Innan tallitolloilut

[Inna]

ML LOVE DELUXE

suomalainen puoliverinen, tamma
om. Inna

[Inna]

Talutin Sepin tarhastaan sisälle tallikäytävälle ja sidoin molemmin puolin. Kävin hakemassa sen harjapakin vetelin harjalla vain nopeasti karvapeitteen läpi, jonka jälkeen letitin vaalean harjan letille ja menin varustehuoneeseen hakemaan loimea ja kuljetussuojia. Sepi palaisi tänään Aittohaaraan, jossa se saisi kisaratsulle sopivampaa liikutusta ja päivärytmiä. Nyt kävin liikuttamassa sen milloin sattui ja ori oli muutenkin kasvattanut ruohomahaansa laitumella koko kesän.
Ilman hevosta en aikonut kuitenkaan tallilla pyöriä (ellei Sylviä tietysti laskettu) vaan samalla, kun setäni Mauri Sepin hakee, hän tuo uuden tulokkaan paikalle. Asetin ohkaisen loimen Sepin karvapeitteelle ja kiinnitin soljet ennen kuin pujotin kuljetussuojat orin koipiin. Talutin orin vielä hetkeksi karsinaansa ja soitin sitten Maurille, kysyäkseni kauanko hänellä vielä mahtaisi mennä. Viisitoista minuuttia. Maurin viisitoista minuuttia kyllä tunnettiin, joten hyppelehdin vintille juomaan kupin kahvia ja pulputtamaan joutavia Emman kanssa, joka makseli laskuja työhuoneessaan.
”Tammahan se sinun uusi tulokas on?” Emma varmisti.
”Juuuuh.”
”Ajattelin, että tungetaan se pihattoon aina päiväksi, kunnes tuo Monni vieroitetaan, niin saavat olla sen aikaa ainakin rauhassa”, Emma ehdotti ja näytin peukkua hänen idealleen.
Hörppäsin kahviani.
”En ole muuten päässyt vielä ostamaan varusteita, joten ei varmaan haittaa, jos lainaan Meridan varusteita sen aikaa. Menemme Juuson kanssa kaupungille viikonloppuna”, sanoin ja Emma nyökytti. ”Vai mahtaisikohan Jakin olla paremman kokoiset.. ehkä löytäisin vielä Ullan vanhan koulupenkin siksi aikaa.”
”Kuinka pirun iso se oikein on? Yleensä sen rotuiset on aika pieniä…”
”Öö… päälle 160 cm.”
”Pitäisi muuten keskustella siitä Meridan ja Jakin ehkävarsasta”, Emma huomautti. ”Ajattelin myös, että Tuukka voisi ruohokentän taakse rakennuttaa tamma-varsa-tarhan.”
”Jeps”, sanoin ja samassa puhelimeni piippasi viestin merkiksi. ”Mauri onkin jo tallipihalla.”
Jätin kahvikuppini tiskipöydälle ja vähät välitin lapusta, jossa kehotettiin tiskaamaan omat tiskit. Hyppelehdin portaat tallin puolelle ja Sepin karsinalle. Ori ei pitänyt kuljetussuojistaan ollenkaan ja nyrpisteli minulle, kun napsautin sen riimuun narun. Yllättävän kiltisti Sepi seurasi minua jyrisevän hevoskuljetusrekan luokse, jonka Mauri sammutti meidät nähdessään ja hyppäsi kuskin paikalta pois. Mauri oli ollut kuskaamassa Armia ja Elsiä kisoissa muutaman hevosen kanssa ja olin häntä samalla pyytänyt hakemaan uuden hevosen.
”On se hieno”, Mauri sanoi ensimmäisenä.
