Mila
New Member
Posts: 59
|
Post by Mila on Jun 11, 2015 16:11:03 GMT
|
|
Mila
New Member
Posts: 59
|
Post by Mila on Jun 11, 2015 17:34:47 GMT
11.06.2015 - Pösilöt rantautuvat Rinnsteiniin Parkkeerasin hevoskuljetusautoni Rinnsteinin tallin eteen ja pomppasin alas kuskin penkiltä. Keltaisen tallin oviaukossa meitä vastassa oli tallin toinen omistajista, Emma, joka tervehti minua iloisesti heti, kun olin pikkuruiset jalkani maan kamaralle laskenut. Parit sanat vaihdettuamme lähdin laskemaan kuljetusauton ramppia alas, jotta saisin matkustajan ulos kyydistä. Musta kolmivuotias ori pörähti minut nähdessään ja oli ilmeisesti erittäin valmist tulemaan ulos “laatikostaan”. Dean säntäsi alas ramppia pitkin niin vauhdikkaasti, etten meinannut itse ehtiä mukaan ollenkaan. Onnistuin kuitenkin roikkumaan riimunnarun toisessa päässä kiinni eikä nuori ori päässyt tutkimaan uutta kotipihaansa itsenäisesti. Emma naureskeli hieman kauempana ja viittoili sitten seuraamaan itseään sisälle talliin. Parin minusta riippumattoman “voltin” jälkeen sain Deanin tallin ovesta sisään ja kipitimme tallinomistajan “Dean pääsee karsinaan numero kahdeksan. Sepi ja Nano ovat sen seinänaapureita…” Emma selitti ja osoitti karsinaa, johon Deanin oli määrä muuttaa asustelemaan. Suomenhevonen pörisi omasta karsinastaan ja tunnistin sen Innan Sepiksi. Dean hieman luimisteli ja yritti esittää kovaakin poikaa uudelle seinänaapurilleen, mutta komensin sitä olemaan kunnolla. Sidoin Deanin käytävälle ja riisuin sen kuljetusvarusteet pois ennen kuin suljin sen karsinaansa rauhoittumaan. Parit paukautukset väliseinään, joka erotti Deanin ja Sepin toisistaan, jonka jälkeen Dean rauhottui syömään heinäkasaansa. Emma kävi näyttämässä mihin tarhaan Dean tulevaisuudessa menisi päiväksi ja piti pienen esittelykierroksen tallin tiluksilla ennen kuin lähti omille teilleen jättäen minut purkamaan autosta Deanin varusteita omille paikoilleen. “Ootte päässy perille!” Inna hihkaisi minut nähdessään, kun raahasin satulaa varustehuoneeseen. Nainen oli jo minulle vanha tuttu ja hän olikin Rinnsteinistä minulle vinkannut, kun olin miettinyt Deanille uutta tallipaikkaa. “Ollaan joo. Hyvin meni matka” kerroin ja ähisten nostin Deanin satulan sille varattuun telineeseen. Kun tavarat olivat paikoillaan, Inna lähti esittelemään minulle muulle talliporukalle, jotka sattuivat olemaan paikalla. Yritin painaa nimet sekä kasvot mieleeni, vaikka tiesin etten vielä kuukaudenkaan päästä muista kuka kukin oli. Ennen kuin lähdin kotia kohti, kävin hyvästelemässä Deanin ja jätin ruokintaohjeet sen oveen kiinni. Ori saisi tämän päivän hengähtää ja totutella uuteen kotiinsa, mutta huomenna tai viimeistään ylihuomenna jatkuisi ratsutus. Koulutus oli Deanin kanssa edistynyt hienosti, mutta vielä meillä olisi rutkasti matkaa sinne GP-radoille, joille tähdättiin… // Wihhiiii Dean! Tervetulloota! Kiva saada ankkanaamaa messiin mukaan Kuten varmaan tiedät, niin tykkään sun kirjotustyylistä, eikä siellä kyllä mitään kirjotusvirheitä taida pahemmin olla! Eikä paljolti parannettavaa, toisinkuin jonkun kommenteissa
|
|
Mila
New Member
Posts: 59
|
Post by Mila on Jun 20, 2015 22:51:31 GMT
21.06.2015 Rojahdin Rinnsteinin taukohuoneen sohvalle ja nappasin jonkun vanhan hevoslehden hyppysiini. Kaikki paikalla olijat valittivat tallin ylle rantautunutta rankkasadetta ja toivoivat helteiden pian taas jatkuvan. Eipä tässä kovin montaa hellepäivää ole ehtinyt edes ollakkaan ja kesäkin oli jo puolivälissä. Mihin se aika oikein katoaa? “Se on tää Suomen kesä tämmönen!” mutisin selatessani lehteä ja viskasin sen sitten takaisin pöydälle, josta olin lehden napannut. Olin lukenut kyseisen painoksen jo varmaan kymmenen kertaa läpi, joten ei jaksanut enää kiinnostaa. Oli juttua kaksosvarsoista, hevosten jalkavaivoista ja joku haastattelu ulkomaalaisesta laukkatallin pitäjästä... “Onko siellä yhtään kahvia?” kysyin kahvinkeittimen välittömässä läheisyydessä norkoilevalta Jimiltä, joka vastasi pannun huutavan tyhjyyttään. Ennen kuin ehdin suutani aukaista, miekkonen lupasi laittaa kahvia tulemaan ja myhäilin tyytyväisenä, eipähän minun tarvinnut rasittaa vanhoja kinttuparkojani raahautumalla keittimelle asti. Pian kahvin tuoksu valtasi koko taukohuoneen ja kahvinhimoissa kiemurtelevat ihmispolot hyökkäsivät kuppeineen keittimelle alta aikayksikön. Ovelta kuului noitumista “enklannin kielellä” ja pian Lisa tömisteli vettä valuvana taukohuoneeseen. “Oliko kiva maastoretki?” Pinja kysyi yrittäen pitää naamansa peruslukemilla. Lisa mulkaisi naista murhaavasti. Itsellänikin oli hieman pokassa pitelemistä, sillä Lisa oli “hieman” uitetun koiran näköinen. “Tosi kiva!” nainen murisi Pinjalle vastauksensa kaivaessaan kaapistaan vaihtovaatteet esille. Sen jälkeen nainen paineli pesutiloihin vaihtamaan vaatteet ja me muut purskahdimme nauruun heti, kun ovi oli pamahtanut kiinni. “Mitä tehdäääään?” Siri vinkui vieressäni sohvalla ja katseli ikkunasta maata piiskaavaa sadetta. Ukkonenkin taisi pari kertaa jyrähtää jossain kaukaisuudessa. “En tiedä