Rentoa peltoilua ilman satulaa 21.4.

[Emma]

21.4. lähdetään pellolle hieman hurvittelemaan ilman satulaa! Mukaan mahtuu kaikki kynnelle kykenevät. Rennolla vauhdilla edetään ja nautitaan etenevästä keväästä! Mukaan voit tulla myös tallin hevosella! Käytettävissä Jakki ja Merida.

Osallistujat:
Emma - Nekku
Helena – Pommi €
Victor - Elli
Julia - Kerttu €
Inna - Tessa
Mila - Riemu €
Carmilla - Pate


Ilma oli hieman pilvinen, kun porukka nousi penkeiltä hevostensa selkään. Osa onnistui siinä hieman paremmin kuin toiset. Olin noussut ensimmäisenä ruunikon ruunan selkään ja pakko sanoa, että au. Melkein teki mieli mennä vaihtamaan Nekku Reettan Lokiin.. shettiksellä olisi varmasti ollut mukavampi vetää pelkistä hevosista koostuvaa letkaa.
”Okei! Pate viimeiseksi ja Riemu orin eteen, muuten järjestys on vapaa”, huikkasin porukalle.
Sain lopulta perääni Helenan Pommin kanssa, joka nyrpeänä katsoi Nekun peppua. Lähdimme käynnissä liikkeelle ja annoin Nekun kulkea hieman pidemmällä tuntumalla. Alkujaan minun oli tarkoitus lähteä Axella, mutta ori oli nyt sairaslomalla hetken aikaa. Vartin kävelyn jälkeen nappasin Nekun ohjat ja huutelin kaikkia nostamaan ravin. Yritin parhaani mukaan kevennellä itse Nekun selässä ja vilkuilin välillä matkaseuralaisiani olkani ylitse. Pommilla ja Helenalla näytti menevän hyvin. Myös Elli näytti rauhalliselta eikä Victorilla näyttänyt ongelmia olla edes keventää tammansa selässä. Julia pidätteli mahdollisuuksien mukaan Kerttua, joka läheni jatkuvasti Ellin peräpäätä. Inna taas näytti lyhentelevän Tessaa, ettei se saisi potkua ärhäkältä Kertulta. Myös peräpään pojilla meni normaaliin tapaan.
”Siirretään sitten käyntiin ja oikaistaan tästä pellolle!” huikkasin, kun hidastin Nekun käyntiin ja suuntasin sen turvan pöheikköön.
Se ei ehkä ollut se kaikista paras reitti, kun kaikki olivat ilman satulaa. Oksat olivat koko ajan tiellä ja sitä sai pistää vatsalihakset kunnolla töihin, ettei epätasaisella polulla menettänyt tasapainoaan. Nekku kolautteli kavioitaan aina välillä polulla oleviin juuriin.
”Seis!” kuului yhtäkkiä perästä ja pysäytin saman tien Nekun.
”Mitä siellä tapahtuu?” kysyin ja käännyin Nekun selässä.
”Mila tippu!” Carmilla ilmoitti.
Huomasin saman juuri, kun Carmilla asiasta sanoi. Mila kampesi itsensä ylös polulta ja valitteli häntä luutaan. Riemu oli ilmeisesti tehnyt yhtäkkisen loikan sivulle tuntemattomasta syystä. Pian onneksi Mila oli jälleen Riemunsa selässä ja saatoimme jatkaa matkaa. Pelto, johon me pysähtyisimme hurvittelemaan, ilmestyi pian puiden takaa.
”Tässä tulee hyppy ojan ylitse! Se ei ole kovin suuri!” huikkasin taakse ja siirsin merkiksi Nekun raviin juuri ennen ojaa.
Ruuna epäröi hyppyään vain hetken, mutta teki lopulta sievän loikan ojan ylitse. Pelto näytti hyväkuntoiselta, eikä se onneksi ollut mikään kyntöpelto. Viimepäiväisten vesisateiden takia pelto oli kuitenkin märkä ja alas tippuja saisi tuta kostean kohtalon. Osa hevosista innostuivat selvästi avarasta tilasta edessään, kun pyysin porukan kävelemään ympyrälle, jotta voisin hieman kertoa seuraavista suunnitelmista.
”Mitään kovin energistä ei ole tarkoitus tehdä. Nostellaan hieman laukkaa ja ravaillaan. Yritetään pysyä siellä selässä”, naureskelin. ”Voitaisiin ensin ottaa sitä laukkaa. Parasta on varmaan jakaantua parille suurehkolle ympyrälle. Tässä pellolla on hyvin tilaa siihen. Tehdään niin, että voitte itsenäisesti nostella laukkaa. Yhdelle ympyrälle Tessa, Pommi ja Elli. Kerttu sitten poikien kanssa toiselle.”
Porukka nyökkäili ja jakaantuivat ympyröilleen. Seurailin porukkaa Nekun selästä ja huutelin neuvoja, jos siltä tuntui. Suhteellisen hyvin porukka laukkaili, eikä kukaan pudonnut. Nostin Nekun kanssa myös hieman laukkaa, kun ruuna tuntui sitä janoavan. Lopuksi ennen tallille lähtöä leikimme peiliä sekä kapteeni käskeetä. Hyvän tovin kuluttua lähdimme käynnissä tallille.
”Laskeudutaan sitten selästä, jotta pysytään itse vetreinä ja talutetaan loppumatka!” ilmoitin, kun tallille oli vielä noin puoli kilsaa matkaa.
Tallilla kiittelin porukkaa seurasta!