”Eikö olekin? Meinasin ensin etsiä andalusian, mutta en sitten voinut vastustaa sitä, kun sen myynti-ilmoitus nokkani eteen sain”, sanoin ja ojensin Sepin narun Maurille. ”Kuka täällä on sen kaverina vielä?”
”Se sai oriseuraa Ikestä”, Mauri sanoi ja päästin pienen oo:n huuliltani.
Laskin moottoroidun takarampin alas ja astelin sisälle rekkaan. Aivan toiseksi viimeisessä boksissa seisoi kaunis pitkäharjainen irlannincob tammani, Whiskey Decency eli Nallu, jonka ihanaa voikkoa väritystä ei nähnyt tässä valaistuksessa. Ulkona se olisi varmasti todella kaunis. Nallu nosti päätään heinäverkosta, eikä sen kummemmin reagoinut, kun vedin väliseinän seinää vasten ja pujahdin rapsuttamaan rautiasta Ikeä turvasta, kun se kuikuili seinän ylitse. Irrotin sitten tamman ja lähdin taluttamaan sitä ulos. Nallu laskeutui rauhallisesti ulos ja katsoi pää korkealla ylväänä uusia maisemia. Sillä oli suojana ainoastaan hyvin rikkinäiset kuljetussuojat.
Nallu oli asunut ränsistyneessä pihatossa parin shettiksen kanssa ennen kuin sen olin ostanut ja ihmettelin yhä kuinka se oli niin hyvässä kunnossa. Sen omistajaa ei ollut kiinnostanut pahemmin ja kuulemma vain naapurintyttö oli käynyt nuorikkoa ratsastamassa. Kaviot taisivat olla ainoa asia, joka tammalla kaipasi vuolua ja olin jo soittanut kengittäjän paikalle hoitamaan homman. Huomenna Nallulla olisi uudet kengät jalassa.
”Hei, minä jatkan matkaa”, Mauri huikkasi, kun nosti ramppia ylös.
”Jeps! Vien uuden paijattavani sisälle”, sanoin ja lähdin taluttamaan kiltisti perässä tallustelevaa Nallua talliin.
Se ei tuntunut välittävän ollenkaan, että oli uudessa paikassa. Nallun karsina sijaitsi aivan varustehuoneen oven vieressä Nanan vieressä. Nallu pääsisi tutustumaan karsinakaveriinsa vasta elokuun lopussa, kun Nana palaisi laitumelta. Riisuin suojat Nallulta, kun se seisoskeli paikallaan ja päästin sen riimusta vapauteen.
Suojia katsoessa totesin, että ne saisivat mennä suoraan roskakoriin. Taputin Nallua kaulalle ja pujahdin karsinasta pihalle. Jätin riimun naruineen roikkumaan oveen ja kävin heittämässä suojat vielä irtonaisen kaappini päälle, jonka jälkeen hyppelehdin joka toisen portaan ylitse heinävarastoon. Nappasin sieltä pari siivua heinää ja palasin sitten alakertaan. Heitin heinät Nallun karsinaan ja se kävi heti käsiksi syötävään.
”Hei, tuletteko Juuson kanssa saunomaan tänään?” Emma tiedusteli portailla ja tuli kulman takaa vilkaisemaan uutta tulokasta. ”Oi, nätti!”
”Minun pitää kysyä herralta itseltä”, vastasin serkulleni. ”En tiedä missä se mies tänään mahtaa ruulata…”
”Joops, ilmottele!”
”Niin teen, mutta nyt haluan kiiruhtaa moikkaamaan koiria ja toivomaan, etteivät ne ole tappaneet toisiaan tarhassa tänään. Nähdään illalla, jos nähdään”, huikkasin serkulleni. ”Ja ilmoita jos Nallulla on jokin hätä!”
Emma huiskautti kättään ja lähdin ulos tallista kohti autoa.