teistä, mutta mä lähden ainakin liikuttamaan Deanin maneesiin,” ilmoitin ja kulautin viimeiset kahvitipat kurkustani alas. Dean möllötti karsinassaan jonne olin herran teljennyt heti sadekuuron alkaessa. Luikahdin orin karsinaan ja kiinnitin sen riimunnarulla kaltereihin. Nappasin kumisuan harjapakista ja ryhdyin pyörittelemään sitä pitkin Deanin vartaloa aloittaen kaulasta. Musta ori yritti välillä napata minua hihasta kiinni, mutta napakka komennus sai Deanin lopettamaan turhanpäiväisen häsläämisensä. Vaihdoin kumisuan pölyharjaan ja sutaisin silläkin läpikotaisin koko hevosen. Pehmeällä harjalla puhdistin jalat, jonka jälkeen putsasin kaviot. Dean ei alkuun olisi millään halunnut nostaa koipiaan puhdistettavaksi, mutta pienen eipäs-juupas-väännön jälkeen kaviot nousivat maasta ja sain raaputettua enimmät kököt pois. Vielä suojat koipiin, jonka jälkeen kävin hakemassa orin satulan sekä suitset varustehuoneesta. Jäin hetkeksi suustani kiinni Heidin kanssa, joka pälätti omasta juhannuksestaan ja kyseli, miten minä olin keskikesää juhlistanut. “En mitenkään! Olin kotona, saunoin ja join pari olutta… Siinä se..” Kun Heidin papupata oli hetkeksi hiljentynyt, livahdin takaisin tallin puolelle ja raahasin varusteet Deanin karsinalle. Ei muuta kuin satula selkään ja suitset päähän niin olimme valmiita! Napsautin kypärän hihnan leukani alle kiinni, vedin ratsastushanskat käsiini ja päästin Deanin irti kahleistaan. “Sit mentiin!” Tallin ovella me molemmat hieman epäröimme ennen kuin uskaltauduimme ulos kaatosateeseen. Maneesin ovi ei meinannut aueta ollenkaan, jonka takia kastuimme huomattavasti enemmän kuin oli tarkoitus. Yök. Dean kuunteli ihmeissään ropinaa, joka tuli kattoa hakkaavista pisaroista, muttei ollut hepulia saamassa. Talutin sen kaartoon ja kiristin satulavyötä, jonka jälkeen kipusin norsumaisen ketterästi hevosen selkään. Deanilla tuntui olevan virtaa ja se lähtikin vähän turhan vauhdikkaasti liikkeelle. “Sooooo…” rauhoittelin hevosta, joka tanssahteli kaviouraa pitkin. Kokosin ohjat kunnolla käsiini ja muistutin Deania, miten tuli käyttäytyä. Hieman ori painoi kädelle ja muutenkin juntturoi apujani vastaan, mutta pikkuhiljaa se alkoi rentoutumaan ja meno rupesi muistuttamaan ihan oikean ratsukon menoa. Dean osasi jo nämä perusjutut hienosti, mutta vielä oli opettelemista jos mielimme niille GP-tason radoille. Keskityimme tänään lähinnä raviharjoitteluun: kokoamista, siirtymisiä, taivutuksia sekä erikokoisia voltteja ja ympyröitä. Pari laukkapätkääkin otettiin, mutta siinäpäs se. “Hyvä jätkä!” kehuin Deania, kun se ilman änkyröintiä siirtyi ravista käyntiin ja pysähtyi heti, kun annoin seis-avut. Peruutuksetkin sujuivat melkein oikein, sillä suoraa linjaa en saanut oria peruuttamaan. Treeniätreeniä lissää vain! Tunnin treenattuamme päätin lopettaa siltä päivältä ja annoin Deanille pitkät ohjat. Ori venytti kaulaansa tyytyväisenä ja minäkin pidin pienen jumppatuokion satulassa. Sen jälkeen ratsastin kaartoon ja laskeuduin alas ratsuni selästä. “Hienosti meni!” kehaisin Deania ja silitin sen lihaksikasta kaulaa. Ukkonen paukahti jossain lähettyvillä mikä sai Deanin kavahtamaan pystyyn ja ehdin nippanappa väistämään viuhuvia etujalkoja. “Shhhh, rauuuuuhotu. Se oli vain ukkonen!” rauhoittelin säikähtänyttä hevosta, joka tanssahteli hätääntyneenä paikoillaan silmät päässä pyörien. Kun Dean oli rauhoittunut ja uskoi, ettei sota ollut syttymässä, talutin sen talliin turvaan ja riisuin käytävällä sen varusteet pois. Pikainen harjaus ja jalkojen kylmäys, jonka jälkeen ukkeli oli valmista kauraa karsinaan laitettavaksi. Juuri kun olin saanut karsinan oven kiinni, ukkonen jyrähti jälleen ja taukohuoneesta kuului pelästynyttä kiljuntaa. Tällä kertaa Dean ei kuitenkaan saanut totaalista hepulia vaikka hieman näytti jyrähdystä säikähtävän. “Ei se ukkonen sulle mitään pahaa tee…” lohduttelin oria ja menin pesemään sen kuolaimia, jonka jälkeen raahasin varusteet sekä harjat takaisin omille paikoilleen. Nousin portaat ylös taukohuoneeseen kuuntelemaan säikkyjen ihmisten kitinää ukkosesta. Minusta ukkonen oli kiva! Ja mikäs olisi parempi paikka seurata luonnonvoimien myllerrystä kuin tallin yläkerta? Oli siinä ikkunalla muutama muukin ukkosfani kyttäämässä räiskiviä salamoita, kun taas osa kyhjötti naamat valkoisina hieman kauempana ja toivoivat ukkospilven menevän ohi yhtä nopeasti kuin oli noussutkin. Kun sää siitä rupesi sitten selkenemään, katsoin parhaakseni lähteä körryyttelemään kohti Vaahterapolkua. Vedin keuhkot täyteen raitista ilmaa kun astuin ulos tallista ja kuuntelin hetken lintujen sirkutusta typerä virne naamallani. Inna palautti minut haaveistani takaisin maanpinnalle muistuttaen, että minun tallini hevoset varmaan jo odottelivat sisälle pääsyä ja iltakaurojaan. "Pääsenkö mä sun kyydillä? Mun autossa on bensa niin vähissä" Inna kysäisi ja lupasin, että nainen saisi hypätä kyytiin. Juliakin kipitti tuulispään tavoin takapenkille ja matka kohti Vaahterapolkua saattoi alkaa Antti Tuiskun rääkyessä radiossa siitä, kuinka Keinutaan. Hyi.
