Tutustu maastoihin 27.6.

[Emma]

Tule tutustumaan Rinnsteinin maastoihin! Inna kierrättää teitä uusia kävijöitä eripuolilla maastopolkuja, jotta jokaiselle tuntemattomat polut tulevat tutuksi. Maastoreissusta ilmestyy oma pohjansa, joka tulee maksaa tarinalla tai piirroksella. Kaikki mahtuvat mukaan, eikä osallistujamäärää rajoiteta! Jos oma hevonen ei kuitenkaan kykene maastoilemaan, voit osallistua jollain Rinnsteinin ylläpitohevosella, käytettävissä ovat Nana, Brenda, Legolas tai Merida.

Pistä osallistuminen alas muodossa:
Ratsastaja - Hevonen (jos et tule omalla, niin laita toive)

Jaossa myös ensimmäinen tapahtumamerkki! Osallistuneet ja ajoissa maksaneet saavat merkin kaappeihinsa!


Osallistujat:
Inna - Sepi
Heidi - Helinä €
Mila - Brenda €
Rasmus - Merida €
Tyler - Riia €
Victor - Elli €
Julia - Varpu €
Siri - Missi
Saaga - Mytty €
Vilka - Nano
Adam – Axe €

Olin Emmalle jo aikoja sitten luvannut kuskaavani halukkaat tutustumaan maastoihin. Tänään se päivä sitten koitti ja sateisen kesän ansiosta olin yllättynyt aurinkoisesta säästä. Yksitoista ratsukkoa minun lisäkseni olivat vallanneet tallin tallipihan noustakseen hevostensa selkään. Kampesin itseni Sepin mustaan koulupenkkiin maasta ja huutelin sitten ihmisille, josko he olisivat valmiita. Emma oli ystävällisesti kirjoittanut oikein lapulle, missä järjestyksessä meidän pitäisi metsissä liikkua (päivitetty osallistujalista).

Kun jokainen oli paikkansa jonosta löytänyt ja hevoset astelivat kärsimättöminä, annoin energiselle suokilleni avut lähteä liikkeelle. Ei ehkä ollut paras idea ottaa Sepiä keulaan, mutta sai luvan nyt toimia. Lähdimme liikkeelle kentän vieressä olevaa tietä pitkin käynnissä. Porukka pölötti ja osan hevoset eivät malttaneet oikein paikallaan pysyä. Taisi koko joukko olla täynnä energiaa! Ilmoitin ravista ja pian nostimme ravin sopivalla suoralla. Ravasimme hieman pidemmän matkan, kunnes saavuimme eräälle hieman vaikea kulkuisemmalle metsätielle. Johdatin ratsukot sinne ja kuljeskelimme ylä- ja alamäkeä. Tie oli lyhin reitti lammelle, josta pääsisimme ratsastamaan kodalle.

Joku pyyteli jo laukkaa, mutta huomautin vaikea kulkuisesta tiestä ja että lammella voisimme laukata. Seurue eteni välillä ravaten ja välillä vain kävellen. Matkalla lammella meitä vastaan tuli myös muutama ahkera lenkkeilijä koiriensa kanssa tai ilman. Sepi meni tarmokkaasti pelottavien räkyttäjien ohitse – yrittäen kylläkin nostaa itsekseen ravia – mutta osalle koirat tuntuivat olevan hieman haastavampi osuus ohittaa.

Saavuimme pian lammelle, jossa varoittelin tulevasta laukkaspurtista lampea ympäri. Käskin pitämään myös hevoset jonossa, ettei tapahtuisi mitään kummallisia tapaturmia. Sepi johdolla nostin laukan, kun kaikki olivat pieneltä polulta päässeet. Jouduin pidättämään oria, ettei jonon johtajuus siirtyisi takana laukkaavalle Helinä-ponille. Meno näytti suhteellisen hallitulta, kun kurkin hieman olkani ylitse. Puolen lampea laukattuamme, hidastin joukon raviin ja sitä kautta käyntiin, että hieman jälkeen jääneet saisivat meidät kiinni. Porukka pääsi vielä kahluuttamaan hevosia lampeen ennen kuin jatkoimme reittiämme kodalle.

