Haitan & Kisun päiväkirja

[Linnea]

Kisun & Haitan säkenöivää elämää

Kisu 11-v kinskynhevonen Hieman pelokas ja helposti jännittyvä tamma Kaipaa varmaa käsittelijää	Haitta      7-v suomenpuoliverinen      Rohkea, mutta varsin säpäkkä tamma       Kuitenkin hyvin kiltti

Tarhaavat samassa tarhassa (T2) ja Haitalle täytyy muistaa laittaa etusiin bootsit.

[Linnea]

Pippuritammat astuvat taloon
12. huhtikuuta 2016

Parkkeerattuani hevoskuljetusautoni keltaisen tallin eteen sain todellakin huokaista helpotuksesta. En huokaissut sen takia, että matka olisi ollut erityisen raskas tai hankala, vaan lähinnä siksi, että olin helpottunut kun tiesin hevosieni saavan vihdoin kunnollisen tallipaikan. Oma tallini oli aikamoisen remontin alla, enkä voinut lainkaan sanoa menisikö sen remonttiin vähempää kuin vuotta. Nyt saisin vihdoin kunnollisen ja jopa maneesillisen treenipaikan hevosilleni, jotka todella ansaitsivat sellaisen omalla tavallaan.

Hyppäsin kuljettajan paikalta reippaasti ulos ja katselin innokkaana edessä kohoavia tiluksia. Odotin jo kovasti sitä, että pääsisin treenailemaan kunnolla tammojen kanssa. Kisu kaipasi itselleen kovasti rohkeutta, sillä se oli yhä varsinainen arkajalka. Kotitreeneissä se meni yleensä ihan hyvin, mutta auta armias kun vein sen valkoisten aitojen sisäpuolelle. Pyöreys katosi, tuntuma suuhun katosi ja välillä kaikki hallintalaitteet menivät ihan sököiksi. Ei siinä mitään jos olisimme olleet helppo c –luokissa, mutta vaativalla tasolla taso oli huomattavasti korkeampi. Haitta taas oli ihan kiva. Olimme sijoittuneet melkein kaikissa kilpailuissa ja sille halusin vain enemmän rutiinia. Se oli kuitenkin vielä suhteellisen nuori hevonen. Ajattelin, että uudella tallilla oli hyvä jatkaa siitä mihin oltiin jo päästy.

Yllättäen tallin ovi aukesi ja ulos astui jo aiemmin tapaamani naishenkilö. Olihan minun ollut aivan pakko tsekata talli itse, ennen kuin uskalsin hevosiani sinne tuoda…
”Moikka! Mä ajattelinkin, että kuulin auton ajavan pihaan”, tallin omistaja käveli iloisen oloisena luokseni.
”Moi! Joo, täältä mun kauhukakarat saapuivat”, virnistin leveästi Emmalle, joka katseli jo uteliaana auton suuntaan. ”Olisitko vielä kehdannut näyttää näiden karsinapaikat, niin pystyn heittämään ne sinne sitten suorinta tietä?”
”Juu, ehdottomasti. Tätä tietä…”

Kun ajattelin muistavani tammojen karsinat, pääsin vihdoin laskemaan hevoskuljetusauton lastaussillan maahan. Hevoset vaikuttivat aika rennoilta ja olin tyytyväinen kun ne olivat olleet kuljetuksen aikana hyvin rauhallisia. Molemmat osasivat käyttäytyä välillä erittäin… hmm… ääliömäisesti, joten olin iloinen, että kallis autoni omasi yhä suorat ja sileät seinät.

Emma lupasi avata takapuomit ja siitä olin varsin tyytyväinen erityisesti Kisun kanssa. Nimittäin tammalla oli vähän huonoja kokemuksia ulos peruuttamisesta ja se teki aina, kuten nytkin, valtavan loikan taaksepäin ja yritti päästä riuhtomalla mahdollisimman kauas pimeästä kopista. Siihen osasin varautua liinalla, muuten kinsky olisi varmaan lähtenyt jopa käsistäni. Tämä oli myös opetettavien asioiden kohdalla top 10 –listalla. Haitta taas oli erittäin helppo ulos ottaessa, joten pystyin itsekin lopettamaan ”onnistuneeseen suoritukseen”.

Tammojen ollessa turvallisesti tallissa (ehkä ne olivat vähän hämillään, mutta ne seisoivat kuitenkin turvallisesti karsinassa) niin Emma auttoi minua hetken aikaa vielä hevosten tavaroiden purkamisessa. Onneksi en ollut (vielä) raahannut tallille kuin pakolliset asiat niin homma sujui varsin luontevasti ja pääsin pian ajelemaan kotiani kohden tsekkailemaan remontin edistymistä. Oli mukava luottaa siihen, että hevoset olivat hyvissä käsissä.

