Varjokuvan ja Artun päiväkirja

[jimi]

Kun kolme idioottia lyö viisaat päänsä yhteen ei voida säästyä seikkailuilta. 

[jimi]

Noin tuhat ajatusta suhahti päänläpi kun kiinnitin hevoskopin mustan bemarin perään. Mun piti ostaa jo valmis kilparavuri ja viedä se isäni ravitallille, mutta päädyin ostamaan suomenhevosvarsan. No sainpahan kivan tallipaikan lapselle. Orin syntymätilan pihalle kurvatessani kaikki epävarmuus kuitenkin varisi. Siinä se seisoi, valkopäinen pieni hevosenalku joka oli varma että juuri hän oli maailman paras. Rahat ja varsa vaihtoi omistajaa ja pakkasin pienen miehenalun koppiin.

Tunnin kuluttua kurvasin Rinnsteinin pihaan ja Varjokuva muistutti olemassa olostaan hirnumalla kovaa ja korkealta. Laitumella oleva vuonohevonen vastasi varsan huuteluun, mutta siitäkös pikkuheppa innostui. "Joo joo Varjokuva mä muistan kyllä että sä olet siellä, ei sun tarvitse tulla seinän läpi" yritin rauhoitella hummaani samalla kun avasin kopin laskusillan.
" Ai hei sä taidatkin olla Jimi?" Kuulen naisäänen takanani.
"Joo, ja sä taidat olla Emma? Tämä vatipää täällä kopissa on Varjokuva, tuleva ravikuningas" Naurahdin samalla kun nousin koppiin hakemaan varsan ulos. Varjokuva hirnui uudelleen heti auringonpaisteeseen peruuttaessaan.
"Eikös se ole vähän pieni ravuriksi? Ja näyttää aika ratsulta" Emma kysyi varovasti.
" Mä todella toivon ettei se jää pienhevoseksi, ja joo sen molemmat vanhemmat on ratsuja ... mutta mutta odota vaan kun se lasketaan laitumelle ja näät sen ravin." Sanoin samalla kun Emma näytti minulle mihin laitumelle voin varsan laskea.
Heti irti päästyään Varjokuva kiinnitti muiden orien huomion itseensä riehumalla, pukittelemalla ja vinkumalla. Muut orit lähtivät laukkaamaan kohti pikkuoria joka lähti ravaamaan pää ylhäällä muita vastaan. Koko orilauma lähti laukkaamaan ja riuhumaan ympäri laidunta. Varjokuva meni kokeilemaan onneaan toisen suomenhevos orin kanssa mutta isompi ori antoi lapselle vauhtia ja teki selväksi ettei tollasella kakaralla ole asiaa ärsyttämään häntä. Puolen tunnin välien selvittelyn jälkeen Varjokuva päätyi syömään ruohoa Legon viereen.
"siitä tulee vielä hieno hevonen" mutisin yksinään ja lähdin kotiin.

// Hienoa saada teidätkin Rinnsteiniin!
Inna ainakin hyppii kovin Varjokuvan tarhan vieressä katselemassa hevosensa jälkeläistä!
Teksti oli mukavaa lukea, mutta sisälsi jotain pilkkuvirheitä, kuten vuorosanoissa: "Tekstiä." sanoin.
Näihin tykkään itse takertua ja oikeinkirjoitettuna se olisi "Tekstiä", sanoin

[jimi]