Etenimme hieman rauhallisemmassa tahdissa kodalle, jossa näytin vain nopeasti paikan ja jatkoimme siitä kohti maastoesterataa, joka olisi aivan tallin lähellä. Lenkkeilijöiltä tai mopopojilta emme säästyneet maastoesteradalle mentäessä. Vauhtimme pysytteli lähinnä ravissa. Maastoesteradalla ratsastimme ihan käynnissä koko radan läpi esteet ohittaen. Osista hevosista huomasi niiden halun hypätä edes vähän. Siispä halukkaat saivat hypätä matalan tukkiesteen, jonka jälkeen jatkaisimme matkaa takaisin tallille.

Palasimme takaisin tallille erään pellon kautta, jossa porukka pääsi vielä kerran nostamaan laukkaa. Tällä kertaa porukka sai myös hieman leikkimielisesti kilpailla ja koko suuri kööri lähti yhtenä rykelmänä laukkaamaan pellon toiseen päähän. Pikkuisen Varpun jäädessä viimeiseksi, vei täyttä intoa oleva Riia ”leikkimielisen” kilpailun voiton! Sen jälkeen palasimmekin tallille, jossa kiittelin porukkaa reissusta!

Viimeistään 13.7. maksaneet saavat maastoreissusta merkin!

[Emma]

Pohja tullut!

[Julia]

Sää oli ihanan aurinkoinen ja toivoin sen olevan samanlainen koko maastoreissun, sillä olin kavunnut Varpun selkään, joka kerrassaan rakasti sadetta eikä millään suostunut muutama päivä sitten tulemaan tarhasta sisään, vaan tanssahteli omaa sadetanssiaan ukkosen paukkuessa. Lähdimme kuitenkin reippain mielin matkaan, toivoa täynnä. Jäimme Varpuliinin kanssa aika loppupäähän jonoa, sillä tamma oli etunenässä aikamoinen tientukko. Onneksi edessäni oli sentään Mila ja Brenda, etten kokenut olevani matkalla ihan tuntemattomassa joukkiossa ja vieläpä ilman juttuseuraa.
Kävelymatkat olivat Varpun mielestä alkuun tosi tylsiä, eikä se millään olisi halunnut pysyä Brendan takapuolessa, vaan kaahotteli välillä kipakamman tamman vierelle. 
"Se sun minimoposhan on paljon reippaampi kun tämä nykysin", Mila kitisi pilkkupollen selästä, sillä Brenda oli yleensä yksi parhaimmista maastoratsuista.
"Brenda onkin nyt lomalla niistä ratsastuskouluhommista", totesin ja pidättelin kulomustan pikkuponini aisoihin ennen ravipätkää.

Ylä- sekä alamäissä jäimme helposti jälkeen, ja jouduinkin kiljumaan Milalle pistämään viestiä etiäpäin, että odottaisivat lyhytjalkaisempia. Matkaa ei kuitenkaan onneksi ollut enää kauaa kodalle, Innan sanojen mukaan. Mutta olihan naisen lupaukset kuultu ennenkin.. Räksyttävät koirat saivat minut heräämään horroksestani ja Varpu jäikin ihan paikalleen tollottamaan, korvat hörössä, mitkä ihmeet ne oikeen melusivat.
Lampimaisema oli kaunis, kun aurinko paistoi miltei täydeltä taivaalta ja sai vedenpinnan kimaltamaan. Toisaalta vaikeakulkuinen tie lammelle tuskin enää johdattaisi minua tänne uudestaan, ilman Innan tai henkilökunnan apua.
"Laukataan!" Innan sana kaikui vuoronperään kaikkien suusta, mutta olin kerennyt jo jäädä jälkeen, ennenkuin viesti minulle asti kantautui. Varpu lähti kuitenkin reippaasti Brendan loittonevan takapuolen perään, ja nousin vähän jalustimille laukkapätkän ajaksi. Muutaman kerran matkaan lähteneet Riia ja Helinä meinasivat karata paikoiltaan etunenään, mutta Sepin lisätessä vauhtia se jätti kaksi korskuvaa ratsukkoa helposti jälkeensä.

Pienten ravipätkien saattelema tie maastoesteradalle sai oman pikkupolleni väsähtämään, ja katselimmekin sivusta isompien ratsujen tukkihyppelyä. Iso rautias möhkäle nimeltään Mytty ei millään näyttänyt saavan tarpeekseen hyppäämisestä, mutta lopulta Inna kuitenkin hoputti loputkin ratsukot matkaan.
Loppumatkasta Varpulle kyllä maistui taas rauhallinen kävelyvauhti, sillä tamman viimeiset mehut vei peltolaukat, joissa ikävä kyllä jäimme nielemään pölyä. Tallille oli enää lyhyt matka läheiseltä peltoaukeamalta, ja piti kyllä todeta, että täällä niitä maastoja riitti. 