[Emma]

Pohjaa!

[Mila]

Ympäri mennään, alas tullaan.

[Helena]

Pommi oli tänään hyvällä tuulella. Huomasin sen heti, kun hain tamman tarhasta, ja yritin pitää mielentilaa yllä, kun varustin sen rentoa maastoretkeä varten. Tänään menisin ensimmäistä kertaa hevosellani ilman satulaa. Koitin olla hermostumatta, kun talutin Pommin tallinpihalle muiden innokkaiden ratsukoiden sekaan.

Jouduin käyttämään tarhan aitaa avuksi selkäännousussa, onnekseni Pommi pysyi paikallaan. Varasin paikan jonossa heti Emman ja Nekun jälkeen. Aluksi Pommia selvästi närästi muiden hevosten läheisyys, se luimi välillä takana tulevalle Ellille, ja välillä meinasi näykätä Nekkua hännäntyvestä. Onnistuin kuitenkin estämään nämä yritykset nykäisemällä ohjista, mistä Pommi ei myöskään tykännyt. Kaiken kaikkiaan se vaikutti kuitenkin innokkaalta, ja pian nyrpistelytkin unohtuivat, kun lähdimme ravaamaan.

Jouduin hakemaan tasapainoa hetken aikaa, mutta Pommilla on onnekseni hyvin tasainen ravi, missä oli helppo pysyä kyydissä. Kokeilin jopa keventämistä, joka tuntui tosin sen verran huteralta, että istuin suosiolla harjoitusraviin.

Pian suunnistimme pöheikön siimekseen, missä hevoset joutuivat väistelemään oksia ja katsomaan, mihin kavionsa laskivat. Liekkö syynä iän tuoma kokemus vai mikä, mutta Pommi asteli epätasaisessa maastossa varmoin askelin ja sain itse keskittyä väistelemään matalalla olevia oksia.

Pienen tippumisvälikohtauksen jälkeen ryhmämme saapui pellolle. Sitä ennen piti kuitenkin ylittää oja, minkä Pommi vanhana kenttähevosena suoritti kuten kuuluukin: valtavalla loikalla. Keikuin hetken tamman selässä tasapaino hukassa yllättävän loikan jälkeen, mutta vältyin kuitenkin tippumiselta.

Pellolla Emma ohjasi meidät suurille ympyröille kokeilemaan laukkaa. Avara tila sai Pommin kiihtymään jonkin verran, ja jouduin pidättelemään sitä suusta melko voimakkaasti. Kun vihdoin tuli aika laukata, Pommi lähti liikkeelle kuin tykin suusta. Pidin kiinni harjasta ja rukoilin mielessäni hevosjumalia, mikä näytti, ihme kyllä, tehoavan, ja Pommi suostui hidastamaan vauhdin saakelin lujasta melko lujaan.

Annoin tamman purkaa ylimääräiset energiansa, nyt kun kerran pellolla olimme. Muutaman ympyrän jälkeen Pommikin rauhoittui tasaiseen vauhtiin ja pärskähteli tyytyväisenä. Vilkaisin muita ratsukkoja, eikä kukaan ollut pudonnut selästä. Hyvä me!