|
|
Mila
New Member
Posts: 59
|
Post by Mila on Aug 20, 2015 19:50:56 GMT
Kuulumisia laiskabylly omistajalta, jota saa potkasta ahteriin että aktivoituisi!
13.08.2015 oli jännä päivä minulla ja Deanilla! Nimittäin ensimmäiset kisat. Pureskelin hermostuneena kynsiäni jo viikkoja etukäteen ja treenasimme ahkerasti tulevaa koitosta varten. Helppoon A:han olin Deanin ilmoittanut ja minun lisäkseni luokassa olisi 13 muutakin ratsukkoa. Dean oli myös hieman hermostunut kisapaikalla, muttei kummempia hepuleita kuitenkaan vetänyt. Onneksi. Yritin rauhoitella hermojani ja samoihin kisoihin osallistunut Inna muistutti, ettei nämä kisat minun elämäni ensimmäiset olleet, joten mitä sitä turhia stressaamaan. Juu ei ollut ei, mutta kun nämä olivat ensimmäiset kisat nimenomaan Deanin kanssa. Jaiks! Itse suoritus meni todella nappiin! Dean unohti hölmöilyt ja malttoi kuunnella minun ohjeita siitä, miten mennään ja missä tahdissa. Oloni oli todella helpottunut kun ratsastimme ulos radalta ja ilokseni sain kuulla, että olimme suorituksen jälkeen toisella sijalla. Mutta kun kaikki muutkin olivat ratsastaneet suorituksensa läpi, tipahdimme neljännelle sijalle. Sijoitusta ei tällä kertaa siis tullut, mutta olin kuitenkin todella tyytyväinen. Olisihan se voinut mennä huonomminkin!
17.08.2015 lähdimme Deanin kanssa jälleen kokeilemaan onneamme kisoihin suurin odotuksin enkä tullut pettymään tälläkään kertaa. Nimittäin toinen sija sieltä tulla tupsahti! Muttei tästäkään kisasta saatu ns. virallisiin tuloskantoihin sijoitusta vähäisen osallistujamäärän vuoksi, mutten antanut sen hidastaa. Jos Dean jatkaa samaan malliin kuin tähänkin asti niin meistä tulette kuulemaan vielä! Varokaa vain!
Nyt ollaankin sitten Deanin kanssa laiskoteltu pari päivää ja käyty köpöttelemässä maastoreittejä pitkin auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta. Tuntui hullulta kuvitella, että Dean täyttäisi ihan pian jo viisi vuotta! Rääpälevarsasta oli kasvanut komea Mies...
|
|
Mila
New Member
Posts: 59
|
Post by Mila on Sept 26, 2015 14:25:03 GMT
26.09.2015 - Jessen kertomaa
Lämäytin autoni oven kiinni ja painoin avaimen nappia, jotta ovien lukot napsahtaisivat kiinni. Olin tullut Rinnsteiniin liikuttamaan Deanin Milan maatessa peiton mutkassa flunssan kourissa. Nainen oli kyllä alkuun laittanut vastaan minun idealleni, että minä kävisin hänen orinsa hoitamassa kun taas hän jäisi puolestaan parantelemaan oloaan kotiin. Pienen juupaseipäs-sanaharkan jälkeen Mila oli alistunut kohtaloonsa ja antanut minun lähteä Rinnsteiniin hänen sijastaan. Joten tässä sitä nyt oltiin.
Suunnistin kulkuni suoraan tarhalle, jossa Dean majaili. Musta ori rouskutti heiniään hyvällä ruokahalulla minun saapuessa paikalle eikä heti tajunnut, että joku oli tunkeutunut herran tarhaan. “Dean!” kutsuin hevosta, jonka pää ponnahti heti ylös heinäkasasta. Ori mittaili minua katseellaan ja näytti miettivän lähtisikö päätä pahkaa karkuun vai jäisikö katsomaan, mitä olin siltä vailla. Ori valitsi viimeisen vaihtoehdon ja antoi ottaa itsensä ihan helposti kiinni, mitä nyt hieman nyrpeää naamaa näytti kun tajusi joutuvansa lähtemään minun mukaani. Matka tallille sujui rivakasti, kiitos Deanin, mutta muuten pääsimme perille ihan ongelmitta. Talutin Deanin pesupaikalle, jotta voisin huuhdella sen mutavellissä olevat jalat ennen harjausta. Ihana syksy ja sen sadesäät jolloin joka paikka oli enemmän tai vähemmän vellinä. Riisuin loimen ja mietin hetken, mihin ihmeeseen minä sen tungen kun en tiennyt ollenkaan tämän tallin käytäntöä näissä asioissa. Onnekseni Julia ja Inna saapuivat paikalle ja päätin kysyä heiltä apua. “Mitä sinä täällä teet?” Julia ihmetteli kun seisoin loimi käsivarsillani keskellä tallikäytävää. “Tulin liikuttamaan ton Milan kaakin… Mila itte on niin flunssassa ettei sitä pystynyt tänne päästämään”, vastasin blondille joka oli syöksynyt Deania rapsuttelemaan. Musta ori ei laittanut ollenkaan pahakseen ylimääräisiä rapsutuksia. “Mila päästi sut ihan mukisematta tänne?” Inna kysyi hieman epäluuloisena. “Ei. Ei todellakaan päästänyt…” pyörittelin päätäni ja nostin sitten loimea Innan kasvojen eteen. “Minne tää?” Inna neuvoi minne loimi vietiin kuivumaan ja nappasin samalla varustehuoneesta Deanin harjapakin mukaani. Inna ja Julia jäivät vielä hetkeksi minun juttusille ennen kuin lähtivät omien ratsujen kimppuun.