Kiitos kivasta maastosta!

[Malia]

Odotin innolla tulee maastoretkeä, joten se tarttui tammaani (ei niin hyvä juttu). Hoidettuani tamman varustin hevosen ja itseni. Talutimme hepat ulos ja nousimme selkään. Tamma ei jaksanut seistä paikoillaan joten meininki oli sitä että yritin saada tammani kuuntelemaan ja samalla yritin kuunnella Innaa. Päästyämme jonoon tamma rauhottui ja alotimme matkan.

Edessämme oli Rasmus mustan Meridan kanssa ja takana oli toinen ruunikonkirjava otus, Elli ja hänen ratsastajansa Victor. Riia välillä teki kiusaa ja yritti pysähdellä jotta voisi kiukutella Ellille. Kun sain tamman liikkeelle niin sitten oltiinkin jo menossa täyttä vauhtia eteenpäin - tammalta löytyy vain on tai off vaihteet! Kun pääsimme lammelle sai todellakin tehdä töitä ettei Riia mennyt liian lähelle Meridaa - tamma teki laukatessaan jotain omia hyppypomppumitäikinäonkaan loikkiaan. Siirsin tamman raviin ja taputin tammaa, en tällä kertaa tullut alas!

Jotkut halusivat hypätä maastoesteitä, mutta en itse halunnut hypätä vielä sillä tamma ei ole kauheasti tottunut näihin maisemiin saatika maastoesteisiin, tai rataesteisiin. Tamma odotti rauhassa, samalla se katseli Axea (taitaa olla rakkautta ilmassa ) - yleensähän Riiaa ei kiinnosta orit, ei sitten yhtään. Tammahan on tallissa Axelin vieressä ja tulee tämän kanssa hyvin toimeen.

Kun palasimme tallille otimme leikkimielisen laukkakisan - Riia otti sen ehkä liiankin vakavasti ja pinkasi täyteen laukkaan. Tamma kirmasi täyttä vauhtia innoissaan tallille, kun siirsint tamman käyntiin naurahdin sillä tajusin että olimme ekana vaikka pari muuta hevosta laukkasi lujaa. Kiitin kaikkia ihanasta maastoreissusta ja talutin tamman karsinaan.

[Adam]

Maastopäivä koitti odotettua nopeammin ja siinä aurinkoisessa jalämpimässä säässä seisoimme tallipihalla ratsuinemme. Uusimman suunnitelman mukaan minun oli tarkoitus ratsastaa Axella, suurehkolla torinhevosella. Nousin siis tämän selkään ja minut ohjattiin jonon perälle. Lähdimme ratsastamaan kentän vierestä maastopolulle käynnissä. Axe oli innokkaasti menossa omiaan eteenpäin, joten korjasin istuntaani ja hyssyttelin Axea painoavuilla.

Sopivan suoran koittaessa Inna antoi viestin eteenpäin vietäväksi ravista. Minä sain viestin viimeisenä ja reagoin hieman jälessä, mutta onneksi sain porukan reippaalla hevosella kiinni. Axen ravi oli todella reipastahtista, ja tuntui, että olimme kokoajan Vilkan ja Nanon perässä kiinni. Onneksi sopivan matkan päässä siirryimme takaisin käyntiin ja saimme hieman välimatkaa Nanon takapäähän.

Maasto käyntipätkällä oli juurekkoista ja mäkistä. Vuoroin nousin kevyeeseen istuntaan ylämäissä ja nojasin taakse päin alamäissä. Jossain vaiheessa metsätietä Julia kärsimättömän Varpun kanssa pyyteli laukkaa. Inna huomautti vaikeakulkuisesta tiestä, mutta Julian onneksi olimme pian lammella ja pääsimme laukkaamaan sitä ympäri.