[Inna]

Pujotin Nallun päähän punaiset sidepullsuitset ja laitoin soljet kiinni. Suitsien jälkeen heitin voikon selkään rungottoman satulan ja vedin vyön kireälle. Katsoin sivusilmällä Reettaa, joka harjasi yhä Sylviä. Olin luvannut Emmalle viedä tytön maastoon ja kyllä Reetta sai ratsastaa aivan itse ilman taluttajaa. Ottaisin mukaan varmuuden vuoksi riimunnarun, mutta hyvin meidän pieni kävelylenkkimme lähimaastossa menisi. Reetta oli kuulemma joka päivä vonkunut, että pääsisi maastoon ja serkkurakas oli päättänyt asian minun harteilleni työntää.
”Joko sitä oltaisiin kohta valmiita?” kysyin. ”Mutta emmehän me voi mennä, jos Sylvillä ei ole varusteita.”
”Kohta, kohta”, Reetta sanoi.
Autoin tyttöä sen verran, että puhdistin kaviot, joita Reetta ei saanut ylös ja laitoin suitset ponille. Reetta itse halusi nostaa satulan selkään ja hieman epäonnistuen yritti myös pullukan satulavyön kiristää. Vetäisin itse vyön heti piukalle, johon Sylvi vastasi luimimalla. Kun Sylvi oli valmis ja Emma käynyt vielä vuoraamassa tyttärensä turvavarustein, nostin Reetan Sylvin selkään ja käskin seisomaan hetken aikaa paikallaan. Onneksi Sylvi lähinnä nuokkui paikallaan, eikä edes tahtonut liikkua.
”Muista, ratsastat perässä, etkä ohita. Sekä sanot jos on jokin hätänä”, vakuutin serkuntytölleni, kun nousin oman hevoseni selkään.
”Joo!”
”Eikun menoksi!” huikkasin ja maiskutin Sylvinkin hereille.
Annoin Nallun kulkea rauhallisesti pitkillä ohjilla ja katselin aina välillä taakseni, että Reetta oli varmasti yhä Sylvin selässä. Hyvinhän se tyttö siellä pysyi, vaikkakin joka toinen sana oli ”ravia”. Käynnissä me kuitenkin etenimme puolen tunnin mittaisen lenkin verran. Kierrätin Reettaa lähinnä pienillä metsäteillä, joissa ei edes autolla pääsisi kulkemaan. Hevosilla niitä pystyi menemään ja ne olivatkin rauhallisia.
Päästyämme takaisin tallille, Reetta sai ravata Sylvillä kentällä. Siinä vaiheessa Emma tulikin jo kaitsemaan tytärtään, joten saatoin Nallun kanssa tehdä vielä pienen treenin. Tammalla oli päällään matkaratsastusvarusteensa, mutta se ei onneksi haitannut pientä koulutuuppausta. Pyysin tamman suoraan raviin ja aluksi taivuttelin sen pehmeämmäksi, jonka jälkeen vaadin hieman enemmän.
Vielä parin laukkanoston jälkeen siirsin tamman raviin ja annoin ravata omaa tahtia pidemmällä ohjalla. Istahdettuani alas, Nallu hidasti itsekseen käyntiin ja venytti kaulaansa. Taputin sitä kaulalle ja laskeuduin alas satulasta. Emma ja Reetta riisuivat Sylviä jo aitan tykönä. Talutin Nallun sinne ja riisuin siltä varusteet, jonka jälkeen se pääsi ponien kanssa tarhailemaan vielä hetkeksi.

[Inna]

16.12.
”Puuh”, huokaisin pettyneenä, kun istahdin Audiini, jonka ratin takana Juuso istui.
Juuson ilme oli suorastaan ärsyyntynyt, eikä hän sanonut sanallakaan mitään, kun lähti auton kanssa vihaisena liikkeelle. Nojasin päätäni kylmään ikkunaan ja katselin ohi vilahtelevia maisemia, kun poikaystäväni meni reippaasti ylinopeutta hiekkatiellä, jota koristi valkoinen lumi. Ei miehelle kannattanut puhua edes mitään ainakaan vielä.
”Helvetin paskat”, Juuso lopulta rikkoi hiljaisuuden.
”No, mitä saattoi muuta odottaa?” kysyin. ”Itse kasvatettu hevonen tärkeästä emästä…”
Juuso mulkoili vihaisesti edessä olevaa tietä ja kaasujalkakin oli jo hieman kevennyt. Mies repi piponsa päästään ja heitti sen keskikonsoliin ennen kuin edes viitsi vastata.
”Ei ainakaan sitä, että ensin luvataan ja sitten päätetään viime hetkellä, ettei myydäkään”, Juuso nurisi. ”En minä turhaan jaksaisi tuota boksia raahata auton perässä ympäri Suomea…”

