puhuminen tuntui olevan kovin vaikeaa. Esittelin itseni, kuullen pian pojankin nimen; Victor Larsson. Hetkeksi sisintäni hyysi, enkai joutuisi puhumaan ruotsia?! Onneksi Victor tuntui aiemminkin ymmärtäneen suomea, joten luotin vain, etten joutuisi kohtaamaan vanhaa arkkivihollistani; ruotsia. 
Lähdin kuljeskelemaan tallille päin hieman Victorin ja hänen hevosensa perässä. Heti talliin päästyämme näin Emman, joka jutusteli oven takana Mytylle. 
"No, keksitkö sille lempinimen?" Emma kysyi virnistäen ja tajusinkin hänen viittaavan pöydälle jättämääni lappuun. 
"Joo, Mytty" naurahdin, tarjoten kättäni Mytylle haisteltavaksi. Ori oli hereillä ja tutki ympäristöään kiinnostuneena, joten ajattelin vieväni sen ulos. Nappasin riimunnarun karsinan vierestä ja Emmakin tajusi siirtyä tieltäni, kun lähdin viemään Myttyä hieman tallin taakse, tarhaan 12. Toinen tarha oli tyhjä, kun taas toisella puolella oli elämäänsä kyllästyneen näköinen vuonis, joka lepuutti takajalkaansa pälyillessään uutta naapuriaan. Mytty meinasin jälleen jyrätä minut matkalla tarhaan ja lähtikin jaloittelemaan reipasta käyntiä sähkölangan viertä. Ori hirnahteli mennessään ja yritti tehdä tuttavuutta viereisen tarhan vaalean vuonohevosen kanssa, muttei saanut vastakaikua, joten jäi pyörimään pitkin tarhaansa. 
Suuntasin takaisin sisälle, jossa Emma yhä pyöriskeli, lakaisten käytävää reippain ottein. 
"Ainii, se jonka kanssa tulit sisälle, on ... " Emma aloitti, mutta täydensin lauseen itse. 
"Victor Larsson" naurahdin, jolloin Emma nyökkäsi minulle. 
"Hei mikä sen hevosen nimi on? Se kirjava tamma?" kysyin ohimennen. 
"Aa, se on Changelin eli Elli" Emma vastasi ja kuin tilattuna Victor asteli paikalle. Emma esitteli minut pikaisesti, mutta Victor totesi tuntevansa jo minut, jolloin väläytin pojalle hymyn. Vaikutti hiljaiselta, mutta ihan mukavalta ainakin tähän mennessä. Emma yritti jotain keskustelunalkua Victorin kanssa, mutta kun poika suuntasi muualle, jäin itse juoruamaan Emman kanssa tallista, ennen kuin huomasin itsekin olevani melkoisen väsynyt. 
"Mä voisin kyllä lähtee hipsimään kotia kohden ..." totesin, jolloin Emma naurahti. 
"Nukuttaako? Kyllä sä vaan ihan tyytyväisenä nukuit kuola poskella aiemmin" Emma ilmoitti virnuillen irvikissan lailla, jolloin kohautin olkiani ja sanoin moikat tallin omistajattarelle, käyden vielä kurkkaamassa Myttyä, joka oli rauhoittunut portin lähistölle. Lahjottuani oritta parilla leivänkannikalla lähdin parkkikselle hakemaan autoani, lähtien kotimatkalle.

1 HM
1656 sanaa

// Tervetuloa Rinnsteiniin! Hienoa, että ilman suurempia ongelmia Mytty pääsi Suomeen!
Ori tulee varmasti viihtymään Rinnsteinissä ja toivottavasti myös sinä

[Saaga]

