Marmotin ja Kananin päiväkirja

[Alli]

Gigantic Mile
"Marmot"
Dölenhevostamma, 162cm
s. 01.12.2015




Kalunian
"Kanan"
Torinhevosruuna, 173cm
s. 02.09.2015

[Alli]

Kriisi: Suojat ja orimainen ruuna
25. toukokuuta 2016

Juoksin pieni kauhun hiki otsallani ympäri kämppää ja keräsin tavaroita kasaan. ”Harjapakit, letityskamat, kypärä, Marmotin kärpäshuppu, Kananin jännesuojat… Suojat. MISSÄ NE SUOJAT ON?!” Jatkoin ravaamista pienen olohuoneeni ja makkarin väliä ja kaivelin matkalla kaikki mahdolliset paikat. Siinä samassa kerrostaloasunnon ovikello soi. Kipitin avaamaan oven, enkä jäänyt edes tervehtimään ovella seisovaa enoani, Joonasta. Marmot ja Kanan olivat tänään muuttamassa uudelle tallille, Rinnsteiniin. Tuo pieni talli varasti sydämeni heti kun pääsin selaamaan tallin nettisivuja.

”Ja hyvää huomenta tännekin. Onko kaikki kasassa?” Joonas kysyi virne naamallaan.
”En löydä Kananin suojia mistään. Onko ne trailerissa?” näytin varmasti hyvin epätoivoiselta.
”Pakkasit ne jo toissa päivänä. Ne on auton perässä. Nappaa kamasi ja mennään,” Joonas totesi rauhallisena ja nappasi hevosten harjapakit eteisen lattialta. Huokaisin helpotuksesta, nappasin muovikassin lattialta, vedin jalkaani haalistuneen myrkynvihreät kumisaappaat, vilkaisin nopeasti peiliin ja puolijuoksin ovesta ulos ja portaat alas parkkipaikalle. Autolle päästyäni heitin muovikassin takakonttiin ja kurkkasin trailerin sivuovesta sisään. Hevoset mutustivat tyytyväisen oloisina aamuheiniensä jämiä, virnistin iloisena hevosille ja suljin oven. Hyppäsin enoni viereen pelkääjän paikalle ja avasin google mapsin.
”Mapsin mukaan Rinnsteiniin on lyhintä reittiä 25 kilometriä. Är vi redo?” vilkaisin Joonakseen hölmö virne naamallani.
”Niin valmis kuin voi olla,” Joonas käynnisti auton ja piinaava puolen tunnin ajomatka kohti Rinnsteinia oli valmis alkamaan.

Kun saavuimme Rinnsteinin pihapiiriin, silmäni laajenivat lautasten kokoisiksi, ainakin Joonaksen mukaan. Maneesin kulman takaa käveli samalla hetkellä paikalle ruskeahiuksinen nainen, arvelin tämän olevan tallin omistaja, Emma. Nousin ulos autosta ja kävelin naista vastaan.
”Tervetuloa Rinnsteiniin, sinä taidat olla Alli?” Emma sanoi hymy kasvoillaan.
”Minähän se. Tämä paikka, tää on aivan ihana!” Hymyilin oikein leveästi. Emma naurahti hölmölle virneelleni. Talutimme Joonaksen kanssa hevoset ulos trailerista. Ensin veimme Marmotin omalle tarhalleen lähelle tallia, jossa sitä odotti uusi tarhakaveri Helinä. Tammat hörisivät ja tuhisivat toisilleen mutta palasivat nopeasti yhteisen heinäkasan pariin.

Seuraavana vuorossa oli Kanan. Se helkutin ruuna. Luulee yhä olevansa ori. Kun pääsimme yhtään lähemmäs aitan takana olevaa tarhaa, kuulimme kimeää hirnumista tarhan muilta hevosilta. Tämä jos jokin sai kaksi vuotta sitten ruunatun orin veren kiehumaan ja rinnan pyöhistymään. Päästin ruunan vapaaksi aitan tarhaan, jossa käytiin hetken aikaa alustavia hierarkia”tappeluita” mutta nopeasti uljaat uroksetkin palasivat heinäkasan pariin. Joonas palasi takaisin autolle ja alkoi kantaa hevosten varusteita oikeille paikoille ja minä ja Emma menimme täyttämään joitain lippulappusia karsinapaikkojen vuokrasta. Tämän jälkeen Emma kierrätti minut nopeasti tilusten ympäri ja törmättiin samalla myös Emilyyn, Kepen omistajaan, joka asustaa Kananin kanssa aitassa. Juttelimme hyvän tovin kaikkea maan ja taivaan väliltä kun Joonas ilmoitti jättävänsä pyöräni konevaraston seinustalle ja lähtevänsä kotiin. Kiitin Emmaa kierroksesta ja päästin tämän takaisin päivärutiineihinsa ja menimme Emilyn kanssa aitalle seuraamaan miten hevoset tulevat toimeen.