Itse huuhtelin Deanin jalat mutavellistä pois ja tartuin sitten kumisukaan, jolla ryhdyin pyörittelemään orin kroppaa puhtaaksi. Dean seisoi kiltisti paikoillaan koko toimituksen ajan, mitä nyt välillä vähän kuoputteli lattiaa tympääntyneen oloisena. Tarttuessani pöläriin, Kics saapasteli paikalle ja seisahtui meidän kohdalle hymy huulillaan. “Ootko sä Mila käynyt hurjassa muodonmuutoksessa kun oot niin erilaisen näköinen?” nainen veisteli. “Joo, kävin tuossa huvin ja urheilun vuoksi sukupuolenvaihdoksessa”, vastasin. “Okei, tämäpä selvä!” Kics nauroi. “Ei vaan missä se Mila on sinä oot täällä?” “Sairastaa kotona”, vastasin. Kics nyökkäsi ymmärtämisen merkiksi ja sanoi sitten lähtevänsä kahville. Huikkasin heipat naisen perään ja jatkoin Deanin harjaamista. Kun ori oli harjattu päästä “varpaisiin”, kävin hakemassa sen varusteet ja varustin sen nopeasti. Vielä kypärä omaan nuppiin niin olimme valmiita lähtemään.
Aurinko paistoi komeasti syksyiselle tallipihalle ja koska tähän vuoden aikaan tällaiset aurinkoiset ja sateettomat päivät olivat harvassa, päätin ratsastaa Deanilla kentällä. Talutin Deanin keskelle kenttää, kiristin satulavyötä parilla reiällä ja ponnistin itseni herran selkään. Dean näytti hieman empivän, mitä minun kanssa pitäisi tehdä. Olihan ori tottunut Milan pieneen kokoon, mutta nyt selkään kiikkui "hieman" isompi mies. Pian ori kuitenkin ryhtyi keskittymään työntekoon ja lähti mukisematta liikkeelle. Alkuverryttelyjen jälkeen nostettiin koottu ravi ja puoliverinen ravasi hienosti tuntumalla. Hevonen oli todella herkkä avuille eikä minun sitä tarvinnut kahta kertaa käskeä tekemään jotain. Avotaivutukset ravissa alkuun hieman takkuilivat, mutta kun hioimme niitä tarpeeksi kauan, Dean lopetti vastaan vänkäämisen ja suoritti tehtävät hienosti. Laukanvaihdoksissa oli myös ongelmia, kuten Mila olikin varoitellut. Harjoittelimme niitä jonkin aikaa, kunnes Dean näytti kyllästymisen merkkejä siihen touhuun, niin otimme pysähdys-peruutus-laukkaan harjoituksia. Lopuksi vielä hieman laukanvaihdoksia, jonka jälkeen siirryttiin ravin kautta käyntiin. Annoin Deanille pitkät ohjat ja taputin kaulalle kiitokseksi. Ei yhtään pöllömpi hevonen tämä. En ihmetellyt ollenkaan, miksi Mila piti Deania yhtenä silmäterästään ja oli tarkka kuin porkkana sen kanssa. Teimme loppuverryttelyt kaikessa rauhassa ennen kuin laskeuduin alas orin selästä ja lähdimme takaisin talliin.
Deanin karsina oli aika likaisessa kunnossa, joten minun piti sekin putsata ennen kuin pääsisin lähtemään Vaahterapolkuun hoitamaan omaa hevostani, Sallia. Hoidin kuitenkin ensin Deanin, kiinnitin sen karsinaan ja hain kottikärryt sekä talikon. Eihän siinä kauaa mennyt kun kakkakikkareet ja pissapläntit oli kerätty pois ja hieman uusia kuivikkeita heitetty karsinan pohjalle. Päästin Deanin ahdingostaan ja suljin karsinan oven. Raaviskelin hetken takaraivoani yrittäen muistaa mitä minun piti vielä tehdä, mutten keksinyt mitään joten tiesin kaiken olevan minun osaltani tehty. Tallin porukka hoitaisi ruokinnan illemmalla, joten siitäkään minun ei tarvinnut murehtia. Ei kai siinä sitten. Hyvästelin Deanin, kävin kysymässä Innalta ja Julialta kaipasivatko he kyytiä Vaahterapolkuun, mutta saatuani molemmilta kieltävän vastauksen, lähdin huristelemaan autollani yksin kohti kotia.
|
|
Mila
New Member
Posts: 59
|
Post by Mila on Sept 30, 2015 21:22:23 GMT
RUNO DEANISTA!Dean-ori tarhassaan laukkasi, Darrainen Mila paikalle paukkasi. Demonin lailla ori karkuun juoksi, "Daijuhevonen!" Mila huusi kaatumisen vuoksi. Discomusaa heppa kuunteli, Derilium Milan päässä huuteli. Dirlandaa, Demmoinen on Deanindaa. //kaunista. // Parasta!! XD
|
|
Mila
New Member
Posts: 59
|
Post by Mila on Oct 17, 2015 11:08:12 GMT
17.10.2015
Istuin kahvikuppi kourassani tallin vintillä. Silmäpussit hipoivat ennätysmittoja ja päänuppi löi tyhjää (tosin aivotoimintani hidastelu oli ihan jokapäiväistä). Olin illalla saanut Emmalta puhelinsoiton, jossa nainen kertoi Deanin päässeen irti taluttajaltaan ja viipotti nyt häntä putkella pitkin metsää eikä antanut kiinni. Itseasiassa koko hevosesta ei ollut näköhavaintoa viimeiseen puoleen tuntiin.