21. kesäkuuta 2015

Tarvoin pienestä, hajoamispisteesteessä olevasta autostani kohti tallia. Aamupäivä oli ollut vielä hetki sitten aurinkoinen, mutta nyt taivaan olivat peittäneet tummat myrskypilvet. Vilkuilin taivaalle, pohdiskellen sataisiko pian, eli pitäisikö minun tarkistaa, onko maneesissa joku. Mytyn tulosta oli tänään tasan kaksi viikkoa enkä ollut edes käynyt orin selässä - heti Mytyn kotiuduttua Rinnsteiniin orille oli iskenyt niin kova stressi päälle, että se oli ollut selävsti kipeä. Eläinlääkäri oli käynyt tutkimassa orin heti Mytyn kolmantena Rinnsteinin päivänä ja todennut, että stressipeikko oria vain vaivasi. Itse en kuitenkaan kehdannut edes nousta Mytyn selkään ennen kuin ori oli oikeasti täysin terve. Niinpä viimeiset pari viikkoa olivat kuluneet vain siinä, kun olin koittanut Mytyn kanssa maastakäsittelyjuttuja ja tutustunut raudikkoon.
"Saaga!" ajatuksenkulkuni keskeytti etäisesti tuttu ääni. Käännyin katsomaan olkani yli ja tunnistin minua kohti kipittelevän Heidin. 
"Moi! Mitäs sä täällä jo tähän aikaan?" Heidi kysyi pirteästi, jolloin kohautin olkiani. 
"Tulin kattomaan et miten Mytyllä menee ja siivoomaan sen karsinan ja aattelin tota tarhaaki vähä siivoilla. Nyt kun ollu nii kauheet kelit, ni aattelin et saa viel jonku rivin noista tarhoista ... Kasvattaja juorus mulle että sillä on vähä herkät jalat" jutustelin, irvistäen hieman jutellessani tarhan ja karsinan siistimisestä. Pakkohan ne oli joskus tehdä, joten miksei nyt, niin illalla voisi lähteä jonnekkin... 
"Aijaa. Ootko aatellu tänään jo käydä sillä ratsastamassa?" Heidi kysyi jatkuvan iloisena, jolloin pudistin päätäni. Avasin tallin oven vahvalla rykäisyllä, säikäyttäen sisällä olevan Lisan. Huikkasin anteeksipyynnön naiselle ennen kuin tein tilaa perässäni kulkeneelle Heidille, joka suuntasi yläkertaan. Kuulin naisen huikkaavan moikat yläkertaan ja saavan vastauksia, mutta enempää en jäänyt kuuntelemaan, vaan suuntasin hakemaan kottikärryt ja talikon. 
Lisa hävisi upean tammansa kanssa viereisestä karsinasta, huikaten minulle vievänsä sen takaisin laitumelle, joten aloin hyräillä hiljaa kun heittelin kakkoja ja märkiä länttejä kärryyn. Mytty oli onneksi niin siisti ja tarkka, että siivottavana oli vain yksi kulma eikä purujakaan hävinnyt paljoa, joten päätin olla tuomatta puruja lisää. 
Saatuani Mytyn karsinan pikaisesti valmiiksi, kurkkasin ulos ja totesin, että siellä oli alkanut ripotella. Niinpä nappasin nopeasti lähimmän riimunnarun lainaksi ja kipittelin pihalle kevyessä sateessa. 
Mytty oli tapansa mukaan aivan viereisen tarhan, Nanon ja Legolaksen tarhan, vieressä. Ori oli apaattisen ja apean näköinen, mutta raudikon pää nousi nopeasti kun kutsuin oritta niemeltä. Avasin tarhan portin ja jätin sen raolleen, kävellen mutavelliksi muuttuneen tarhan läpi Mytyn luokse, joka nuuhki minut kertaalleen läpi samalla kun yritin kalastaa orin riimun rengasta, johon saisin herran kiinni talutettavaksi.  
"Moi poika, onko yhtään parempi olo?" juttelin rautiaalle, joka tuijotteli hieman sivulle, tyhjää tarhaa kohti korvat höröllä. Onnekseni Mytty oli viimeisen parin päivän aikana tullut jo paljon parempaan kuntoon ja silmät olivat taas alkaneet loistaa. 
Talutin Mytyn pois tarhasta ja suljin tarhan portin heppoisesti, kävellen sitten kohti tallia, vilkaisen kentän suuntaan. 
Kevyt kesäsade muuttui nopeasti rankemmaksi, jolloin näin kentällä ratsastavien Sirin ja Kiiran laskeutuvan menevän puolijuoksua maneesiin ratsujensa, Missin ja Brendan, kulkiessa perässä kuuliaisesti. Avasin tallin oven ja vein Mytyn sisälle, päästäen orin karsinaansa kuivattelemaan. Ori tunki päänsä heti vesikippoon ja joi suuria hörppäyksiä. Irrotin riimunnarun orin päästä ja laitoin sen paikalle, josta olin sen mukaani napannut ja pujotin sitten riimun pois orin päästä. Taputtelin pystyyn noussutta ratsuharjaa hieman sileämmäksi ja edustavammaksi, mutta karhea harja nousi aina pystyyn kuin milläkin peikolla. Mytty siirtyi pian vesikipolta tarkistamaan, oliko ruokakippoihin ilmestynyt mitään, mutta orin selväksi harmiksi mitään ei löytynyt. 
"Sori, Mytty, mut ruoka-aika ei oo vielä eikä ookkaan pariin tuntiin" totesin orille samalla kun rapsuttelin orin kaulaa, etsien taas kerran ulkoisia sairauden merkkejä irkusta. Kumarruin Mytyn jalkojen juureen, todeten ne kuiviksi ja normaalilämpöisiksi, joten päätin jättää orin vahtaamisen ja jätin orin nuokkumaan karsinaansa. Suuntasin askeleeni kohti portaikkoa taukohuoneeseen, todeten sen melko tyhjäksi - sohvilla norkoilivat vain Heidi, Inna ja Julia, Tylerin hääriessä keittiössä keitellen ilmeisesti kahvia. 
"Terve!" Inna huikkasin minulle, syventyen sitten taas juttuunsa jostain hullusta tuontihevosesta, jonka joku äidin kaiman serkun koiran puolisiskon omistajan salarakas oli ostanut Puolasta. Koska puolet jutusta oli mennyt minulta ohi, päätin vain kuunnella jutun loppuun puolella korvalla samalla kun katselin ulos, odotellen sateen loppumista. 
"Saaga? Saaga? Maa kutsuu?" yhtäkkinen ääni herätti minut horroksestani ja käänsin katseeni jälleen kolmikkoon - joskin nyt siihen oli liittynyt Tylerkin. Siispä, käänsin katseeni jälleen nelikkoon. 
"Mitä sä unelmoit? Nii, ootko sä lähössä piankin? Aateltiin, että mä, Julia ja Tyler mentäis käymään laitumilla kattomassa sieltä vedet ja moikkaamassa hevosia, kun sade lakkaa." Heidi kysyi naurahtaen unelmoinnilleni. 
Meinasin vastata ensin, että tulisin mielelläni, mutta sitten aivoni alkoivat tehdä töitä; laidun + vesiämpäreiden täyttö = työtä. HYI. 
"Mä aattelin kyllä vaan putsata ton Mytyn tarhan ja lähtee sitten menemään, kun mulla on menoa, kun muori halus tarjota ruokaa ja ruoka ois aika jees tällee parin kuukauden nuudeli-makaroni-linjan jälkeen" kieltäydyin kohteliaasti muiden nyökytellessä hyväksyvästi, jolloin päätin paeta paikalta ja menin takaisin tallikäytävälle. Sateen ropina oli enää niin heikkoa, että päätin vetää hupun päähäni ja työnsin kottikärryt ja talikon tarhoille. Mytyn karsinan jätökset olivat vielä kottarien pohjalla, mutta aloin latoa mutavellistä tarhaa, yrittäen eliminoida kaikki kikkareet mitä nyt vain löysin. Kesken homman sade lakkasi ja aurinko alkoi paistaa lähes pistävästi tummien pilvien takaa.
Inhottava homma oli taas pian tehty, sillä ilokseni huomasin Mytyn olevan tarhassakin siisti. Tuuletin mielessäni, millaisen aarteen olin löytänyt, koska ori ei paljoa työtä siivoamisen suhteen teettänyt ja kipittelin sitten lantalalle, kipaten kottikärryjen sisällön lantalaan. Vein kottikärryt nopeasti omalle paikalleen ja menin Mytyn karsinalle. Aioin ottaa aiemminkin lainaamani riimunnarun, mutta harmikseni se oli hävinnyt, joten pujotettuani riimun Mytyn päähän jouduin raahautumaan satulahuoneeseen asti hakemaan irkun oman riimunnarun. Talutin Mytyn tarhaansa oikoen nurmikon tallin seinän viertä yli, säästäen suunillee 0.4 sekuntia matkastani ja päästin Mytyn sitten vapaaksi tarhaan. Ori käveli suoraan omalle "paikalleen" aidan viereen, Nanon käydessä nopeasti haistamassa naapuritarhan kaveri. En hukannut kauaa katsellessani hevosia ja jätin Mytyn riimunnarun aidanseipääseen, suunnaten sitten kohti autonrähjääni. Kalastelin puhelimen taskustani, etsien äitini numeron. 
"Moi! En mä tänään pääsis sinne syömään, alkaa vähän väsyttää noi ainaset makaroniruuat..." 