Muiden ryhtyessä laukkaamaan, Axe oli jo innokkaanan menossa perässä, mutta ravasin hetken rauhoittaakseni oria. Pienen ravailun jälkeen nostin hallitusti laukan ja ratsastin kootussa, mutta reippaassa laukassa muut kiinni. Axe olisi halunnut ohittaa koko jonon, mutta toppuuttelin sitä aina tarvittaessa. Olimme laukanneet puolet lammesta ympäri ja siirryimme ravin kautta käyntiin. Keskellä jonoa oli muutamankymmenen metrin pituinen rako, mutta minulla ei ollut mitään ongelmaa saada muut kiinni jonon perällä. Saimme kahlata hevosten kanssa hetken aikaa lammella ja Axe näytti olevan siitäkin innoissaan.

Kodalle saavuimme rauhallisemmassa temmossa ja pääsimme nopeasti näkemään tuon. Ajattelin, että tänne toisin joskus maastotunnilla pienen porukan grillaamaan makkaraa ja viettämään aikaa. Laavulta jatkoimme tallin läheiselle maastoesteradalle ja kävelimme sen läpi ohittaen esteet. Olisin halunnut ylittää esteet laukassa ja radan loppupuolella halukkaat saivat hypätä pienen tukin yli. Minä olin luonnollisesti viimeinen, joten nostin ravin kautta laukan ja myötäsin hieman esteen yllä. Mieleni olisi tehnyt jatkaa laukassa esterata loppuun, mutta ehkä kysyisin joskus Emmalta Axen lainaan ja tulisin hyvällä ajalla tänne.

Menimme takaisin tallille pienen pellon kautta ja siinä saimme ottaa vielä viimeisen laukkaspurtin kilpailuhengessä. Voiton vei Tyler Riian selässä ja minä olin innokkaan Axen kanssa toisena. Jatkoimme ravissa hetken aikaa, jonka jälkeen siirryimme käyntiin ja kävelimme tallille. Tallipihassa Inna kiitteli meitä reissusta ja minä kiitin myös häntä. Hoidin Axen pois käytävällä, jonka jälkeen päästin sen laitumelle syömään ansaittua, vihreää heinää.

[Heidi]

"Herranjestas, täällä paistaa aurinko!" tirskahdin ilosta takanani olevalle Milalle, joka nyökytteli Brendan selästä samalla tiiraillen pilvetöntä taivasta.
Helinä vaikutti olevan yhtä innoissaan kuin minä, ainakin steppailu ja hirnahtelu saivat minulle sellaisen oletuksen. Pian Emma huuteli porukan lähtevän, ja saimmekin aitiopaikan juuri vetojuhdan perästä. Tamma olisi kovin mielellään ottanut itse johtajan paikan, mutta sain kuitenkin ponin pidätettyä omalla paikallaan.

Mentyämme jonkin matkaa Emma ilmoitti ensimmäisen ravipätkän olevan ovella. Painoin pohkeet hellästi Helinän kylkiin antaen sen ravata omatoimisesti - en vaatinut muotoa, sillä olihan tämä sille vain rento maastopäivä. Tamma mennä porskutti iloisena eteenpäin. Toisinaan sain huomautella liiallisesta vauhdista, mutta näin yleisesti se oli varsin mukava ensimmäisellä ravipätkällä. Jonkin aikaa mentyämme joku otti puheeksi laukkaamisen, ja yhdyinkin saman tien laukkaa haluavien kuoroon. Saimme kuitenkin kieltävän vastauksen.
Mutta ei mennyt aikaakaan kun olimme ennättäneet lammelle ja saimme luvan laukkata. Helinä oli jo valmis laukkaspurttiin, ja se tuntuikin räjähtävän altani millä hetkellä hyvänsä. Kun Emma sitten nosti laukan, lähti Helinä samalla sekunnilla perään - hyvä kun itse pääsin edes mukaan. Hidastelin tammaa vähän, vaikkei se tuntunut reagoivan apuihini ollenkaan.
Puoli lampea myöhemmin siirryimme takaisin raviin, jossa annoin Helinälle hieman pidempää ohjaa, sillä se huohotti kuin viimeistä päivää.

Muiden kahlatessa ja hyppiessä maastoesteitä me pysyttelimme siinä porukassa, jotka katseli muiden toimia. Helinä ei ole koskenut veteen ikinä, paitsi no, juomalla toki, ja maastoesteetkin olivat ihan uusi käsite tälle ponineidille. Siispä päätin olla järjestämättä kohtausta ja pysytellä rauhallisena sivustakatsojana. Tosin laukkakisaan suostuin, niistä ei koskaan voi kieltäytyä.

mikseikirjoittaminenonnistu

// Inna veti maaston
// ... hyvä minä!