Ei muuta kuin vaatteet ylle ja Rinnsteiniin etsimään kallisarvoista oriani. Miten mustan hevosen näkee pimeässä metsässä? EI mitenkään. Taskulampun valossa etsimme hevosen kavionjälkiä maasta, mutta huonoin tuloksin. Yksi täällä, toinen siellä. En pysynyt laskuissa mukana kuinka monta kertaa kompastuin pimeässä metsässä juurakkoon tai sain pajupuskan oksasta naamaani. Ajatukseni ei todellakaan ollut mitenkään lämpimät siinä vaiheessa, mutta huoli hevosesta oli kova. Jos Deanille sattuisi jotain? Jos se juoksee autotielle ja tulee kolari? Jos jos jos....
Kellon lähestyessä puoltayötä puhelimeni pirahti soimaan ja kauhukuvat Deanin loukkaantumisesta nousi silmiini heti. "Dean on täällä tallilla!" Emma ilmoitti huojentuneena ja hihkaisin ilosta. "Kuka sen löysi?" kysyin. "Itse se tänne oli tullut... Tuukka oli kuullut kavionkopsetta pihalta ja tullut katsomaan kuka tähän aikaan pihalla hilluu", Emma kertoi. "Mahtavaa! Onko se kaakki kunnossa?" iloitsin. "Päällisin puolin näyttää olevan. Kauhee nälkä sillä oli. Tuolla se mussuttaa karsinassaan iltakaurojaan jotka jäi välistä..." "Hyvä. Tulen sinne!" lopetin puhelun ja huokaisin syvään. Tungin kännykkäni taskuun ja katselin pimeässä metsässä ympärilleni. Inna seisoskeli vähän matkan päässä ja räpläsi kännykkäänsä. Liekkö facebookissa roikkunut.. "Öömmm... Inna?" "Mitä?" "Missähän hitossa me ollaan?" Jep. Tolloeinarit olivat eksyneet...
Kolme tuntia meillä meni Innan kanssa aikaa ennen kuin löydettiin takaisin Rinnsteiniin. Emma oli jo soittamassa etsintäpartiota meidän peräämme, mutta onneksi sille ei ollut tarvetta. Olin kyllä umpiväsynyt ja heti vintin sohvalle rojahdettuani, olin sammunut kuin tukki. Heräsin vasta aamulla, kun aamuvuoroon tullut Adam oli kailottanut hyvät huomenet korvan juuressa. Dean ei ollut moksiskaan pienestä karkureissustaan. Kuka tietää missä ori oli käynyt... Kenkä sillä oli lentänyt ties minne, mutta muuten ori oli kunnossa. Helkatin hevonen.. Onneksi tallille oli juuri palkattu uusi kengittäjä, joten kyseinen henkilö pääsisi naputtamaan Deanille uudet monot paikoilleen.
//Voihan Dean minkä teit!
|
|
Mila
New Member
Posts: 59
|
Post by Mila on Nov 17, 2015 19:58:11 GMT
Deanin mielipide minun motkotukseen siitä, kuinka heikosti meillä on koulukisat menneet...
Aina ei voi voittaa, mutta treeniä treeniä niin kyllä me sieltä tuloslistojen hänniltä noustaan! Kisaura lähti niin lupaavasti, mutta sitä mukaa kuin meidän taso nousee, nousee myös ratojen vaativuus sekä kilpakumppaneiden taidot. Tuleva talvi keskitytään siis treenaamiseen hiki hatussa eikä anneta minkään häiritä. Ei edes omistajan taipuvuus laiskotteluun ole enää hidaste saatika este. Meistä kuulette vielä! MUAHAHAHAHAA.
|
|
Mila
New Member
Posts: 59
|
Post by Mila on Dec 27, 2015 16:53:03 GMT
Suljin Deanin karsinaansa ja kipaisin portaat ylös vintille etsimään meille maastoiluseuraa. Joulu tuli ja meni, joten nyt olisi hyvä saada herkkukilot karistettua vyötäröltä pois. Saaga lojui sohvalla etsien kaksihaaraisia hiuspehkostaan ja hihkaisin iloisesti hänet nähdessäni. "SINÄ! Ootko jo Mytyn käynyt liikuttamassa?" "Eenn minä vielä..." Saaga sanoi katsoen minua hieman kummissaan. "Miten niin?" "Lähtekää minun ja Deanin matkaan. Käydään vähän revittelemässä?" Saagaa ei kauaa tarvinnut houkutella. Nainen vääntäytyi ylös sohvalta ja ilmoitti hakevansa Mytyn sisälle. Itse lähdin alakertaan harjaamaan uljasta mustaani.
Orit kipittävät kiltisti rintarinnan kohti maastoreittejä. Pikkupakkanen kipristeli nenän päätä, mutta muuten ilma oli oikein mainio. Myrskytuuli oli edellisenä päivänä riepotellut tienoota ja luntakin oli tullut ihan kiitettävästi, mutta nyt ei ollut tuulesta saatika sateesta minkäänlaista merkkiä. Rupattelimme Saagan kanssa niitä näitä samalla, kun köpöttelimme metsän siimekseen. Joululahjoiksi molemmat olivat saaneet yllinkyllin villasukkia ja muuta tarpeellista. Myös suklaata oli syöty niin paljon että meinasi jo oksettaa pelkkä ajatus kyseisestä herkusta.