”Tästä tulee vielä mahtava seikkailu.” totesin hiljaa mielessäni kun rapsuttelin Kananin turpakarvoja kun ruuna köpötti tarhan aidalle porkkanoiden toivossa.

HM I

// Oikein paljon tervetuloa joukkoon teille kolmelle! Mukava aloitustarina ja molemmat hevoset ovat jo hyvin kotiutuneet!

[Alli]

Aamuvirkku ja unikeko
16. kesäkuuta 2016

Kello oli puoli seitsemän torstaiaamuna ja poljin jo loppuvaiheilla matkaa kohti Rinnsteinia. Korvanapeista pauhasi soittolista täynnä kasarirokkia ja hyräilin Queenin mukana, kun käännyin viimeisestä risteyksestä tallin pihaan vievälle tielle. Jätin pyörän taas nojailemaan konehallin seinää vasten ja kipitin hipihiljaa tallin yläkertaan. Heitin repun kaappiin, menin rehuvarastoon ja väsäsin Marmotin ja Kananin aamupöperöt valmiiksi. Olin kerrankin päättänyt olla omatoiminen ja hoitaa ruokinnan itse. Otin kauramössöämpärit ja heinäverkot kantoon ja hyppelin portaat nopeasti alas, suoraan Marmotin karsinalle.

"Huomenta poninpurilainen, miten hurisee?" lässyttelin tammalle, joka oli vielä ihan täydessä unessa. Kaadoin tamman rehut ruokakippoon, tarkistin vielä nopeasti että vesimaatti toimii ja heitin heinät perään. Marmot alkoi kaikessa tyytyväisyydessään mussuttaa kauroja. Kävelin puolijuoksua kohti aittaa kun tallin omakotitalon ovesta astui ulos unenpöpperöinen ja pölmistyneen näköinen Emma. Hymyilin leveästi tervehdykseksi ja jatkoin matkaa kohti Kananin karsinaa. Ruuna työnsi turpansa suoraan heinäkasaan kun sain heinäverkon tyhjennettyä karsinan lattialle. Kaadoin kaurat kippoon ja lähdin täyttämään vesiämpäriä. Vesiämpärin laskettuani paikalleen autonrenkaan sisään, jäin seuraamaan sitä rauhallista näkymää kun ruuna tyytyväisenä rouskutteli menemään kaurojen kimpussa.

Hetken siinä seisoskeltuani lähdin takaisin tallille. Kävin viemässä tyhjät ruokaämpärit ja verkot takaisin rehuvarastoon ja hain kypäräni ja Marmotin harjat kaapista. Astelin sisään tamman karsinaan, joka ei paljoa päätään nostanut heinäkasasta, kun aloin harjata tätä pitkin vedoin. Suurimmat pölyt harjattuani ja kaviot puhdistettuani kävin hakemassa suitset ja satulan varustehuoneesta. Kun palasin takaisin karsinalle, kuolaimet nähtyään Marmot vetäisi päänsä mahdollisimman korkealle.

”Hei nyt oikeesti, se turpa alas”, mutisin ja ähisin kun roikuin tamman kaulassa yrittäen epätoivoisena vetää sen takaisin maanpinnalle. Pitkän hetken taisteltuani tamma luovutti ja sain suitset Marmotin päähän. Heitin satulan tamman selkään ja kiristin vyön niin kireälle kun sen sain. Painoin kypärän päähäni, talutin tamman ulos tallista, tarkistin satulavyön vielä uudestaan ja ponnistin jakkaran avulla selkään. Suunnistin kohti kentän ohi vievää polkua ja rauhallisesti löntystelimme metsän siimekseen.

Nouseva aurinko paistoi aina välillä poutapilvien, linnut lauloivat ja vieno tuulenvire heilutti koivujen latvoja. Vaikka oltiin jo kesäkuun puolella, ei ollut yhtään turhaa laittaa tuulitakkia päälle. Kun ratsastin Marmotin peltoaukean reunalle annoin tammalle pitkät ohjat ja nautin tamman varmoista askelista ja kauniista aamusta.

HM II

//Oikein hieno kesäinen kuva

[Alli]

27. kesäkuuta 2016

Käytiin vähän treenailemassa Kananin kanssa kentällä ja kelikin oli tosi nätti kerrankin! (Mistä huomaa ettei taustat oo ihan mun vahvinta alaa :'D)

HM III