[Rasmus]

Mä en edes muistanut, milloin viimeksi olin ratsastanut. Ainakin joitain kuukausia siitä oli. Emma oli onneksi luvannut lainata mulle maastotunnille mustan Merida-tamman, joten tällä kertaa mun tauko ei venyisi ihan vuoden mittaiseksi. Hevonen vaikutti sympaattiselta ja Emma oli todennut, ettei se ainakaan eteenpäin potkittavaa mallia ollut. Eiköhän me tultaisi ihan kivasti toimeen.

Matkaan oli lähdössä yksitoista ratsukkoa mun lisäkseni, Inna etunenässä. Tyttö ohjeisti mut jonoon neljänneksi. Merida ei olisi jaksanut oikein seisoa, mutta onneksi me päästiin aika äkkiä matkaan ja pääsin hölläämään hetkeksi ohjasta. Kauan sitä hölläilyä ei kyllä kestänyt – ravissa tamma nyppi ohjaa korvat hörössä ja ravisteli sitten päätään vastahakoisena, kun yritin pitää sen hevosenmitan päässä edellä menevän hännästä. Kävellä se ei olisi millään malttanut, mutta me selvittiin silti kunnialla ylä- ja alamäistä.

Lammelle päästyämme Inna preppasi meitä reipasta laukkapätkää varten. Ripeämpi askellaji sopi niin mulle kuin Meridallekin. Tammaa ei tarvinnut kahta kertaa hoputtaa laukalle, vaan se pinkaisi matkaan heti luvan saatuaan ja pärski mennessään. Hevonen pysyi kuitenkin kiltisti aisoissa eikä yrittänytkään ohi kavereista. Laukkapätkän jälkeen mulla oli jo melkein kuuma ja Meridankin tumma kaula tuntui kostealta. Pikku viilennystauko järvessä kahlaillen teki hyvää molemmille.

Rinnsteinin maastoesteet näyttivät erinomaisen hyviltä. Tuntui jopa vähän haikealta katsella kutsuvia tukkeja, banketteja ja hautoja. Lara olisi tykännyt näistä esteistä ihan yhtä paljon kuin mä. Inna antoi meille luvan hypätä pikkuisen tukin, ja koska Merida ei tuntunut vastustavan ajatusta, ohjasin mä tamman muiden perässä hypylle. Loikka oli pieni ja pehmeä, mun ensimmäiseni ties miten pitkään aikaan.

Maastoreissun lopuksi luvassa oli laukkakisa pellolla. Mun ja Meridan osalta se meni hermostuneeseen pomppimiseen lähtöviivalla ja sitten hurjaan loppukiriin, mutta hauskaa ainakin oli. Ei yhtään huono tapa palata takaisin satulaan. Toivottavasti seuraavaan kertaan ei menisi kovin kauaa.

[Victor Larsson]

Seisoin tallipihassa monen muun kanssa. Elli kukkuili muille hevosille ja sai jopa joltain vastakaikua. Laskin jalustimet alas ja kun sain Rasmus nimiseltä jätkältä jakkaran pääsin selkään. Elli seisoin paikoillaan yllättävän hyvin, paremmin kuin esimerkiksi Heidin omistama Helinä. Kiristin satulavyötä vielä parilla reiällä, ja lyhensin hieman jalustimia. Inna pisti meidät järjestykseen, olimme Ellin kanssa puolivälissä.

Lähdimme matkaan. Annoin Ellin köpötellä pitkin ohjin ja se sai parista tielle ylettyvästä oksasta heti matkaevästä. Edellämme meni Tyler ja Riia ja takana tuli öö… Julia? Ja sen russi, voikun itekin voisi vielä ponilla mennä, ajattelin hieman haikeana. Aurinko paistoi varsin kirkkaana ja oli muutenkin mukavan lämmin. Kivaa vaihtelua sadepäivien jälkeen.

Ratsastajat juttelivat ja höpöttivät toistensa päälle, joten päätin pysyä hiljaa. Kuuntelin kylläkin sitten senkin edestä. ‘’Ravataan!’’ kuului edestä päin ja sanaa pistettiin taaksepäin. Itsekin pistin, hyvä mä! Pyysin Ellin raviin, kun edellä oleva rupesi ravaamaan. Tamma kulki tasaista tahtia mitä nyt välillä nyki päätään ja huitoi ehkä hieman kiukkuisena häntäänsä kun russi tuli liian lähelle.