Kun pääsimme pitkälle suoralle, annoimme hevosille laukka-avut ja herrat säntäsivät laukkaan. Suoran päässä taas hidastettiin ravin kautta käyntiin ja naureskeltiin kivalle spurtille. Vesi valui silmistä, kun kylmä viima oli tunkeutunut silmäkuoppiin asti, mutta en antanut sen häiritä. "Mitäs vuonna 2016?" Saaga kysyi. "Ootko jo tehnyt paljon lupauksia rikottavaksi?" "Tupakanpolton ajattelin lopettaa..." sanoin tomerana. "No se on hyvä päätös. Vielä kun pystyisit siihen!" Saaga naureskeli. "Niiiinpä... Mutta yrittänyttä ei laiteta!" mutisin. Jos edes hieman yrittäisi remontoida tota elämäntapaa...
Palasimme tallille kun ilta alkoi hämärtymään ja ilma kylmenemään oikein urakalla. Laskeuduin Deanin selästä tallipihalla ja talutin sen tallin lämpöön. Muutama muukin oli tullut tallille hevosiaan moikkaamaan ja puheensorina kantautui vintiltä. Hoidin Deanin pikaisesti ennen kuin laitoin sen karsinaansa ja kipusin sitten yläkertaan katsomaan, ketä siellä oli paikalla. Kuulumiset vaihdettiin kahvikupposten kera ennen kuin kaikki alkoivat hajaantumaan suuntaan jos toiseen ja minunkin oli aika lähteä kotia kohti.
|
|
Mila
New Member
Posts: 59
|
Post by Mila on Dec 28, 2015 16:10:55 GMT
28.12.2015
"On täällä jumaliste kylymä!" nurisin Jesselle, kun olimme pysäyttäneet hevoskuljetusauton Rinnsteinin pihaan ja hypänneet ulos lämpimästä autosta. "Kohta on kesä", Jesse yritti lohduttaa, mutta mulkaisin miestä murhaavasti ja lompsin laskemaan lastaussiltaa alas, jotta saisin ottaa autossa möllöttävän suokkiruunan ulos. Riemun Pilkahdus, eli ihan Riemu vain, muutti tänään Rinnsteinin aittaan. Riemu oli myös minun omia kasvattejani, joten olimme olleet yhdessä läpi hevosen elämän. Kisat olimme Riemun kanssa kisanneet ja laatuarvosteluissakin käyty, joten nyt keskityttäisiin ruunan kanssa maastomopoiluun ja möllöttelyyn.
Riemu tuli ulos autosta maltillisesti ja hirnahti Emmalle, joka oli tullut uusinta "asiakastaan" katsomaan. "No mutta, onpas se komea!" Emma henkäisi. Nääh, kyllähän minä sen jo tiesin. Hopeanruunivoikko herasilmä oli todellakin yksi komeimmista suomenhevosista mitä olin kuunaan nähnyt enkä kyllä osannut peittää ylpeyttäni ollenkaan.
Talutin Riemun Emman ohjeistamana aitalle ja suljin sen uuteen karsinaansa. Riisuin juuri ruunatun hevosen kuljetusvarusteistaan ja nakkasin sylillisen heinää herran turvan eteen. Jessen olin nakittanut kantamaan hevosen tavaroita oikeille paikoilleen ja itse seurasin hetken Riemun touhuja. Ei näyttänyt herra olevan moksiskaan maisemanvaihdoksesta... Hyvä niin.
Kun olin varma siitä, ettei Riemu saisi kakkahalvausta vaikka sen yksin jättäisinkin, kävin moikkaamassa vielä Deania ennen kuin minun piti sännätä kotia kohti.
|
|
Mila
New Member
Posts: 59
|
Post by Mila on Feb 3, 2016 11:03:19 GMT
03.02.2016
Allu oli lupautunut joululahjaksi pitämään minulle ja Deanille kouluvalmennuksen, mutta molemmilla oli ollut enemmän tai vähemmän kiireitä jonka vuoksi valmennus pidettiin vasta tänään. Sain Deanin nopeasti varustettua ja raahasin hieman laiskahkolla tuulella olevan orin maneesiin, jossa meitä jo odoteltiin.
Olin lupautunut pitämään joululahjaksi Milalle yksityisvalmennuksen ja nyt kun Milan musta fwb ori, jolla oli otsassaan katkopiirto ja jaloissaan sukat, seisoi siinä silmät tuikkien, en voinut muuta kuin hymyillä. Olimme sopineet, että pitäisin valmennuksen vaativa B-A tasolla, joten olin suunnitellut tunnille takaosakäännöksiä ja sulkutaivutuksia. Ratsukko oli jo verrytellyt saapuessani maneesiin, joten aloitimme samantien parilla pienellä kokoamisharjoituksella, joista tulisi olemaan valtavasti apua molempiin päivän harjoituksiin.
Ratsukon lämmittelyt olivat selvästi onnistuneet, sillä Dean kuunteli todella herkästi apuja ja vastasi niihin salamana. Ori oli myös eteenpäinpyrkivä ja työskentelyä oli ilo katsella. Myös Milan istunta oli alusta asti hyvä, sain toki pariin otteeseen huomauttaa vähän käsistä, mutta sen koommin korjattavaa ei juuri näkynyt. Ratsukko meni kokoamisissa jopa vähän pidemmälle, kuin olin ajatellut. Tehtävän oli tarkoitus olla vain apu aloitus, joten ratsukko sai melko pian siirtyä varsinaisiin tehtäviin.
Aloitimme sulkutaivutuksilla, sillä ne olivat Milan mukaan Deanille hieman tutumpia, vaikka oikeastaan ori taitoi molemmat jo täysin moitteettomasti. Kertaus ei koskaan kuitenkaan ollut koskaan pahaksi. Mila sai tulla hevosen kanssa ensin ihan vain kerran suoraa uraa seinän vieressä yhden sulun. Dean taipui hienosti ja asteli oikein neljällä uralla. Koska tämä oli niin helppoa, pyysin ratsukkoa jatkamaan tulemalla saman keskihalkaisijalla. Dean toimi jälleen hienosti, mutta loppua kohden linja hieman mutkistui, joten ratsukko sai ottaa tämän vielä uudelleen pariin otteeseen. Sulkutaivutusten jälkeen pidettiin pieni hengähdystauko, jonka jälkeen jatkettiin takaosakäännöksillä.