"Lähtisitkös töihin?", kyselin varovasti laitumella nuokuvalta valkopäältä. Jo aika pitkäksi venähtäneen takkuisen etuharjansa alta se vilkuili minua ja tuhahteli. Nuori ori komistui silmissä, se oli kasvanut jonkun verran ja lihaksia oli kertynyt jonkin verran, lapsi oli ilmeisesti viettänyt kesän painimalla muuiden orien kanssa. Varjokuvaa oli selvästi myös kasvattanut vanhempien orien kanssa vietetty aika, se ei enää isotellut muille hevosille vaan eli onnellisesti isojen herrojen sille määräämässä paikassa. Pujotin riimun hevosen päähän ja lähdin taluttamaan sitä kohti porttia. Portille päästyämme Varjokuva heräsi kuin taikaiskusta ja alkoi nakkelemaan niskojaan samalla lyhyttä ravia vieressäni sipsuttaen. Tiukka ei ja nykäisy narusta sai kyllä orin asettumaan.
Talliin päästessämme kiinnitin orin käytävälle. Pikaisen harjauksen ja ei-niin-pikaisen harjan selvityksen jälkeen kävelin autolleni hakemaan isäni tallilta lainatut valjaat ja suitset. Ensin annoin orin haistella vasta putsattuja valjaita johon kuului Y-mallinen rintaremmi. Hitaasti nostin valjaat Varjokuvan selkään. Fiksu ja rauhallinen ori ei reagoinut siihen pahemmin joten aloin hitaasti vetämään silojen mahavyötä kiinni ja kiinnitin rintaremmin. Lapsi seisoi edelleen nätisti paikallaan joten raaputin sitä sen lempi paikasta eli harjan alta. Kun laitoin häntäremmiä kiinni Varjokuva yllättäen nosti toista takajalkaansa. "Noooh", toruin hiljaa varsaa. En voinut ärähtää koska ymmärtäähän tuon, kaikki tämä on varsalle vielä niin kovin uutta. Avasin orin riimusta turpan päällä olevan soljen ja otin suitset lepäämään kädelleni. Hyvin pelkistetyt suitset olivat entisen hevoseni perintöä, niissä oli valkoiset pehmeät kumikuolaimet, sininen pörröinen pehmuste turvan päälle sekä otsapanta jossa oli sinistä ja mustaa. Kun sain suitset puettua hevoselle se heilutteli hetken päätään mutta rauhoittui sitten natustelemaan kuolaimia. Vein Varjokuvan tyhjälle kentälle jossa päästin sen irti. Hetken villisti pukiteltuaan varsa totesi ettei valjaat olekkaan vaaralliset eikä niistä pääse eroon vaikka kuinka riehuisi. Sen jälkeen tehtiin "töitä" eli vaihdeltiin askellajeja minun pyynnöstäni. Keskityin niin täysillä siihen mitä varsa tekee etten huomannut Innan tulleen kentän reunaan. "On se nätti varsa", Inna kehui. No valehtelematta kyllähän siinä silmä lepää kun Varjokuva väläyttelee näyttävää ja ilmavaa raviaan.
Huuhtelin orin pikaisesti ja vein sen takaisin laitumelle. Varjokuvan kiinostus mun kanssa hengailuun riitti tasan kahden porkkanan verran, sitten se lähti laahustamaan kohti muuta laumaa ja kävi piehtaroimassa.
Olin pakahtua ylpeydestä, minulla oli maailman hienoin suomenhevos ori.

[jimi]

                                                                 Arttu saapuu suomeen
Sain sovittua enoni kanssa kanssa että uusi hevoseni, yönmusta marwari ori Arttu, kuljettaisiin tallin pihalle asti. Voiko olla jännittävämpää, isäni ja enoni lähtivät intiasta asti hakemaan itselleen jotain kimppa ravuria mutta samalla hakivat intiassa asuvalta marwari kasvattajalta minulle oman kippurakorvan. Mitä minä tiesin kyseisetä nuoresta orista? Komean mustan värityksen, suvun, säkäkorkeuden, herkästi kiihtyvän luonteen ja sen että ori on ratsutettu. 

Kurvasin tallin pihalle auto täynnä uusia varusteita molemmille pojille. Varjokuvalla olin shoppaillut uudet suojat, nahkariimun, linnashamppoon ja selvitys ainetta muhkeaan harjaan ja häntään. Artulle taas olin ostanut käytetyn yleissatulan, martingaalin, suitset remonttiturpahihnalla, muutaman loimen, suojat ja nahkariimun. Astuessani ulos autosta puhelimeni piippasi viestin merkiksi "Melko kuuma tapaus tää sun oris ja villit korvat Ollaan siellä parissa tunnissa -Isä" Minulla on siis pari tuntia aikaa liikuttaa Varjokuva. Lähdinkin heti hakemaan pörriäistä laitumelta. Kävellessäni laitumella tajusin miten hiljaista tallillä on, parkkipaikalla ei ollut yhden yhtä autoa enkä ollut nähnyt ketään missään. Portilla vihelsin jotta Varjokuva kiinnittäisi huomiota minuun. Yllätykseni ori lähtikin vaappumaan puolireipasta laukkaa kohti minua. Melkein kohdallani ori löi jarrut kiinni, heilutti päätään ja hörähti hiljaa. Vedin sille riimun päähän ja lähdin taluttamaan oria kohti tallia. Harjasin orin pikaisesti ja väsäsin sen harjaan pikaisen letin.  Yritin kuumeisesti miettiä jotain harjotusta joka tukisi orin tulevaisuutta. Päädyin valjastamaan orin normaalisti ja kiinnittämään liinan sen suitsiin. Lähdimme seikkailemaan maastoon. Noin puolessa välissä vastaan tuli traktori peräkärryineen. Vaistomaisesti puristin liinaa kädessäni ja puhuin Varjokuvalle rauhoittavasti, mutta  mitä vielä eihän pikkuori reagoinut mitenkään. Tiesinhän minä ettei tuo ole mitenkään vaikea tapaus mutta että näin helppo? Käännyimme seuraavalle pellolle jossa pyysin orin juoksemaan ympyrällä. Odotin jonkun sortin protestointia mutta ei. Varjokuva jatkoi loistoaan ja ravasi reipasta ravia rentona mutta aktiivisena ympärilläni. Kun metsän reunassa hyppeli kaksi peuraa Varjokuva hyppäsi laukalle mutta hyvin pian jatkoi rauhallista ravia. Suunnan vaihtuessa ori jännittyi hieman mutta melko pian se rauhoittui ja väläytteli taas komeita askeliaan. Kun lähdettiin kävelemään kohti kotia päätin että eiköhän alkaisi olemaan jo aika lapsen ensimmäiselle hiitille. Tai no katselemaan mainoksia.