Olimme käyneet jo viikko sitten koeratsastamassa Juuson kanssa erään rautiaan puoliverisen, johon olimme molemmat tykästyneet. Suunnitelmissa meillä oli ollut hankkia yhteinen projekti, mutta sitä ei tuntunut löytyvän mistään. Tämä rautias ori oli ollut meidän vaihtoehtonumero 12 ja ainut tähän asti, joka olisi soveltunut molemmille. Myös vaihtoehtonumero 7 olisi ollut sellainen, mutta se oli jo liian vanha sekä jännevammainen.. ei siis ollenkaan kisahevonen, vaikka niin oltiin ensin luvattu. Nyt joutuisimme jälleen aloittamaan etsinnän ja tiesimme molemmat olevamme aivan kypsiä, ellei seuraava nappaisi. Emmakin piti meille sentään varattuna karsinaa eikä tekisi sitä loputtomiin.
”Mennään vain kotiin ja katsotaan, josko löytyisi seuraavaa vaihtoehtoa”, sanoin ja painoin jälleen pääni ikkunaa vasten.

Jätimme trailerin Vaahterapolkuun, josta ajoimme Juuson kämpille. Koko kämppä oli sekaisin, mutta siitä huolimatta taiteilin itseni väsyneenä sohvalle. Nappasin läppärin sohvapöydältä ja avasin sen. Hetken kuluttua selasin jo myytäviä hevosia. Juuso pyllähti pian viereeni käsissään lasilliset kuumaa glögiä ja jatkoimme tutkimista samaan tapaan, kuten olimme vielä viikko sitten tehneet. Kahden tunnin kuluttua olin jo silmät ristissä, mutta viimein jotain potentiaalia ilmestyi silmiemme eteen.
”Tuossa”, Juuso ja minä sanoimme yhtä aikaa ja osoitimme kimoa hevosta.
Avasin myynti-ilmoituksen. Ros myi kolmea hevosta, joista yksi oli ruunikko tamma, toinen kirjava tilasto ja tämä kolmas kimo tamma. Ros oli linkittänyt pari videota tamman liikkeistä ja molempien silmään tamma näytti oikein kivalta. Hieman se kaipasi jotain, mutta päätimme edes yrittää. Oli Juuson vuoro soittaa, joten kuuntelin sivusta, kun hän soitti Rosille ja sopi koeratsastus lukuisten kysymystensä lisäksi.
”Heti huomenna”, Juuso sanoi. ”Aamulla kahdeltatoista.”
”Okei.”