Ravasimme melko pitkän matkan ja Elli pysyi hyvin omalla paikallaan eikä edes meinannut kiilata Riian ohi! Kävelimme hankalan pätkän, johon kuului sekä ylämäkiä että alamäkiä. Ellillä on alaspäin mennessä ikävästi tapana koittaa päästä kovaa, joten sain tosissani hidastella sitä, jottei se kaatuisi juuriin, jotka oli tien pinnalle nousseet. Ylämäet sujui paremmin ja tunsin kuinka tamma käytti takapäätään noustessaan.

Pystyimme kyllä välillä hieman ravata ja odotin lammelle pääsyä innolla, siellä saataisiin laukata. Tylerin tamma kiusasi hieman Elliä pysäyttämällä itsensä Ellin eteen, mutta Tyler pyysi sen kyllä reippaasti eteenpäin. Pari lenkkeilijää koirineen tuli vastaan, Elli katseli koiria korvat hörössä ja tuntui selkään siltä, että pienikin ylimääräinen liike saisi sen räjähtämään. Tamma kulki ihan tien reunaa ja teki ihme pikkuhyppyjä sivuun.

‘’Pian laukataan.’’ kuulin Innan karjaisevan edestä. Laukkasimme melko kovaa vauhtia ja nostin itseni estepenkistä, jotta tamman selkä vapautuisi. Riia laukkasi kyllä kovaa, mutta Elli pysytteli sen perässä hyvin. Tamma pärski ja puhisi tyytyväisenä, kun hidastimme raviin. Taputin sen kaulaa. Saimme luvan kahluuttaa hevosia lammessa, mutta Elli ei veteen suostunut, joten seisoskelimme rannalla muita katsellen.

Kodalle päästyämme halukkaat ja innokkaat saivat hypätä tukkiesteen yli. Elli oli molempia, ja kaippa mä myös joten ohjasin sen meidän vuorolla kohti estettä. Tamma laukkasi pää korkealla ja jouduin hidastelemaan sitä. Pääsimme hyvin esteen yli, joka oli Ellin mielestä vissiin liian matala. Kun kaikki halukkaat olivat päässeet hyppäämään jatkoimme matkaa tallille.

Vielä yksi kohokohta Ellille oli leikkimielinen kisa pellon poikki, ja me sijoituttiin ihan hyvin, varsinkin kun tamma tajusi että nyt sai oikeasti mennä kovaa. Se oli niin innoissaan. Takaisin raviin siirtäminen otti kyllä koville, koska tamma halusi nostaa uutta laukkaa koko ajan. Ravasimme hieman vielä, mutta reilusti ennen tallia siirsimme käyntiin. Elli oli hieman hikinen, mikä tiesi sitä, että se saisi kevyen pesun.

Kiitos maastosta!

[Saaga]

Taputtelin Mytyn kaulaa samalla kun odottelin muiden saavan ratsunsa valmiiksi. Olin tullut tallille turhankin aikaisin ja lämmitellyt Myttyä maastakäsin kentällä, sillä en ollut ikinä ennen tätä reissua käynyt Mytyn selässä ja yritin varautua siihen, että mikäli ori olisi aivan hirveä hyppykeppi maastossa, olin taltuttanut sitä ainakin vähän pahimpia kenguruvoimia. Olin hetki sitten asetellut orin mustan, rungottoman satulan Mytyn selkään. Olin lainannut satulan ystävältäni, jolla ei tällä ollut käyttöä sille ja sain koittaa sitä Mytyn kanssa maastossa, josko Mytyn työntekoon palaaminen onnistuisi pehmeämmin rungottoman satulan kanssa - haaveilin kyllä omasta satulasta Mytylle, ellen sitten ostaisi tätä rungotonta, mutta tällä hetkellä budjettini ei sallinut mitään vähääkään laadukkaampia satuloita. Pläääh.