Tallille päästyämme riisuin orin valjaat ja kiinnitin sen pesupaikalle. Samassa kuulin hevosrekan ajavan pihaan. "Oletpas taas ostanut hevosen", isäni nauroi astuessaan ulos autosta. "MITÄ? Onko se sairas? Ontuuko se?", kyselin paniikissa. "Ei, ei mitään sellaista. Sisukas ja kuumaverinen kylläkin, isäänsä tullut. Oltiin jo enos kanssa varmoja että se hajottaa auton. Jos paholainen olis hevonen ni se näyttäis juuri tolta", isä mutisi samalla kun avasi hevosauton kyljessä olevan rampin. Nousin autoon katsomaan oriani. Ja kyllä siellä se tosiaan riehui. Korvat pitkin niskaa se esitteli hampaitaan isän isolle ruunalle. Eihän Arttu mikään ilkeä hevonen ole, nuoren kippurakorvan mielestä vaan matka oli ollut liian pitkä eikä matkaseura miellyttänyt. Kiinnitin narun orin riimuun ja talutin sen ulos päivänvaloon. "Vien tän sisälle, tulkaa toki katsomaan Varjokuvaa", mutisin samalla kun yritin pidellä ympärilläni pyörivää Arttua. Päästin Artun sen karsinaan rauhoittumaan hetkeksi. "Saat olla siellä sen aikaa kun pesen Varjokuvan, jos vaikka hiukan rauhoittuisit", selitin kippurakorvalleni samalla kun vedin ovea kiinni.  "Onhan se ihan komea, lihasta se vaatisi ennen kun sillä olis mitään saumaa raviradalla", isä kommentoi suokkiani. "Se on vasta kaksi, eihän sen valmennusta ole edes aloitettu. Pitäis kyllä tässä joku päivä napata se autoon ja lähteä katselemaan mainoksia", selitin samalla kun laskin käden lämpöistä vettä Varjokuvan päälle. Miesten lähdettyä olin saanut jo koko orin kasteltua. Aloin vaahdotamaan linnashamppoota orin karvaan. Huuhtelin tarkasti orin ja suhkutin selvitysainetta sen harjaan. Annoin aineen vaikuttaa sillä aikaa kun vein Artun tarhaan. Hetken aikaa Mytty ja Arttu jaksoivat kahista mutta kun arvojärjestys oli selvitetty ne rauhoittuivat hyvin nopeasti. Tai siis Mytty rauhoittui, minun sinisilmäni taas halusi suoristaa jalkansa kunnolla pitkän matkan jälkeen joten se rallitteli hetken tarhassaan. Kävin tallissa selvittämässä Varjokuvan harjan ja lähdin viemään sitä takaisin laitumelle. 

[jimi]