17.12.
”Oho”, sanoin naurahtaen. ”En osannutkaan odottaa, että se on näin suuri!”
Kimo suomalainen puoliverinen seisoi jo valmiina kentällä meitä odottamassa. Ros sanoikin ylpeänä, että korkeutta oli 180 cm. Sopisi siis hyvin myös Juuson pitkille koiville. ML Love Deluxe seisoi kiltisti taluttajansa kanssa, kun puhuimme hetken aikaa Rosin kanssa. Tessa kuulemma ei toimisi muilla kuin kuolaimettomilla, mutta siitä ei olisi ilman kankia koulukiemuroille. Itse haluaisin tammaa kehittää koulussa, joten meidän tulisi keksiä siihen ongelmaan ratkaisu.
”Ei sitten muuta kuin kokeilemaan”, Ros sanoi.
Juuso nousi ensin selkään. Miehelle ei selkään nousu noinkaan korkealle hevoselle ollut ongelma eikä mikään. Katselin sivusta arvioiden, kun Juuso käänteli tamman kanssa yksinkertaista ympyrää ja herätteli sitä kuulolle. Yllättävän ja mukavan helposti se taipui Juuson haltuun. Vartin kuluttua Juuso pyysi pientä estettä maneesiin ja kävimme sen kyhäämässä Rosin kanssa.
”Tarkkana, ettei kiellä, koska olet tuntematon ratsastaja”, Ros sanoi Juusolle, joka nyökkäsi ja parin laukkaympyrän jälkeen ohjasi tamman esteelle.
Matalasta korkeudesta johtuen Tessa ei hypännyt täysillä, enkä osannut itse arvioida tamman taitoja. Minun mielestä se näytti kivalta, mutta Juuso varmasti keksisi paljonkin kehitettävää hyppyjen saralla. Vielä yhden hypyn jälkeen Juuso laskeutui selästä ja punttasi minut mustaan satulaan. Tessa ei siitä välittänyt ja taputinkin sitä kaulalle, kun lyhensin muutamalla reiällä jalustimia. Nappasin sitten ohjat tuntumalle ja ratsastin tamman uralle. Tessa tuntui herkältä, mutta en saanut siihen samalla tavalla kontaktia kuin muihin hevosiin yleensä. Ehkä se johtui vain kuolaimettomista.

Tessan ravi oli suurta, mutta yllättävän helppoa istua. Satulaan sai heti sopivan painopisteen, joka helpotti suuresti ratsastusta. Laukka oli tahmeaa, mutta ei liikaa.
”Hyppää pari kertaa”, Juuso sanoi ja jatkoi sitten keskusteluaan Rosin kanssa.
Nostin Tessalla laukan ja ohjasin sen matalaa estettä kohti. Tessa ei välittänyt virheistä, jotka tein, vaan hyppäsi varmasti esteen ylitse. Tulin esteen vielä toisen kerran ennen kuin taputin kimoa kaulalle ja annoin ravata hetken aikaa. Sitten laskeuduin alas satulasta. Vain pienet katseet minun ja Juuson välillä kertoivat, että olimme samaa mieltä. Olimme kiinnostuneita Tessasta.

21.12.
Viimein Ros oli soittanut! Hän oli joutunut miettimään vielä hetken tamman myymisen suhteen. Ilmeisesti jonkun oli pitänyt tulla myös koeratsastamaan Tessa, mutta ei onneksemme ollut koskaan ilmestynyt paikalle. Siispä Ros lupasi Tessan meille myydä ja sovimmekin heti huomisen hakupäiväksi. Ensi yönä ei paljoa maltettaisi nukkua!

[Inna]