2 HM
950 sanaa

[Saaga]

22. heinäkuuta 2015

Autoni meinasi jäädä kiinni joka hiton kuoppaan, mikä vain Rinnsteiniin vievälle tielle oli sattunut. Olin ollut koko päivän tuuraamassa pikkuserkkuni äidin ravintolassa tarjoilijana ja jalkani, hermoni ja poskilihakseni huusivat hoosiannaa. Tuntui siltä, että koko naamani oli vääristynyt asiakaspalveluun sopivaan irveeseen ja iloiseen tervehdykseen joka ikiselle joka uskalsi ravintolaan astua. Pääsin kotimatkalle vasta kuuden pintaan, joten olin lievästi sanottuna myrtynyt, kun parhaat auringonpaisteet olivat jo menneet ohitse. Parkkeerasin tuttuun paikkaani Rinnsteinin parkkipaikalle autonrähjäni, kuunnellen sillä hetkellä soineen biisin loppuun ja sulkien sitten huutavan radion, astuen ulos autosta. Meinasin välittömästi tehdä lommon viereiselle paikalle juuri pysäköineen Innan autoon, jonka saapumista en ollut edes huomannut. Inna nousikin juuri autosta ja moikkasi minua nopeasti ennen kuin avasi takapenkin oven, päästäen vapaaksi valkean uroksen ja punertavan värisen novascotiannoutajanartun. Launo oli minulle ennestään tuttu ja astuttuani autojen välistä parkkikselle Launo alkoi välittömästi hyppiä jalkojani vasten innoissaan. Inna käskytti koiraansa rauhoittumaan, joten kumarruin itse koiran tasolle ja rapsuttelin karvaturrin korvia, leperrellen koiralle. 

"Sä ootki tänään myöhään" Inna viritteli keskustelua rapsutellessaan viereensä istahtanutta noutajaa. 
"Joo, olin koko päivän töissä, yhen sukulaisen ravintolassa tarjoilemassa. Ootko sä nyt lähössä ratsastamaan?" kysäisin, nousten kyykystä. 
"Aattelin mennä Sepillä maastoon" Inna vastasi iloisesti, lähtien kävelemään. "Iines! Launo! Tänne!" nainen kutsui, jolloin koirat kiiruhtivat omistajansa perään minun housunlahkeitani haistelemasta.
Seurasin Innaa, kysäisten kelpaisiko hänelle seura kera minun ja Mytyn. Inna ilmoitti iloisesti, että tottakai hänelle seura kelpasi, avaten minulle sitten tallin oven, kun sinne asti olimme jo ehtineet saapua. 
"Mä vaihdan äkkiä vaatteet, meen sit hakee Mytyn. Pitäiskö meiän pyytää joku... Victor moi! Lähetkö maastoon?" selostin Innalle, aikeissani ehdottaa juuri, että pyytäisimme jonkun muunkin mukaan, kun peräkanaa kävellesssämme olimme törmätä ovesta riimunnaru kädessään pyyhältävään Victoriin. Niinpä sain heti päähäni pyytää jätkän mukaan suojelemaan meitä hentoja neitoja pelottavalle metsäretkelle. 
"J-ja, siis joo mä meinasin just lähteä Ellin kanssa muutenki ..." Victor sopersi selkeästi säikähtäneenä. 
"No älä lähe ilman meitä! Me haetaan Mytty ja Sepi sisälle ja lähetään sitte. Jos tehdään vaik pien lenkki sielt pellon läheltä?" jutustelin, tunkien samalla Victorin ohi, ottaen Mytyn oman riimunnarun ja heittäen Innalle Sepin narun. Inna suuntasi pihalle, kun taas itse jätin riimunnarun Mytyn karsinan oveen, suunnaten sitten yläkertaan. Hakeuduin omalle kaapilleni, vetäen sieltä tummansiniset farkkuratsastushousut, valkoisen topin ja varmuuden vuoksi ohuehkon hupparin, jos kylmyys yllättäisi minut. Polkaisin sievät, mustat ballerinat jaloistani ja nostin ne kaappiin, vaihtaen kenkulit ratsastuskenkiin. 
Vaatteidenvaihdon (aka yleisen strippiesityksen, jota vielä kukaan ei ollut onneksi joutunut näkemään) jälkeen suuntasin hakemaan Myttyä, joka nahisteli juuri Artun kanssa. Kippurakorva tuli minua vastaan Mytyn kanssa ja käskytin Arttua kauemmas minun kullanmussukastani, mutta ori olisi halunnut tulla aidan läpi tervehtimään tammamammoja, jotka pitivät juuri mekkalaa hieman kauempana. Sain kuitenkin Mytyn ujutettua tarhasta, joskin Arttu oli vaarassa saada kaviosta Mytyn hermostuttua, mutta mitään ei onneksi käynyt ja laitoin portin tiukasti säppiin, huiskuttaen Arttua kauemmas kädelläni. 
Suuntasin talliin Mytyn kanssa, jossa Inna ja Victor olivat laittaneet omat hevosensa käytävälle. Itse laitoin Mytyn kuitenkin karsinaan, sitaisten orin kiinni kaltereihin. 
"Voi jumankeket, toi Arttu meinas tulla ulos tarhasta äsken! Joku päivä se viel lähtee sieltä ja mä en oo vastuussa jos se juoksee mettään tai huomataanki et oho meil on joku vahinkovarsatapaus..." sadattelin Mytyn karsinasta. 
"No mut kohtahan noi tarhajärjestykset muuttuu" Inna lohdutteli minua ohi kulkiessaan. Pyysin naista tuomaan minulle Mytyn harjapakin. 
"Mitä maksat?" Inna huikkasi takaisin, mutta palasi pian asettaen Mytyn harja"pakin" oven eteen. Toistaiseksi harjapakki oli vain avonainen kori, mihin olin heittänyt pari harjaa ja kaviokoukun sikinsokin. Seuraavasta palkastani aion kyllä hankkia ihan kunnon tarvikkeet ja pakin... Olin kuitenkin ostanut tällä viikolla omakseni kaverini rungottoman satulan, joka saisi pelittää ainakin siihen asti, että saisin edes jonkin muun satulan Mytylle joko suhteilla tai muuten vain halvalla. 