Heräsin tarpeeseen oksentaa. Katumuksen olisi pitänyt kai jo iskeä, mutta ei. Eikai melkeen aikuisen miehen tarvitse juomista hävetä tai katua? Ulos lähtiessäni otin eteisestä lompakon, askin röökiä ja kypärän. Käynnistin hondani ja jäin kuuntelemaan sen matalaa kehräystä. Samalla kun sytytin savukkeeni jäin tunnustelemaan oloani. Olin tottakai ajokunnossa, ainoa merkki krapulasta oli päässä jyskyttävä kipu. Savua ulos puhallellessani totesin olon olevan jotenkin kevyt ja miellyttävä. Täydellinen pudotus arkeen oli se kun ulko-ovestamme tallusteli ulos joku blondi tyttönen. Meikit levinneenä ja hiukset pörrössä. Tyttö ei miellyttänyt silmääni eikä minulla ollut hajuakaan kuka hän oli joten annoin tytön poistua sanomatta sanaakaan. Heitin loppuun palaneen tupakan maahan ja painoin sitä kengän kärjellä. Vedin kypärän päähäni ja hyppäsin hondani päälle istumaan. Loputtomattoman tuntuinen ihana tie vei minut kuitenkin turvallisesti toiseen kotiini, tallille siis.
Vein kypäräni kaappiini ja nappasin sieltä silinterihatun ja porkkanat heppapojille. Moni hevosihminen luulisi että silinteri liittyy kouluratsastukseen, mutta ei pidän sitä vaan koska pidän siitä miltä se näyttää. Lähdin hakemaan orejani laitumelta. Portilla vihelsin ja kutsuin Arttua ja Varjokuvaa. Kippurakorva kiisikin luokseni ja ansaitsi siitä hyvästä porkkanan. Oikeen sydäntä lämmitti kun tuo musta lapsi on niin työintoinen. Pujotin riimun orin päähän ja jäin odottelemaan sen laiskemman painoksen saapumista. Pian Varjokuva jo laahustikin kohti minua ja Arttua. "No kuule oli jo aikakin tulla. Arttu lopeta!", Maanittelin Varjokuvaa lähemmäs samalla kun kielsin Arttua nypläämästä silinteriäni. Lähdin laahustamaan orien kanssa kohti tallia. Olin varmasti huvittava näky, toisessa kädessä tanssahteli levoton intianihme ja toisessa laahusti rauhallinen työhevosta muistuttava Varjokuva. Olin onnellinen etten nähnyt tallilla muita sillä minua olisi voinut luulla zombiksi. Päästin Artun karsinaan ja kiinnitin Varjokuvan käytävälle. Pikaharjasin ensin sen levottomamman (ja puhtaamman) yksilön ja aloin sitten putsaamaan mutakuorrutteista Varjokuvaa. Sisukkaasti harjasin sen harjasta takiaiset irti ja letitin sen. Valjastin orin, vein sen ulos, sidoin sen kiinni ja laitoin sille koppakärryt perään. Luotin orin rauhallisuuteen ja jätin sen ulos odottamaan kun kävin suitsimassa artun. Heitin riimun Artun suitsien päälle ja kiinnitin liinan riimuun. Lähdin taluttamaan Arttua ulos. Kun pääsin varjokuvan luo irrotin sen ja hyppäsin kärryille. Kiinnitin Artun liinan vetosolmulla kärryihin ja maiskutin Varjokuvalle merkiksi että nyt voidaan mennä. Kiersimme noin 10 kilometrin lenkin käynnissä ja takaisin tullessamme molemmat pojat olivat melko väsyneitä. Suihkutin ne pikaisesti ja vein takaisin laitumelle. Kun tulin takaisin talliin hakemaan kypärääni näin Saagan, en ollutkaan ennen huomannut että hän on niin vetävän näköinen naisihminen. Vetäessäni kypärää päähän ajattelin että mikäs mulla tässä mahtavat hevoset ja kauniita ihmisiä ympärillä. Ja niin kauniisti kehräävä hondani kuljetti minut hakemaan rasvaista ihanaa darraruokaa.

[jimi]