”Puuh!” päästin epämääräisen äännähdyksen pihalle, kun nostin viimeisenkin Ullan varusteen Audini perään.
Jeminan lopetettua Ullan vuokraajana, olin päättänyt, ettei tamman ollut enää syytä olla viemässä Vaahterapolussa karsinapaikkaa. En vain ollut tajunnut kuinka yhdelle hevoselle mahtoi kertyä näin kamalasti tavaraa… Asetin jätesäkkiin – joku oli hukannut satulansuojuksen – käärityn estepenkin paremmin auton perässä ja vedin sitten luukun kiinni. Traileri roikkui jo auton perässä odottamassa vain matkustajaansa. Ulla oli parasta aikaa laitumella, joten ajaisin auton sinne ja siirtäisin sen toiselle laitumelle. Emma oli kertonut, että Rinnsteinissä oli laiduntilaa.
Ulla pääsisi siis kasvattamaan möhömahaansa sinne elokuun loppuun asti yhdessä Tessan kanssa. Tiedä sitten minne tamman tie veisi syyskuussa. Hyppäsin kuskin paikalle autooni ja päräytin Audin käyntiin. Tie laitumelle ei ollut kovin hyvässä kunnossa, mutta sinne pääsi onneksi autolla, eikä tarvinnut kikkaillen kääntyä missään risteyksessä. Pysäytin auton Ullan laitumen portille ja kävin laskemassa rampin ennen kuin lähdin metsästämään tammaani.
Bambi oli ensimmäisenä tervehtimässä, mutta sen ruunikkovarsa lähti karkuun, kun yritin rapsuttaa sitä. Naurahdin varsalle ja menin sitten heppakolmikon luokse, jossa Kiaran ja Kessun lisäksi ruohoa söi Ulla. Tamma nosti päänsä ruohikosta heti huomatessaan minut ja porkkanalla houkuttelin sen luokseni.
”Hieno, rouva”, sanoin sille ja pujotin riimun päähän.
Mahasta päätellen Ulla oli jo nauttinut jo koko kesäkuun enemmän ruoasta kuin liikunnasta. Eipä se mitään. Tamma löntysti perässäni hieman vastahakoisesti. Se selvästi luuli joutuvansa töihin ja olisi mieluummin jäänyt syömään. Traileria Ulla katsoi silmät suurina, että eihän vai joudu tuon pedon suuhun. Ikävä kyllä se tamman kohtalo oli, suoraan suden suuhun. Maiskutin tamman perässäni traileriin ja hieman yllättävää kyllä, se tuli sisään ensimmäisellä yrittämällä. Napsautin ketjun tamman riimuun ja kävin pistämässä takapuomin paikoilleen. Ramppi vielä ylös ja matka kohti Rinnsteiniä saattoi alkaa.
Pysäytin auton seuraavan kerran Rinnsteinin laitumilla. Tammojen laitumet olivat aivan vieretysten. Emmalta olin saanut Ullan laiduntamiseen sellaiset ohjeet kuin: ”Pistä sinne minne mahtuu!” Selvä! Laitumilla oli kaikissa hyvin tilaa, joten päätin pistää Ullan Tessan kanssa samaan. Julian Kerttu oli siellä vielä tamman kanssa kesäkuun loppuun asti ja sitten paikalle tulisi Emilyn Halla. Ulla koputteli kärsimättömänä trailerin perää ja tammalleni murahdellen menin laskemaan ramppia alas.
”Odota nyt edes sen aikaa, että saan sut irti”, mutisin tammalle, kun otin takapuomin pois ja kävin napsauttamassa ketjun paikalle riimunnarun.
Ulla peruutti vauhdilla ulos ja katseli ihmeissään uusia maisemia. Se päästi myös ilmoille hirnahduksen, jonka seurauksena osa tammalaitumellisista otuksista tuli katsomaan uutta tulokasta. Talutin Ullan Tessan ja Kertun laitumen portille, jossa avasin sähkölanka-aidan ja pujahdin tammani kanssa sisään. Tessa tuli katsomaan korvat luimussa Ullaa, selvästi mietti oliko tämä taas semmoinen maanantaikappale, joka yrittäisi viedä johtajuuspaikan. Sitä Ulla ei onneksi ollut. Hieman olimme Julian kanssa miettineet miten Kerttu ja Tessa pärjäisivät laitumella kaksistaan. Molemmat kun tahtoivat olla toisille hevosille hieman kärtsyjä. Ilmeisesti laidun oli kuitenkin tarpeeksi suuri kahdelle suuregolle.
”Kiltisti sitten”, mutisin Tessalle, kun päästin hopeisen suokkini vapaaksi.
Kerttukin tuli äksyilemään uudelle tuttavuudelle, mutta jo vartin päästä Ulla oli omissa oloissaan ja kaksi kuningatar saivat pitää kruununsa. Jätin kolmikon keskenään laitumelle ja lähdin sitten viemään Ullan varusteita Aittohaaraan. Ne olisi hyvä saada pois jaloista ja Aittohaarassa ne mahtuisivat ihan hyvin olemaan.