Aloin hinkata Mytyn ruskeaa karvaa pölyharjalla, mutta Mytty oli onneksi melko puhdas ja helppohoitoinen. Olimme kaikki hiljaa hevosia harjaillessamme, kunnes Victor älähti jotakin. 
"Sattuko?" Inna kysyi käytävältä ja kurkkasin itsekin mitä tapahtui. Victor pomppi yhdellä jalalla kauemmas Ellistä, joka näytti pahoittelevalta. Victor palasi kuitenkin toimiinsa hammasta purren ja hiljaisuus jatkui. Välillä tallissa käväisi Emma tai Kics, jotka moikkasivat ohi mennessään ja hävisivät sitten taukohuoneeseen. Adamkin näytti saapuvan, mutta painui suoraan aittaan haettuaan jotain yläkerrasta - äkkivilkaisulta se näytti kaurasangolta. Ohi kulkiessaan Adam kirosi russponinperkeleitä ja ilmoitti että asentaa kohta aitaan muutaman lisälaudan, ainakin alas ja keskelle. 
Hämmennyksen laannuttua tallikäytävälle Inna kysyi, olimmeko jo valmiita, jolloin Victor huikkasi olevansa, itse ilmoitin vielä putsaavani irkun kaviot. Juoksutin jälleen Victoria ja Innaa tuomaan minulle rungottoman satulan, mustat enkkusuitset sekä etusuojat. Inna yritti jotain valittaa vastaan, mutta Victor kantoi minulle kiltisti tavaroita ennen kuin paneutui Ellin tavaroiden kantamiseen. Kiitin Victoria putsatessani Mytyn takakavioita, orin yrittäessä nykiä takajalkaansa alas. Jalkojen puhdistuksesta oli muodostunut Mytylle aivan järkyttävä ongelma, sillä ori oli jatkuvasti nykimässä jalkojaan pois. 

Heitin satulan orin selkään, asettaen sen hyvään kohtaan ja kiristäen sitte satulavyön. Kumarruin laittamaan suojat orin jalkoihin, joita yllättäen Mytty taas nosteli eikä olisi millään halunnut lopettaa tanssiliikkeitään, mutta pari kertaa ärähdettyäni ori rauhoittui edes sen verran, että pian etusuojat suojasivat Mytyn jalkoja. Pujotin suitset vielä Mytyn päähän, huikaten olevani valmis. 
"No kai sä nyt oot valmis ku kaikki tuotiin valmiiks!" Inna naureskeli tarjotessaan Sepille kuolaimia. Hetkessä olimme kuitenkin kaikki valmiita ja painettuamme kypärät päähän lähdimme viemään hevosia ulos, jossa hyppäsimme selkään. 
Lähdimme kävelemään minun johtamanani, Innan ohjatessa Sepi Mytyn perään ja jonon hännäksi jäi Elli - tai no, jonon ja jonon ... 
Kävelimme hiekkatietä vähän matkaa aika lailla hiljaisina, kunnes kysyin, voisimmeko jo ravata. Molemmat takaani tulijat ilmoittivat, että se sopisi heille, joten nostin ravin. Pian huomasin Sepin yrittävän kirittää Myttyä jatkuvasti ja Myttykin alkoi vähitellen kuumua, joten hidastin tahtia Innan kanssa, mutta oripojat olivat jo keksineet lähteä kilpailemaan Ellin jäädessä taaemmas. 
Roikuin Mytyn ohjissa ja koitin hillitä laukalle ptrkivää oritta, mutta vieressä ravaava suokki vain kiri vauhtia ja Innallakin näytti olevan kova homma orin pitelemisessä. Lopulta kuitenkin päätin tehdä äkkikäännöksen viereistä metsälänttiä kohti, jolloin Mytty hämmästyi äkillisestä suunnanmuutokesta. Näin ollen Mytty joutui hidastamaan runkoa ettei olisi kirjaimellisesti mennyt päin mäntyä ja pian Sepikin näytti rauhoittuvan kilpakumppaninsa jäätyä taakse. Inna kävelikin takaisinpäin puuskuttavan Sepin kanssa ja Victor ravasi Ellin kanssa kohti huolestuneen näköisenä. 
"Mitä jos sä menisit tohon keskelle Ellin kans?" Inna ehdotti katsellessaan Mytyn steppailua. Victor mumisi jotain myöntävää, joten matka jatkui rauhallisemmissa merkeissä. 
Kun pääsimme pellonreunalle, Inna hihkaisi, että laukkaisimme, joskin jonossa, edessä olevan suoran. Niinpä painoin laukka-avut Mytyn pohkeisiin ja ori lähti kuin raketti kiitämään ravista. Himmasin orin vauhtia ja kuulin Victorin himmailevan Elliäkin ääniavuilla. Laukkasin vauhdin hurmassa pätkän, antaen Mytyn mennä kovaa, joskin sellaista vauhtia, että irkku pysyi vielä käsissä. 
"Kyllä tästä vielä kunnon mettäpeli tulee!" hihkuin kasvot loistaen Mytyn selästä, kun uut tavoittivat minut pellon toiselta puolen, jhon olin jäänyt odottelemaan hurjaa vauhtia kiitävää kaksikkoa. 
Lähdimme toista reittiä tallille, joka oli selvästi lyhyempi kuin matka tänne. Ravailimme puoelt matkasta, mutta kun piti oikoa pienen lehtimetsän läpi laskimme askellajin käyntiin ja pysyimme kunnollisina maastoilijoina rauhallisessa tahdissa tallille asti. Välillä yritin virittää keskustelua, mutta Victor vaikutti niin hiljaiselta ja Inna ihasteli metsän rauhaa ja hiljaisuutta ja kerrankin lämmintä kesäsäätä, että olimme aikalailla hiljaa minun tukittua suuni lopulta, luovuttaneena juttuseurantoivosta. 
Pästyämme tallille laskeuduimme kaikki lähestulkoon samaan aikaan maan kamaralle, kiittäen ratsujamme ennen kuin menimme hanhien lailla jonossa talliin, jossa aloimme heti purkaa hevosiamme. Talliin oli ullut paljon lisään hevosia ja Tylerkin näytti roikkuvan Riian karsinalla. Aloin purkaa Myttyä varusteista, huomaten viimein kuinka väsynyt olin. Heitin Mytyn tavarat mahdollisimman nopeasti pois orin päältä ja harjailin pölyharjalla orin nopeasti läpi, tarkistaen vielä Mytyn jalat ennen kuin kiikutin kaikki tientukkeeksi jääneet tavarat pois varustehuoneeseen. Inna yritti houkutella minua taukohuoneeseen juttelemaan, mutta huikkasin tallilaisille vain heipat laitettuani Mytyn ruuat valmiiksi. Ori saisi jäädä odottamaan iltasapuskoja sisälle. Kävellessäni autolle huomasin kunnolla, kuinka väsynyt oikeasti olin ja heti päästyäni kotiovesta sisään nukahdin suoraan sohvalle, vaatteet ja kaikki päällä ... Vain herätäkseni keskellä yötä siihen, että suorastaan valuin hikeä. Ihana tää kesä. 