Muut alkoivatkin olla jo valmiita ja Heidin kävellessä ohitseni ihanan värisen Helinän kanssa avasin Mytyn karsinan oven ja vilkaisin, etten rynninyt kenenkään päälle, talutellen Mytyn ulos vieressä olevasta ulko-ovesta. Pihalla seisoivat jo Vilka ja hänen kanssaan jutteleva Tyler. Julia käveli juuri Varpun kanssa pihatosta päin, sukien pikkuisen ponin otsaharjaa vähemmän peikkomaiseksi. Menin porukan jatkoksi, huikaten, että voisin kaivata apua satulaan nousemisessa - yllättäen siitäkin hommasta oli... kuukausi? kaksi? Voi apua.
Vilkan kiirehdittyä auttamaan minua, kiittelin häntä ja nousin jakkaralta Mytyn selkään, kieltäen raudikkoa orin ottaessa pari sivuaskelta. Mytty steppaili hieman, nykien päätään rauhattomana. Hyssyttelin oritta samalla kun katselin, kun muut alkoivat nousta selkään. Nano yritti kertaalleen lähteä Vilkan alta, mutta pian kaikki, paitsi Mila olivat hevostensa ja poniensa selissä. Itseasiassa, Milaa ei näkynyt missään. Inna huikkasi menevänsä katsomaan tallista ja hyppäsi alas Sepin selästä. Julia tarjoutui pitelemään ruunaa kiinni samalla kun Inna pinkaisi talliin. Minuutin tai parin jälkeen Milakin pääsi matkaan mukaan, kertoen, että oli onnistunut hajottamaan poskiremmin soljen ja oli sitä korjaillut otsa hiessä muiden odotellessa.

Inna hyppäsi ratsunsa selkään ja huuteli meille vielä viimeiset kyselyt valmiina olostamme ja kertoi sitten järjestyksen. Olin kiitollinen, että Mytty oli sijoitettu loppupäähän, mutta keskelle jonoa, jolloin se ei pelkäisi jäävänsä viimeiseksi eikä myöskään rynnisi niin helposti muiden ohi. Asetuin orin kanssa Sirin ja Missin perään, Mytyn jäystäessä kuolaintaan kärsimättömän oloisena.
Jono lähti liikkeelle ja Mytty lähti muiden perässä varsin nätisti, välillä yrittäen haukata välipalaksi tienreunassa roikkuneesta puusta lehtiä - pari kertaa mukaan lähti koko oksa. Irkku oli kyllä koko käyntipätkän syömässä - sain nykiä orin päätä jatkuvasti ylös heinistä tai alas oksista Adamin ja Vilkan hihitellessä perässäni kun kirosin kuin pahainen merimies Mytyn ihan omia ruokataukoja.
Viimein saimme ravikäskyn Innalta, jolloin huikkasin edessäni kulkevalle Sirille ja takanani seilaavalle Vilkalle, etten tiennyt vielä yhtään, miten Mytty kulkisi maastossa, joten he antoivat minulle hieman turvaväliä, jos Mytty keksisikin jotain omaa kivaa. Siri nosti Missin kanssa pehmeästi ravin, jonka jälkeen odotin hetken ja painoin sitten itsekin pohkeet Mytyn kylkiin ja kannustin oritta osittain ääniavuilla. Mytty lähti rauhalliseen, mutta eteenpäin vievään raviin helposti, laskien päätään. Onnistuin itsekin rentoutumaan Mytyn selässä ja aloin keventää Mytyn suurehkon ravin mukana.

Lopulta päätimme kävellä taas, joskin pian muutimme askellajin jälleen raviksi ja takaisin käynniksi. Ihastelin kauniita maisemia ja kävelin Mytyn kanssa suurimman osan matkasta hieman jonon vierellä, antaen muille tilaa ravata niin halutessaan.
Kun ohi käveli suurehko, mustavalkoinen koira lenkittäjineen, Mytty säikähti koiraan perinpohjaisesti, koska se sattui tulemaan juuri kohdallamme metsänreunan takaa ja muutama muukin hevonen ennen meitä oli jännittynyt. Mytyn loikatessa sivuun, koirakin säikähti ja alkoi räksyttää, jolloin omistaja huikkasi minulle äkkiä anteeksipyynnön ja sanoi menevänsä kauemmas välittömästi. Koitin rauhoitella puoliksi ojaan pudonnutta Myttyä, joka ponkaisi ojan pohjalta ylös ja steppaili sitten hetken tiellä. Hetkisen kytättyään koiran perään Mytty rauhoittui kuitenkin ja enemmän tai vähemmän stopannut maastojonokin pääsi jälleen eteenpäin.
Saavuttuamme lammelle Inna hihkaisi, että pääsisimme laukkaamaan, jolloin jättäydyin hieman irti jonosta, jotta saisin koitella, miten laukka lähtisi lomailleesta irkkuhepasta.
Sopivan tahdin löydyttyä ujuttauduin takaisin jonoon omalle paikalleni. Mytyn laukka pyöri hyvin, joskin oli välillä turhan kiivastahtista ja ori yritti kirittää muita hevosia minkä ehti. Olimme vasta päässeet alkuun, kun Inna huikkasi hiljentämisestä ja saatuani Mytyn kuulolle ravasimme ja kävelimme pätkän.