Ennen paluumatkaa otimme vielä muutaman leikkimielisen pelin. Pommi oli hyvä peilissä, sillä se pysähtyi nopeasti käynnistä painoavuilla, jotka ilman satulaa sen oli helppo havaita. Pian lähdimmekin jo kohti tallia. En ollut pudonnut kertaakaan, mikä sekä ihmetytti että ilahdutti minua. Pommikin oli tyytyväinen ja venytteli kaulaansa autuaana. Edes jonossa kävely ei enää haitannut sitä. Noin puoli kilometriä ennen tallia laskeuduimme selästä verryttelemään omia koipiamme, ja loppumatka sujui letkeissä tunnelmissa.


Kiitos tunnista!

[Julia]

En ees oo myöhässä!

Yritin päästä maasta satulattoman tammani selkään, siinä onnistumatta. Kerttu alkoi jo hermostua minun rimpuilusta, joten talutin punarautiaan rampin vierelle, josta pääsin helposti pitkäselkäisen ratsuni selkään. Voi luoja että tämän jälkeen kyllä saattoi olla perse hellänä..
Emma huuteli meitä muodostamaan jonon, johon minä ohjasin Kertun kirjavan puoliverisen Ellin taakse.
"Määpä tuun pitämään Kertun perää, ettei muut saa vahingossa kaviosta", Inna sanoi kimon, rauhallisen Tessan selästä. Kiitin häntä tuhannesti, sillä hän osasi pysyä sopivalla etäisyydellä neiti nirppanokastani. Kun Patekin oli löytänyt paikkansa tammavoittoisesta jonosta, tosin Riemu-ruunan erottamana leideistä, pääsimme lähtemään tuulisesta tallipihasta kohti pitkiä sänkipeltoja.

Kerttu tuntui yllättävän rauhalliselta porukassa, mutta pidin silti ohjat tiukalla, ettei se tyhmyyden tiivistyessä keksisi jotain jekkuja. Alamäessä Kerttu kuitenki otti reippaan lähdön kohti Ellin takapuolta, varmaan pelästyessään jälkeen jäämistä, mutta rauhoittui pidätteiden ansiosta.
Reilun varttitunnin alkukäyntien jälkeen Emma käski siirtää hevoset raviin. Muilla näytti edessä että takanapäin menevän hyvin ja ravi oli hallittua, paitsi Kertulla.. Pidättelin kaahottavaa tammaani niin, että kädet olivat kyllä ravipätkän jälkeen kipeät.
Pellolle mentäessä tamma käyttäytyi yhtä lapsellisesti, vaikka kävellen menimmekin. Risuja ja oksia väistellessäni tasapaino heitti puolelta toiselle, ja Kerttu huitoi hännällään menohaluisena.
"Varokaas siellä takana", sanoin Innalle kun täykkäri nosteli takakinttujaan jo vaarallisen korkealle. Kuitenkin joku ennätti tippua minua ennen, ja kiroamisesta päätellen se oli Mila.

Lopulta kuitenkin pääsimme pellolle jossa itse ralli piti vasta alkaa. Kerttu hyppäsi kovaa ja korkealta ojan yli, joten sen selkään takaisin lennähdettyäni pidätin sen käyntiin. Hakeuduin tamman kanssa kauas muista hevosista isolla ympyrällä, vaikka sen menohalut vaan yltyivät kasvavasta välimatkasta. Onnekseni pojat eivät ärsyttäneet Kertun herkkiä hermoja, niin sain paremmin pidäteltyä sitä. Odotin Nekun ja Paten laukkaavan ennen minua, ja kun heillä alkoi sujua, nostin itsekin kevyin avuin laukan. Kerttu tosin oikein lennähti pitkään laukkaansa, jota jouduin yrittämään kokoamaan lyhyemmäksi, sillä emme mahtuneet tällä vauhdilla ympyrälle. Muutaman toiston jälkeen tamma alkoi tajuta, etten päästänyt sitä holtittomaan laukkaan, joten lyhyt laukka rentoutui hyvin. Kiittelin Kerttua paljon kaulalle malttamisesta, joka yleensä ei kuulunut sen luonteeseen.

Olin miltei onnellinen, että saimme kävelyttää ratsumme kotiin, koska täykkärilläni oli aika kova selkä..! Kerttukin pärski yllättävän tyytyväisenä pitkän ohjan varassa ja kiukkuilu oli historiaa.