3 HM
1270 sanaa

[Saaga]

(Saaga)

Talutin Myttyä orin tarhasta, antaen orin pysähdellä välillä maistelemaan tienpenkan ruohoa. Olin koko kuun sairastellut enemmän tai vähemmän ja ratsastus oli jäänyt toissijaiseksi ja Mytty oli saanutkin nauttia vapaista. Mytyn mutustellessa kellertyvää ruohoa tallin nurkalla näin Kamill-- Ei kun siis Kam... Camilla? Ei kun Carmillan tulevan tallin parkkikselta.


(Carmilla)

Koska olin meinannut juuri myöhästyä bussista, kuljin tallin parkkipaikan halki naama hohkaen punaisena. Kiitos myös vaalean orini, jonka selässä olin käynyt on takalistoni täynnä vaaleita karvoja.

Kun nostan katseeni, ja keskityn muuhunkin kuin ajatuksiini, huomaan tallin reunalla Saagan, ja tämän rautiaan orinsa.


(Saaga)

Carmillan huomattua minut raahasin Mytyn mukaani ja lähdin kävelemään tummempihipiäistä tyttöä kohti. Kun olin päässyt tummatukkaisen kuuloalueelle, moikkasin toista.

"Onks sul mitään tarkkaa ohjelmaa tälle päivälle? Aattelin et lähtisin maastoon revitelemään ku on näin kiva ilma, mut haluisin jonku seuraks" sanoin melkein samaan hengenvetoon, samalla näperrellen Mytyn riimunnarua.


(Carmilla)

Kun olin huomannut hevostaan syöttelevän naisen, lähti tämä kulkemaan minua kohti. Muttama värinsä muuttamut lehti leijaili maahan muiden seuraksi. Mytty yrittikin hamuilla lehtiä, mutta Saaga esti orin ruokailun.

Kun Saaga saapui kuuloetäisyydelleni, tämä kysyi onko minulla erityisempiä suunnitelmia.

"Eipä oikeastaan, selkään pitää varmaan mennä, jos tuo oppisi kulkemaan rauhassa", vastaan.


(Saaga)

"Tuutko sitten meän kanssa maastoon?" kysyin vielä. Saatuani myöntävän vastauksen Carmillalta lähdin taluttelemaan Myttyä talliin. Avasin ovea perässä tulevalle Carmillalle, joka pinkoi suoraan sivukäytävällä komean, kirjavan orinsa karsinalle. Luulin, että nainen olisi lähtenyt hakemaan orittaan pihalta, mutta pian tajusin hevosen olevan jo sisällä. Sidoin Mytyn kiinni karsinaan ja kysyin Carmillalta, miksi Pate oli jo sisällä samalla kun kuljeskelin karsinan ohi aikomuksenani hakea harjapakki varustehuoneesta.

"Mä soitin jo joku aika sitte tänne et ottais Paten valmiiks sisälle" Carmilla vastasi minusta karsinasta.


(Carmilla)

Vastattuani myöntävästi toisen maastopyyntöön, lähden Mytyn ja Saagan perässä talliin, josta sujahdankin suoraan kirjavan orini karsinalle.

Nappaan harjan orin harjalaukusta, jonka olen virittänyt roikkumaan karsinan oveen.

"Miten Pate muuten on jo sisällä?" kuulen toisen kysyvän.

"Mä soitin jo joku aika sitten tänne, et ottaisivat Paten valmiiks sisälle"

Jatkan karvapeitteen harjausta, ja saan loppujen lopuksi puhdistella omat vaatteeni vaaleista karvoista. Tarkistettuani myös kaviot ja laitettuani oven kiinni, suuntaan kohti varustehuonetta hakemaan orini varusteita. Otan hakasesta Paten kuolaimettomat, ja niihin vipuvarret, jotta saisin hieman enemmän mahdollisia jarruja, saa nähdä. Otan myös joustorunkoisen satulan, joka toimittaa meillä väliaikaisen satulan virkaa.