Muut suorastaan rynnivät veteen vilvoittelemaan ja kahlaamaan hevostensa kanssa. Itse lähdin liikkeelle varovaisesti Mytyn kanssa, mutta arvaamatta Mytty suorastaan loikkasi veteen, porskutellen ja roiskien vettä varsan innolla muiden päälle. Vedin oritta peruuttamaan matalassa vedessä, kun ori yritti hivuttautua syvemmälle veteen, mutta onnekseni Mytty totteli apujani ja sain orin pois polskimasta. Pian muutekin saivat tarpeekseen ja matka jatkui pitkin kauniita metsäreittejä.

Kodan ohitettuamme pääsimme viimeinkin maastoesteille muutaman mutkan kautta – tällä kertaa Mytty ei lähtenyt ojaan, mutta Rasmus oli kyllä lentää Meridan selästä, kun joku vähän hurjapäisempi mopopoika huristeli ohi ja säikytti muutaman hevosen jonon etupäässä; Myttyä mopopojat eivät pahemmin kiinnostaneet. Innan selittäessä radan esteistä ja lupaillessa meille hypähdellä matala tukkieste, olin ensin hieman huolissani Mytyn jaloista, mutta ori puhkui intoa jo esteet nähdessään ja minulla olikin tuskan takana pitää Mytty käsissä kävellessämme esteiden ohi. Niinpä päätin hypätä esteen kerran pari.

Victor, Rasmus ja Adam huikkasivat tulevansa minun jälkeeni hyppäämään, joten sain luvan olla ensimmäinen – sehän sopii! Otin sopivan välimatkan esteeseen ja nostin laukan ravin kautta. Mytty räjähti välittömästi hyvään, menevään laukkaan, joskaan ei kaahinut tukka putkella. Esteen lähestyessä himmasin hieman raudikon vauhtia, johon Mytty koitti muutaman askeleen verran väittää vastaan, mutta himmasi sitten vauhtia ja hyppäsi sitten vahvasti ja suurella ilmavaralla tukkiesteen yli. Suustani pääsi yllättynyt, iloinen hihkaisu ja pian Mytty otti kontaktin maanpintaan, jonka jälkeen tein suurehkon voltin ennen kuin rauhoitin askellajin ravista käyntiin, kiertäen pois Victorin tieltä.

Adaminkin hypättyä kysyin Innalta, josko saisin hypätä kertaalleen uudestaan, jolloin sain luvan hypätä vielä kerran pari ennen kuin matka jatkuisi.
Niinpä kertasin hypyn vielä kerran ja pari ja joka kerta Mytty tuntui varmemmalta ja räjähtävämmältä. Huikkasin, että tämä saisi jo riittää, ravaillen vielä muutaman suurehkon voltin ennen kuin tungin omalle paikalleni jonoon.
Laukkakisassa Mytyn räjähtävä alkunopeus oli oikein kiva siihen asti, että tajusin, ettei nopea lähtö auttanut pellon pituisella matkalla – pian ohitsemme suhahti hevonen ja toinenkin, mutta pääsimme onneksi jaetulle kolmannelle sijalle Ellin ja Victorin kanssa – kukaan ei oikein ollut varma, kumpi hevonen oli ensin pellon reunassa, mutta kaikille oli ihan sama, koska hauskaa meillä ainakin oli!
Käveltyämme pienen matkan tallille suhahdin suoraan Mytyn kanssa karsinaan, ottaen orilta kaikki varusteet pois päältä. Tallissa kävi mieletön pälätys, kun kaikki analysoivat maastoreittejä ja juttelivat muutenkin hevosistaan ja reissusta, johon kylläkin itsekin otin aktiivisesti osaa. Kylmättyäni Mytyn jalat ja vietyäni orin kamat paikoilleen huikkasin heipat koko porukalle ja suuntasin kesäiltaan kohti autonrämääni ja kotia.

Kiitos ihanasta maastosta! : )

[Mila]

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan!
Enjoy!