Tallin pihassa sammutin autoni. En kuitenkaan noussut ylös autosta vaan jäin ajattelemaan autoon. Oli ollut törkeä ikävä tätä paikkaa ja näitä ihmisiä. Miten mä saatoin olla niin tyhmä? Teki mieli mennä katsomaan mun omia poikia, levotonta pikkuArttua ja silmäterääni, maailman kauneinta suomenhevosa Varjokuvaa. Nojasin rattiin pidemmän tovin ennen kun huomasin sivusilmällä pihalla haahuilevan Saagan. En halua tietää mitä sekin ajattelee meikäläisestä, "Hei toi on se idiootti ku pidätettiin." Voisin mennä kirkkain silmin väittämään että kyseessä oli näpistys tai pojat on poikii-juttuja. Mutta on hieman hankala selittää se miten melkein aikuinen mies flippaa toiselle ihmiselle niin että syyllistyy pahoinpitelyyn. Niin siis mitä olikaan tapahtunut? Joku nisti poltti meikäläisen hondan ilman mitään syytä. Väkivalta ei ole ratkaisu mutten voi väittää etteikö tuntunut hyvältä lyödä sitä kusipäätä joka poltti lapsuuden unelmani. Niin no, turhan asian takia Jimistä tulikin pikkurikollinen. En tiedä onko rikosrekisteri vai niskaan hengittävä huumerinki pahempaa. Olin siis vahingossa paljastanut paikkakunnan suurimman huumerongin. Sanotaanko että on mulla mennyt paremmin.
Takapenkillä liikahteleva huskyuros Hukka herätti mut takas tähän maailmaan. Niin no ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin, vaikka meikäläisestä tuli kevariLeski ja kymmenkunta nistiä haluaa mut hengiltä niin perheeseen liittynyt Hukka toi kyllä iloa mulle lähes päivittäin. Nousin autosta ja vapautin sutta muistuttavan Hukan. Tallin pihalla kirjaimellisesti törmäsin Adamiin. "Hei äijjää ei ookkaan näkyny, missä sä oot ollu? Ja jestas mikä susi sulla on mukana" Mies naurahteli. "Luota muhun, sä et uskois vaikka mä kertoisin. Ja niin.. Tää tässä on mun henkivartia, Hukka. Mä en nyt haluis olla epäkohtelias mutta... mä en oo nähny mun poikia ikuisuuksiin" Selitin Adamille ja lähdin kävelemään kohti orieni tarhoja. Hetkeksi unohdin miten hengitetään kun siellä ne oikoivat jalkojaan. Uljas musta laukkasi silmät säihkyen ja kannatteli päätään korkealla. Artun perässä ravasi Varjokuva. Se oli kasvanut hieman korkeutta, saanut lihaksia ja alkanut kasvattaa kunnon pörröistä talvikarvaa. Varjokuva venytti askeltaan ja ohitti marwarin kevyesti, kuitenkin rikkomatta laukalle. Laskeuduin kyykkyyn ihailemaan orejani ja rapsuttamaan koiraani. Tuntui kuinka kaikki hajoaisi ympäriltäni. Tarvitsin aikaa ajatella kaikkea tapahtunutta. Vihelsin oreilleni jotka olivat selvästi yllättyneitä meikäläisen paluusta. Arttu kiinnostui kyllä enemmän Hukasta kun mun paluusta mutta Varjokuva tunki päänsä mun kainaloon kuin en olis koskaan ollutkaan poissa. Otin orit kiinni ja lähdin viemään niitä sisälle. Harjasin molemmat pojat edustus kuntoon ja laitoin niille suitset päähän. Kruunasin poikien yleisilmee litittämällä molempien harjat ja kietomalla niille punaiset pintelit. Lopulta lähdin viemaan omituisten otusten kerhoani kohti tyhjää orilaidunta. Suljin laitumen portin ja laskin pojat sinne irtojuoksemaan. Itse istuin portin lähelle ja jäin vain tuijjottamaan hevosiani, niin huolettomia ja kauniita eläimiä.
Olin mokannut ennenkin. Pahastikkin, mutta tämä vie kyllä voiton kaikesta. Painoin käteni kasvojani vasten ja annoin kyyneleiden valua, en tiedä oliko paras mahdollinen paikka valinta mental breakdownille muttei voi mitään. Olin varma että maailmani loppuu juuri tälle laitumelle, mutta sitte Hukka päätti ettei asiat muutu masistelemalla ja lähti peuratyylisesti loikkimaan kohti kivoja uusia suuria ystäviä. Nousin paniikissa ylös peläten että pieniHukkani saa kaviosta, mutta mitä vielä. Artusta ja Hukasta oli nopeaa vauhtia tulossa ylimmät ystävät. Varjokuvan huomatessa että Arttu oli löytäny uusen kaverin, suomenhevonen suuntasi luokseni. Ruskea turpa hamuili kasvojani, ylähuuli leikki lävistys koruillani ja tyytyväinen humma nautti huomiostaan. Kutsuin Artun ja Hukan luokseni ja lähdettiin kohti tallia. Jätin pojat karsinaan huolella loimitettuna, ruuan sekaan heitin vähän sydämmen muotoisia näkkileipiä ja vein Hukan autoon. Vein taukohuoneeseen vielä mokkapaloja ja kortin jossa luki "Pitäkää kiva päivä, rakkaudella: Jimi"
Kotiin päin lähtiessäni käännyin vielä katsomaan tallia, tuo paikka sai minut onnelliseksi. Kotona julmasti telkesin Hukan tarhaan ja lähdin autotalliin. Poltetun hondan näkeminen oli kuin isku vasten kasvoja, mutta päätin etten päästä irti unelmistani. Kyllä siitä vielä etevä peli saadaan.