(Saaga)

Haettuani harjapakin harjailin Mytyn äkkiä siistiksi pahimmista roskista ja kipaisin sitten hakemaan satulan ja suitset. Iskin lainassa olevan ylispenkin Mytyn selkään, koetellen, miten satula istui orille. Satula oli sä'än päältä hieman liian leveä, mutta siitä huolimatta kiristin satulavyön Mytyn luimistellessa korviaan. Iskin Mytylle vielä kuolaimet suuhun ja asettelin meksikolaissuitsien pehmusteen paremmin. Laitoin Mytyn etukoipiin jännesuojat, huikaten sitten olevani valmis. Carmilla vastasi itsekin olevansa valmis saatuaan vielä Paten satulavyön kiristettyä, joten lähdin jo edeltä ulos.

Nousin Mytyn selkään pieneltä jakkaralta, hilliten steppailevaa oritta. Katseeni kääntyi sitten kohti tallin ovea, jossa kuulin Carmillan hoputtavan Patea.


(Carmilla)

Pujotettuani suitset orin päähän, ja aseteltuani satulan paikalleen, laitan Patelle vielä kenttäsuojat.

"Mä olen valmis, onko sulla kaikki valmiina?" Saaga kysyy orinsa karsinasta.

"Joo! Oon valmis, kiristän vaan vyötä", vastaan. Saaga lähteekin ulos jo ennen minua. Kiristän vyötä vielä hieman ja asettelen kypäräni päähän.

"Tules nyt jo!" hoputtelen ratsuani, jonka ilme kertoo selkeästi sitä, että häntä ei nyt kiinnostaisi lähteä yhtään minnekkään.

Päästyäni pihalle, ja kiivettyäni selkään, pidätän kirjavaa oria, joka tuntuu olevan kuin lentoon lähdössä.

"Mä en ole ennen maastoreittejä mennyt, joten jos sä menet edellä, yritän pysyä takana, vaikka tää kuumakalle voikin hieman olla eri mieltä", sanon Saagalle, joka vastaa myöntävästi.


(Saaga)

"Selvä" ilmoitin Carmillan pohdiskellessa, pysyisikö Pate toisen käsissä. Otin Mytyn ohjat paremmin käsiini ja painoin orin kylkiä hieman pohkeillani, jolloin herkkä ori lähti äkkinäisesti liikkeelle, yrittäen ensin pyrkiä raviin, mutta pidättelin oritta ja pian Mytty kävelikin tien reunaa auringonpaisteessa.

"Jos mennään vaikka semmosen pellon kautta lammelle?" ehdotin, vaikka olin jo kääntynyt lammelle johtavalle tielle. Mytty pörisi kävellessään ja ori yritti hamuta ruohoa maantasosta, mutta pitelin orin päätä ylhäällä sinnikkäästi.

Kävelimme rauhaksiin eteenpäin auringon lämmittäessä mukavasti selkää. En viitsinyt virittää keskustelua Carmillan kanssa, kunhan istuin rennosti Mytyn selässä ja katselin maisemia ja yritin miettiä, minkä kuonokoppasysteemin keksisin ettei Mytty yrittäisi riipiä koko matkalta ruohikoita mahaansa.


(Carmilla)

Lähdimme matkaan letkeässä käynnissä, hetken matkaa kuljettuamme eteenpäin, käännymme tielle joka johtaa pellon kautta lammelle.

Istuskelen orini satulassa ja parhaani mukana koetan saada sen pysymään rauhallisessa temmossa. Muutamaan otteeseen vetelemme siksakkia edessä menevän ratsukon takana.

"Otetaanko ravia?" kysyn, ja Saaga vastaa myöntävästi, jolloin nostamme kevyen ravin. Tai ainakin yritämme, sillä Pate säntää suoraa päätä laukkaan, ja kirmaakin metsän kautta Saagan ja Mytyn ohi.

"PATE!" karjaisen orilleni, ja otan hieman vahvempia pidätteitä. Saan kuin saankin ratsuni hidastamaan, ja siirtymään Mytyn taakse paikalleen.

"Eikö sulla kannattaisi olla kuolaimet tuolle, kun se on niin tuollainen?" Saaga kysyy.


(Saaga)

Carmilla kyseli takaani, ottaisimmeko ravia, jolloin myönnyin ja aion juuri nostaa ravin Mytylle, kun kirjava ori rynni ohitsemme metsän puolelta. Mytty veti heti jarrut pohjaan ja teki täysympyrän paikallaan, steppaillen ja hörähdellen säikähtäneenä. Kun sain ratsuni rauhoittumaan, lähdin ravaamaan rauhallisesti eteenpäin, kunnes Carmilla ja Pate ilmestyivät mutkasta. Carmilla ohjasi hevosensa sanaakaan sanomatta Mytyn taakse. Mytty pärskähteli ja kyttäsi takana kulkevaa oritta, joka nosti ärsytykseni kattoon.

"Eikö sulla kannattaisi olla kuolaimet tolle, kun se on niin tuollainen?" kysyin, ärtymys vahvana äänessäni. Carmillan vastattua pyörittelin vain silmiäni vastaamatta mitään. Pelto tuli pian näkyviin.

"Ei varmaan kannata ees ehdottaa laukkaa jos se lähtee taas käsistä" puuskahdin takana kulkevalle ratsukolle.


(Carmilla)

Eihän sitä voi koskaan tietää", vastaa edellä menevälle ratsastajalle, joka sanoo laukan pois jäämistä. "Kyllä mun mielestä kannattais kuitenkin."

Hieman epäilevästi Saaga suostuu nostamaan laukan, mutta vain pellolle asti, joka on näkynyt jo hetken. Saaga nostaa mitään sanomatta laukan, ja Pate hieman hätääntyy kaverin lähdettyä äkisti, mutta pidätän oria parhaani mukaan ja annan laukka-avut. Ori singahtaal laukkaan, mutta pysyy kuitenkin hyvin toisen takana, menemättä kuitenkan liian lähelle.

Tiputettuamme vauhdin takaisin raviin, kehun Patea paljon.