Dean oli todella menossa ja eteenpäin pyrkiväinen siirtyessämme kokoavaan takaosakäännökseen. Ori totteli kiltisti Milan lähes huomaamattomia apuja, enkä voinut olla ihailematta heidän saumatonta yhteistyötä. Takaosakäännöksiä tehdessä ori liikkui reippaasti ja teki mielellään jopa enemmän kuin yhden kokonaisen kierroksen. Tässä syntyikin vähän hämminkiä, kun hevonen yritti kovasti touhuta yksikseen, mutta lopulta ratsukko pääsi sulaan yhteisymmärrykseen ja olin tyytyväinen suoritukseen. Vaikka Dean oli kerran ennenkin ollut valmennettavanani, oli nyt, yksityisvalmennuksessa, mahtavaa päästä valmentamaan upeaa ratsukkoa.
Valmennuksen jälkeen fiilikseni oli todella hyvä. Dean oli käyttäytynyt todella hienosti ja valmentajakin oli kehunut meitä vuolaasti. Orin kanssa olimme kisanneet hiljakseen. Suurempia menestyksiä ei ollut tullut, mutta orista huomasi kuinka se paranti suorituksiaan kerta toisensa jälkeen. Olimme jo edenneet Prix St. Georges-tasolle vaikka ensin luulin meidän jämähtävän ikuisesti sinne Vaativan B:n tasolle...
Kun Dean oli loimitettuna karsinassaan, kipaisin aitalle hoitamaan Riemua. Ruunaherra mutusti heiniään sillä välin kun harjasin sen läpikotaisin ja nakkasin juoksutusvarusteet sen päälle. Kävin juoksuttamassa suomenhevosen ennen kuin oli aika lähteä kotia kohti katsomaan, miten ne muut hevoset pärjäili ilman meikäläistä...
|
|
Mila
New Member
Posts: 59
|
Post by Mila on Apr 13, 2016 11:38:50 GMT
Onko se oranki? Onko se isojalka? Ei, se on Mila, joka juuri harjasi Riemun. Kesä tulee ja karva vaihtuu! <3 // XD Upea taideteos!
|
|
Mila
New Member
Posts: 59
|
Post by Mila on Apr 25, 2016 16:24:02 GMT
25.04.2016 Voittajien on helppo hymyillä! Käytiin kisaamassa Deanin kanssa tänään Trostlos Holsteinersien tiloissa ja voittohan sieltä napsahti Prix St. Georges-luokasta! Ja vasta nurisin, kun ei tuo kisaaminen oikein tuottanut haluttua tulosta. Upeeta, mahtavaa! Tän voiton myötä Deanin kanssa noustiin vaikeustasolle 8! Kai tuolle jätkälle vähän on iän myötä järkeäkin päähän tullut...
// Jeee!
|
|
Mila
New Member
Posts: 59
|
Post by Mila on Jun 2, 2016 9:43:41 GMT
Toukokuun kuulumisia
Kesä on vihdoin täällä! Ainakin toukokuun viimeinen viikonloppu oli aurinkoinen eikä vesisateesta ollut tietoakaan. Ollaan poikien kanssa lähinnä laiskoteltu koko toukokuu. Silloin tällöin Deanin kanssa olemme piipahtaneet kokeilemassa onnea kouluradoilla, mutta kummempia sijoituksia ei ole meille napsahtanut. Onhan meillä nyt vastassa kovempitasoisia ratsukoita kuin ennen. Mutta kyllä me täältä noustaan.
Riemu on saanut nauttia kanssani maastoreissuista ja satunnaisesta esteiden hyppäämisestä. Pitäisi kyllä Riemuunkin keskittyä enemmän, sillä ruunalla tuntuu olevan virtaa vähän liiaksikin asti... Nyt tosin treenataan tallin kisoihin pilke silmäkulmassa.
Mukavaa kesänjatkoa kaikille!
|
|
Mila
New Member
Posts: 59
|
Post by Mila on Jun 14, 2016 21:48:55 GMT
14.06.2016
"No tuituitui, kun sinä olet sitten suloinen pikkukilli, niiiiih! Mikäs sinun nimi on? Lutumuttunen!" lässytin suuvaahdossa Rinnsteinin kissanpennulle, joka kehrätä hurisi sylissäni yrittäen välillä saalistaa hupparini nauhaa. Että osasi olla eläinpenikka suloinen! "Orange Clownface se virallisesti on... Sille pitäisi keksiä joku lempinimi..." Emma mutisi kahvikuppinsa takaa. "Nyt se on vain Kissa." "Miten ois Lutumut..." "Ei!" Emma parkaisi peittäen korvansa. "Herranen aika.. Joku roti sentäs." Kohautin harteitani ja revin hupparini nauhaa irti pennun otteesta. Terävät pentukynnet ja vielä terävämmät naskalihampaat olivat kuitenkin pureutuneet nauhaan sen verran tiukasti, että sain hetken kollipennun kanssa nauhan herruudesta taistella, ennen kuin sain nauhani takaisin. Tungin rispaantuneen ja aivan kissankuolassa olevan narun kaula-aukosta sisään ja pärisytin pennulle kieltä. "Minun nauha. Ei sinun." Laskin pennun sohvalle ja vääntäydyin ylös. Kai se piti niitä konejakin käydä katsomassa, kun tänne asti päästy...
Dean mussutti heiniään kaikessa rauhassa, kun paukkasin tarhan portille. Ori nosti päätään, hörähti ja ravasi portille minua vastaan." Kun Dean oli kahlittu riimunnaruun, talutin sen ulos tarhasta ja suljin portin. Naapuritarhojen hevoset taisivat olla kaikki laitumella, kun ei ketään näkynyt. Ei Jakkia, ei Nekkua eikä Axea...