[Linnea]

Joskus rohkeakin voi säikähtää
19. huhtikuuta 2016

^{kuvasta kiitos Heatherille!}

Vaikka Haitta tunnetaan erittäin rohkeana yksilönä niin tänään se säikähti tallipihaan ajanutta mopoa, joka kyllä lähti yhtä nopeasti paikalta pois kuin oli siihen tullutkin. Tarhareissu saikin yllättävän käänteen tamman riistäytyessä irti käsistäni. Onneksi paikan päällä ollut Mila sai napattua Haitan narusta kiinni, ennen kuin se pääsi livistämään kauemmas.

[Linnea]

Kouluratsastusta Kisulla
20. huhtikuuta 2016

Annoin Kisun kävellä pitkin ohjin tyhjälle kentälle jonkinlaisen maastolenkin jälkeen, joka oli toimittanut alkukäyntien virkaa. Silti annoin kinskyn kävellä rennosti vielä yhden kierroksen aidatulla alueella, ennen kuin otin ohjat paremmin käteen. En kuitenkaan ihan vielä ottanut täysin lyhyitä ohjia, vaan puolipitkin ohjin aloin ravailemaan reippaan oloisen tammaneidin kanssa. Sen askellus oli yllättävän rentoa, vaikka välillä tunsikin, että se meinasi lipsua liian etupainoiseksi. Sen huomasi viimeistään silloin kun se alkoi hieman kompuroimaan. Siihen auttoi se, että jalan piti paremmin kiinni, jolloin koko hevonen osasi keskittyä paremmin treeniin.

Tein tamman kanssa aluksi paljon aika helppoja tehtäviä. Lähinnä ympyröitä, kaarevia teitä ja erikokoisia voltteja. Halusin, että se taipui oikeasti kunnolla koko rungostaan läpi, sillä Kisulla oli tapana nojata helposti kädelle ja kulkea vain ohjan mukana. Se taas tarkoitti sitä, että kaula meni mutkalle, mutta muutoin reagointia ei tapahtunut. Onneksi sitä tarvitsi tänään muistuttaa vain muutaman kerran, mitä minä siltä halusin. Kai se osasi kentällä jotenkin rentoutua paremmin kun se tiesi, että Haitta oli näköetäisyydellä siitä. Sitä vain mietin, että jos toinen tamma vetäisi tarhassaan rundia niin saisikohan Kisulainen siitä vielä jonkin sortin slaagin?

Ravin jälkeen otin pidemmällä ohjalla vielä muutaman kierroksen laukkaa molempiin suuntiin, säilyttäen ravissa hakeman ideani. Hevosen täytyi olla periaatteessa suora, eli taipua vain tietyn verran suunnan mukaisesti. Samalla jouduin keskittymään omaan tekemiseeni aika paljon. Jos en avannut lonkkiani kaarteissa tarpeeksi, niin koko hevosesta muuttui ihan luikero ja kunnon yhteys välillämme katosi. Tamma otti niin pienestä heti nokkiinsa, eikä tosiaan suostunut kulkemaan halutussa moodissa, jos en itse pystynyt tekemään itselläni samaa.

Laukan jälkeen aloin työstämään Kisua sitten paremmin käynnissä. Otin ohjat lyhemmäksi ja vaadin hevoselta parempaa työskentelymuotoa niska korkeimpana kohtana. Välillä se tuntui yrittävän laskea päätään alemmas luotiviivan alapuolelle, mutta kun muistin pitää ne pohkeet lähellä, niin lopulta muoto pysyi varsin kivana ja tunsin ihan uudella tavalla, kuinka hevonen polki askeltaan ja nosti selkäänsä ylemmäs. Sen jälkeen oli varsin helppo alkaa tekemään tehtäviä ja tänään ajattelin keskittyä ihan perusasiaan: pohkeenväistöön.

Väistäessäni tammaa vasempaan suuntaan, sen sisälapa meinasi välillä karata liian sivulle. Korjasin sitä nostamalla saman puoleista kättä aavistuksen ylemmäs, jolloin sain suoristettua paremmin koko hevosta. Muuten hevonen väisti ihan kivasti, kunhan muistin, että itsekin käännyin lantiostani liikkeen suuntaan ja sen, että Kisu oli edelleen todella herkkä hevonen. Jos painoin yhtään väistättävällä jalalla liikaa, niin tamma pomppasi heti laukalle. Sen takia piti muistaa pitää jalka vain kevyesti kylkeä vasten ja liu’uttaa sitä vain aavistus taakse.

Ratsastin tamman aika nopeasti kaikissa askellajeissa läpi, koska se oli harvinaisen kiva tänään. Mitä sitä turhia vääntämään jos väännöt kerran onnistuivat.