(Saaga)

Nostin laukan sulavasti nuoren kenttäratsuni kanssa. Kuulin takana tulevan ratsukon äänet selkeästi, mutta muuten maailma tuntui hetkeksi pysähtyneen vain minuun ja Myttyyn laukatessamme pellon laitaa viileän syystuulen puhaltaessa kasvoille. Pellon reuna alkoi lähestyä, joten hidastin Mytyn vauhtia ja annoin orin hypätä pienen ojan yli ennen kuin tiputimme molemmat vauhdin raviin.

"Tästä on ihan vähän matkaa ennen lampee. Kierretään se vaikka kerran pari ja tullaan metän kautta takasinpäin" huudahdin hieman taaempana kulkevalle Carmillalle.


(Carmilla)

Pienen on ja ylitys ei ollut minun ja ratsuni kohdalla hirveän sievä, varsinkaan edessä menevän kenttäratsun jälkeen. Ensin Pate empi koko hyppyä, ja kun oli valmiina menemään yli, kauhaisi itsensä suoraan ojaan, josta hyppäsi kunnon kamikaze loikalla pois.

"Kierretään tässä lähellä oleva lampi muutaman kerran ja tullaan takaisin", Saaga ilmoittaa ja vastaan naiselle hyväksyväni asian.

Tunnen Paten selkeästi olevan hieman järkyttynyt ojan ylityksestä, mutta muuten ori alkaa hieman rauhoittua. Rapsutan Patea harjantyvestä, tietäen Paten pitävän siitä. Ravailemme hetken, jonka jälkeen Saaga ilmoittaa meidän olevan lammella. Puiden lomasta näkyykin kimmeltävä veden pinta, joka tietyissä kohdissa on täynnä syksn värjäämiä lehtiä.


(Saaga)

Saavuimme lammelle lähes rinta rinnan ravaillen Paten yrittäessä pyrkiä ohi. Mytty kuitenkin alkoi olla senverta ärstyyntynyt perskärpäseensä, että pisti kinttuihinsa vauhtia ja pian kiisimme läpi puiden lammelle. Lampi ja sen ympäristö oli täyttynyt iloisilla ruskan väreillä - keltainen, punainen ja oranssinruskea kilvoittelivat maan lehtimatossa, jolla hidastin Mytyn askeleet rentoon käyntiin. Aurinko paistoi lämpimästi puiden lehtien välistä ja lämmitti aukeaa. Pian Carmilla ja Patekin pääsivät lammelle asti, Carmillan ihastellessa kaunista näkyä.


(Carmilla)

Hetken ihasteltuani maisemia, aloin miettimään lammen kokoa. Olimme kävelleet jo hyvän tovin, eikä määränpäätä näy vielä.

"Onko tää joku mahdollinen uittopaikka tai jotain?" kysyn vaikuttaen ehkä hieman typerältä, mutta tosi on - emme Rinnsteinissä niin kauaa olleet asuneet, että tietäisin joka paikan läpikotaisin.


(Saaga)

"Joo, on. Mä en kesällä ehtiny tääl pahemmin käydä, mut muut kehu et tää on tosi hyvä ja turvallinen paikka uittaa" höpötin Mytyn selästä.

"Täs menis myös semmonen vähän niinku tie ympäri, jolla vois laukkailla, mut nyt se on lehtien peitossa ja mä en ainakaan uskalla lähtee vetelee tän kans märällä, lehdillä ja mudalla" totesin, vilkuillen maahan. Mytty askelsi hyvin lähellä vettä, välillä huiskaisten etukaviollaan vettä eteenpäin, pärskytellen, vaikka yritin pitää orin pois vedestä.

"Jos kierretään tää vaan kerran? Laukaten tää menis nopeemmin mut ei nyt voi ja menee tosi pitkäveteiseks. Jos mennään tuolta vähän kauempaa sinne mettään, ni oikastaan vähä tallille" ehdotin Carmillalle, osittain kääntyen katsomaan hänen ja kirjavan hevosensa menoa.


(Carmilla)

Saaga kertoo arvelukseni osuneen oikeaan, ja kertookin paljon muutakin nippelitietoa paikasta. Myötäilen hänen sanojaan, jotta nainen tietää minun kuuntelevan.

"Jos kierretään tää kerran? Laukaten menis nopeemmin, mutta liukkaan pohjan takia ei siinä oo järkee.. Nyt menee tosi pitkäveteiseks"

Vastaan myöntävästi, ja hetki sen jälkeen joudunkin hieman ninjailemaan, sillä orini liukastuu johonkin, ja saamme kumpikin korjailla asentoamme jotta pysymme pystyssä.


(Saaga)

Kiertelimme kaunista lampea rauhalliseen tahteen, sitten oikaisten metsään. Metsän alkupää oli pääasiassa havupuiden täyttämää, harvaa mäntymetsää, jonka jälkeen se vaihtui vähitellen sekametsästä lehtimetsäksi. Kävelimme koko matkan metsän läpi suhteellisen rauhalliseen tahtiin ja minäkin annoin Mytyn mutustella matkalla ruohoa ja puiden oksia.

Metsä harveni vähitellen ja oranssin ja punaisenkirjava vaihtui vihreääs ja keltaiseen, kun saavuimme pienen mäen päälle, jonka alapuolelle levittyi muutama pelto ja kauempana oli Rinnsteinin tallirakennus.

"Täältä on ehkä hienoimmat näkymät mitä mä oon löytäny" totesin viereeni ratsastaneelle Carmillalle.


(Carmilla)

"Täällä tosiaan on kaunista!" sanon pysähtyessäni Saagan viereen. Katselen hetken kaunista maisemaa, joka on varmaankin myös kesäisin upea, mutta varsinkin nyt pienen syystuulen puhaltaessa ja lehtien värin ollessa keltapunaisenoransseja, on näky lähes samaa luokkaa mitä Espanjan aurinkorannat turistien mielestä. Huokaan syvään, en ollut pitkään aikaan nähnyt sisaruksiani tai vanhempia, nyt hevosen myötä en edes voisi lähteä käymään Espanjassa niin usein.

"Jatketaanko matkaa?" Saaga kysyy pudottaen ajatukseni taas tähän hetkeen.

"Mennään vaan", vastaan ja nostan maasta lehtiä ja ruohoa syövän orin pään takaisin maasta.