Dean oli nopeasti harjattu ja varustettu. Arvoin hetken tallikäytävällä menenkö ruohokentälle, maneesiin vai tavalliselle kentälle treenailemaan koulukiemuroita. Samalla hetkellä tallipihan yli pyyhkäisi raju sadekuuro, joten ei tarvinnut kauaa miettiä, minne menisin ratsastamaan... Maneesissa ei ollut ketään sinne saapuessamme, joten saisimme Deanin kanssa rauhassa treenata tulevia kisoja varten. Tosin nyt lähiaikoina meillä ei kisoja olisi ja heinäkuuksi Dean pääsisi laitumelle lomailemaan. Sade piiskasi maneesin kattoa, jonka vuoksi Dean oli alkumetreillä hieman hermostunut, mutta rauhoittui onneksi nopeasti ja yhteityö alkoi sujua. Tein eri kokoisia voltteja sinne tänne, jonka jälkeen nostin ravin. Pakersimme kiemurauria sekä käynnissä että ravissa, jotta Dean varmasti rentoutuisi ja pikkuhiljaa oikeanlainen tuntuma löytyi. Kyllähän se aina hymyn toi kasvoille, kun Deanin kanssa työskenteli. Vaikkei ori välttämättä muuten ollut se kaikkein helpoin heppakaveri, antoi se kyllä kaikkensa ratsuna. Loppuun vielä vähän piaffe-harjoituksia, jonka jälkeen annoin orille pitkät ohjat. Taputin Deania kaulalle ja nostin jalustimet satulan etukaaren päälle. Annoin jalkojeni venyä orin kylkiä pitkin niin pitkälle kuin vain pääsivät (ts. ei kovin pitkälle, kun ei tuota pituttaa minun koipiini ole luotu...) ja pyörittelin nilkkojani. Dean löntösteli pitkin maneesia kaula ojossa ennen kuin ratsastin sen kaartoon, jonka jälkeen laskeuduin orin selästä. Sadekin oli lakannut, joten maneesissa vallitsi täysi hiljaisuus. Talutin orin talliin ja riisuin sen varusteista. Pikainen harjaus ja hikiloimi herralle niskaan, jonka jälkeen oli aika lähteä katsomaan, mitä se Riemu touhusi.
Siellähän se ruunanrupsukka veteli sikeitä tarhan nurkassa. Vislasin merkkiääneksi ja ruuna säpsähti hereille. "Unikeko hei. Tuuppa tänne!" huhuilin ja suomenhevonen lähti raahautumaan luokseni. Koska Riemu lähtisi huomenna laitumelle, ei me tänään mitään himorääkkitreeniä vedettäisi. Ajattelin juoksuttaa hevosen ruohokentällä, mutta sateen jälkeen se kenttä tuppasi olemaan liukas, joten menisimme hiekkakentälle. Ellei sitten sade jälleen yllättäisi... Pilviverho kyllä rakoili ja näytti siltä, ettei vettä ihan heti olisi tulossa uudestaan.
Riemuhan vaihteeksi päätti, että juoksuttaminen on ihan pyllystä eikä millään olisi halunnut tehdä niin kuin minä halusin. Pukkilaukkaa mentiin sinne sun tänne ja minä yritin parhaani mukaan olla menettämättä hermojani. Pienen kirosanatulvan jälkeen Riemu onneksi rauhoittui ja päätti vihdoin totella sitä juoksutusliinan toisessa päässä noituvaa akkaa. "No nyt näyttää jo paremmalta!" kehuin suomenhevosta, kun se lähti ravaamaan kaula komeassa kaaressa. Puolen tunnin jälkeen lopetimme ja talutin Riemun aittaan, jossa hoidin sen. "Huomenna pääsetkin sitten laitsalle. Eiks oo kiva?" höpötin ruunalle, joka mussutti karsinan nurkasta löytyneitä aamuheinän jämiä. Kun olin harjannut Riemun, päästin sen takaisin tarhaan.
Suuntasin kulkuni takaisin tallille ja kömmin vintille juomaan kahvia. Emily, Veera ja Rasmus olivat myös paikalla, joten tulihan siinä kahvin ryystämisen ohessa vaihdeltua kuulumisiakin. Pian huomasin ajan vierähtäneen kuin siivillä muiden tallilaisten kanssa rupatellessa, joten tuli jo kiire kotiin. Rojahdin autooni ja haukottelin makeasti. Kylläpä osasi ramasta. Eihän kahden hevosen liikuttaminen ja hoitaminen nyt noin rankkaa voinut olla?! Starttasin Micran romuni ja peruutin pois parkkiruudusta. Kotiin päin ajaessani mietin, olisikohan järkevää hommata Deanille ja Riemulle hoitaja? Tosin haluaisiko kukaan noiden kahden jästipään kanssa touhuta ilman maksua... Noh, katsoa sitä sitten kesän jälkeen, vieläkö tunnustaa siltä, että poijjaat kaipaisivat hoitajaa.
|
|
Mila
New Member
Posts: 59
|
Post by Mila on Jun 16, 2016 16:37:55 GMT
16.6.2016 Koulutreeniä ruohokentällä. Ilmoitin meidät keskiviikoksi Whitehallin koulukisoihin, joten nyt pitää treenata ahkerasti jottei ihan nolata itseämme.
// On se kyllä upee!
|
|
Mila
New Member
Posts: 59
|
Post by Mila on Oct 7, 2017 15:52:38 GMT
7.10.2017
Akka on kotiutunut hienosti Rinnsteiniin, Deaniakaan ei maiseman vaihdos häirinnyt sillä olihan Rinnstein orille jo tuttu paikka. Ollaan kisailtu jonkun verran ja sen myötä treenattukin ahkerasti, mutta tänään oli sellainen löllöilypäivä. Deanin kanssa touhuttiin kentällä maastakäsin ja Akan kanssa käytiin pyörähtämässä vähän maastoilemassa sumuisissa maisemissa.
|
|