(Saaga)

Annoin Mytylle pohkeita ja ohjasin sen pienelle polulle mäen toisella laidalla, jota lähdin köpöttelemän rauhalliseen tahtiin alaspäin. En luottanut syksyisiin polkuihin sitten yhtään. Kuulin Carmillan rauhoittelevan Patea takanani ja Mytynkin korvat liikehtivät takanatulevien suuntaan, mutta ori köpötteli kuitenkin alas asetellen kavionsa tarkasti maahan. Vielä hetken ratsasteltuamme saavuimme tallin pihaan, joka alkoi jo hämärtyä.


(Carmilla)

Hetken matkaa talsittuamme polkuja pitkin, saavumme tllinalueille. Rapsutan oriani, ja kehun sitä paljon laskeutuessani selästä, sillä maastosta selvittiin ilman suurempia ongelmia. Talutamme oriimme peräkanaa talliin, jossa suuntaan Paten karsinalle.

Otan varusteet pois, ja tarkistan jalat mahdollisten haavojen takia. Mitään ei onneksi löydy, ja aloitan harjaamisen. Piakkoin suuntaan myös pesariin huuhtelemaan hikisimpiä kohtia, sekä jalkoja.


4 HM
1686 sanaa
Syyskuun haastethtävä

[Saaga]

Mikä varjoissa pelottaa?
Metsissä viilettävät tummat harjat
Miljoonat juuret kavaltaa
Marjat maistuvat jäädä saa
Mytty nyt pakoon kaikkoaa
Mulkosilmät vainoaa
Mättäät kavioita varjoaa
Miksi Mytty niin kiiruhtaa?
Myttyä rusakko kauhistuttaa

// juu terve tais loppua tähän tää mun runoilu

5 HM
30 sanaa
Lokakuun haastetehtävä

//Tosi hyvä!

[Saaga]

Alicia
- Valmennukset selkeitä ja mukavaa luettavaa ja päiväkirjamerkintäkin on jotenkin tosi selkeä ja rento lukea. Beeren on kivan oloinen hevonen ja sillä on tosi ihana historiapätkä (ja luonne) ja oon niiiin rakastunut tohon ulkoasuun *_*
Hex
- Vaikuttaa kivalta tyypiltä! 
Elisa
- Täsmällinen ja helppolukuinen kirjoitustyyli. Kuvailee ja kertoo kivasti. 
Misak
- Persoonallisia tarinoita, joita on helppo lukea! Paljon kivoja pikku "yksityiskohtia" tarinoissa ja hahmossa. Misak itsesään on persoonallinen hahmo, jonka luonne ja ajatukset tulevat slekeästi esiin tarinoissa. 
Victor
- Victor on hahmona tosi ihana ja sympaattinen, kuten Ellikin. Piirrustustyyli on tosi suloinen ja tekstit ovat tosi hyvin kirjoitettuja ja Victorin persoona tulee niissä jotenkin tosi hienosti esiin. Tarinoissa on otettu paljon muut huomioon. Suorastaan odotan aina Victorin tarinoita! 
Rasmus
- En kestä, kun Benkku ja Easy on niin luvattoman nättejä! Tarinat ovat tosi kivoja luettavia, samalla kivan jokapäiväisiä mutta niissä on aina sitä jotakin "potkua", mikä pitää ne tosi mielenkiintoisina. 
Saaga
- Ihan paras tallilaisista siis d44 ; ) ei vais, Mytty on inspiroiva hevonen, laiskapaske omistaja nyt on nyt vaan vähän lomaillut 
Maddian
- Riia on tosi nätti ja päiväkirjamerkinnät ovat aina tosi kivoja lukea, koska ovat selkeitä ja arkipäiväisiä, eikä aina tapahtu mitään suurta ja mullistavaa. 
Jimi
- Kirjoittaa tosi kivan persoonallisesti ja Jimin oma persoona tulee kivasti esille tarinoissa. Arttu on ihan uskomattoman hienon näköinen ja Varjokuva on mielettömän symppis otus! 
Julia
- Ihanat tarinat, joissa aina hyvät juonet. Kiva kirjoitustyyli ja kivasti usein muitakin tallilaisia mukana. Sairaan söpöt ponit ja ihana kun ovat enemmän tai vähemmän vastakohdat toisilleen! 
Heidi
- Ihania, hieman erilaisia (tilanteiltaan) piirroksia ja vielä ihanampia tarinoita! Sen lisäksi, että Helinä on mielettömän söpö, siitä kirjoitetut tarinat on aina tosi persoonallisia ja hauskoja lukea. Viimekuun (?) runo oli aivan ihana! 
Mila
- Kiva, omalaatuinen (aka persoonallinen, mutta oon sanonu persoonallinen varmaan 54 kertaa jo) ja tunnistettava piirrustus- ja kirjoitustyyli. Dean on ihan liian söpö! 
Lisa
- Nomppa on upean näköinen hevonen. Tarinoissa on aina selkeä, mukana pitävä juoni, jonka takia tarinoita on kiva lukea ja odotella, koska seuraava tulisi. Piirrustustyyli on mukavan rento ja ilmeikäs. 
Beatrice
- Ensinnäkin rakastan Beatricen nimeä ja toiseksi Perri on todella ilmeikäs ja upea hevonen. Tarina on selkeälukuinen ja sitä on mukava lukea. 
Carmilla
- Mukavaa maastoiluseuraa ; ) Pate on todella hienon näköinen ja tuo väritys on niiiin jees. Teksti selkeää ja mielenkiintoista lukea ja on odottelen innolla seuraavan tarinan tulemista. 
Axel
- Rico edustaa minulle aivan tuntematonta rotua, muta näyttää hienolta. Axel on kivan erilainen persoona tallille ja tarina on mielenkiintoinen ja nopeatempoinen. 
Helena - Jeejee, irkkuja! Aivan uskomattoman upea, pehmeä piirrustustyyli, oon niin kade! Pommi on jotenkin omalla tavallaan tosi symppis hevonen. Tarinassa tuli tosi selkeästi ja hyvin Helenan oma luonne esille.