HankaluuksiaKaarsin autoni Rinnsteinin parkkipaikalle ja otin reppuni takapenkiltä. Tallilla näytti olevan hiljaista ja moni tarhaileva hevonen nosti päänsä ja katsoi suuntaani hörökorvin, kun paukautin auton oven kiinni.
Hipsin tallin suuntaan hiljaisella pihalla ja pysähdyin Pommin tarhan kohdalle. Pommi oli ollut täällä jo pari kuukautta, mutta en ollut vieläkään tutustunut kunnolla kehenkään, lukuun ottamatta tallin henkilökuntaa, joihin usein törmäsin saapuessani tallille outoihin aikoihin. Kuten nyt, kello puoli yhdeksän aamulla. Huokaisin syvään nojatessani tarhan aitaan ja katsoin hevostani, joka hamusi olemattomia heinänkorsia jäisestä maasta. Naksautin kieltäni pari kertaa, mutta Pommi ei loksauttanut korvaansakaan. Sen tarhakaveri sen sijaan asteli aidalle ja hamusi talvitakkini hihaa.
Katsoin hevosta kummissani. Olisin voinut vannoa, että Pommi tarhasi kirjavan hevosen kanssa. Tämä tamma sen sijaan oli kimo ja valtavan kokoinen. Aivoni raksuttivat hetken tyhjää, kunnes valot syttyivät ja muistin Emmalta tulleen tekstiviestin. Pommin tarhakaveri vaihtuisi tähän kaveriin.
”Sähän olet upea ilmestys,” lepertelin kiltille tammalle, joka näytti nauttivan huomiosta. Vilkaisin omaa hevostani, joka seisoi nyt pahantuulisen näköisenä tarhan perällä takapuoli porttia kohti. Niinpä tietysti. Katsoin taas upeaa tammaa, joka lähti astelemaan Pommin suuntaan. Miksi mun hevonen ei ollut noin kaunis? Tai kiltti? Mistä tulikin mieleeni, mitenköhän tämä kiva hevonen pärjäsi pomottavan Pommin kanssa?
Jäin tarkkailemaan hevosia, ja suureksi yllätyksekseni ne tuntuivat tulevan mainiosti toimeen. Ehkä uusi tulokas olikin kovaluontoisempi kuin luulin, sillä se ei tuntunut olevan moksiskaan Pommin ärtymystä säteilevästä ilmeestä. Ihmeiden aika ei ollut ohi.
Käännyin kävelläkseni tallin suuntaan ja samalla hetkellä ovi aukesi ja ulos käveli komea nuorimies ruunikkoa hevosta taluttaen. Muistin miehen yhdeksi tallin työntekijöistä (Adam?) ja kiirehdin parivaljakkoa kohti.
”Moi!” Adam tervehti iloisesti ja pysähtyi hevosen kanssa, jonka tunnistin Pommin vastapäistä karsinaa asuttavaksi Easyksi.
”Terve!” hymyilin miehelle, ”mikäs hevonen toi Pommin kaveri nyt on?”
”Aa joo, se on Tessa. Ne tulee hyvin toimeen keskenään!”
”Joo, mä huomasin. Aika yllättävää,” naurahdin ja rapsutin nuorta oria turvasta. Se heilautti päätään kärsimättömästi. ”Öö.. onko maneesi vapaa nyt? Aattelin mennä vähän koulua.”
Adam näytti mietteliäältä, ”ei siellä kai pitäis nyt aamulla olla ketään. Ja vaikka oliskin, hyvinhän sinne kaks mahtuu!” mies hymyili ja jatkoi matkaa Easyn kanssa. Minä suunnistin tallin taukohuoneeseen.
Taukohuone oli autio, kun jätin reppuni kaappiin ja vaihdoin ratsastuskengät jalkaan. Nappasin Pommin harjakorin satulahuoneesta ja jätin sen karsinan eteen. Otin mukaani sen riimun ja narun karsinan edessä olevasta koukusta ja kiiruhdin hakemaan nyrpeän hevoseni tarhasta. Naksutteluistani huolimatta Pommi ei ottanut askeltakaan suuntaani, vaan jouduin kömpimään sen luokse muhkuraisessa tarhassa Tessan hamuillessa talvitakkinu huppua.
”Hei rouva aurinkoinen,” sanoin hevoselleni, joka vilkaisi minua tylsistyneen näköisenä, kun seisahduin sen viereen ja silitin sen lapaa. Ainakaan se ei lähtenyt karkuun, tuumin itsekseni. Pujotin Pommille riimun päähän ja muutaman nykäisyn jälkeen se seurasi minua portille. Hätistin Tessan muutamalla riimunarun pyrähdyksellä ja livahdimme Pommin kanssa portista. Tamma käveli vierelläni nätisti suljettuani portin ja lähtiessäni tallin suuntaan. Piha oli edelleen autio lukuunottamatta hevosia tarhoihin kuljettavaa Adamia.
Vein Pommin karsinaansa ja sidoin kiinni kalteriin. Se rupesi jäystämään ruokakipponsa reunaa. Vilkaisin ovesta käytävälle, edelleen autiota. Ainakin saisin ratsastaa rauhassa, ajattelin. Pommi ei ollut onnekseni kovin likainen, joten nopea pyyhkäisy pölyharjalla riitti sen puhdistamiseen. Käytin hetken myös sen harjan ja hännän setvimiseen, ja puhdistin kaviot. Pommi ei meinannut ensin nostaa kinttujaan, mutta muutaman napakan ärähdyksen jälkeen se luimisti ja nosti kavionsa.
Kun olin valmis, hain Pommin varusteet satulahuoneesta. Varustus sujui yllättävän helposti, jos pään heiluttelua satulaa laittaessa ei lasketa. Karsinan ovea avatessani käytävä oli edelleen autio, ja talutin Pommin ulos kohti maneesia. Näin auton ajamassa pihaa kohti juuri, kun katosimme Pommin kanssa maneesiin. Suljin suuren liukuoven perässäni, eikä Pommi onneksi välittänyt lähestyvän auton renkaiden äänistä.
Maneesissa oli kylmä, ja sidoin kaulahuivini tiukemmin kaulani ympärille. Pommia viileys ei tuntunut haittaavan, vaan se asteli innostuneena paikoillaan, kun pysäytin sen kaartoon. Aamun valoisuus tulvi maneesiin ikkunoista, joten en sytyttänyt valoja. Kiristin satulavyötä ja nykäisin Pommia ohjista sen yrittäessä lähteä liikkeelle. Ponnistin selkään nopeasti, ja pysäytin hevoseni jälleen uuden liikkeellelähtöyrityksen vuoksi.
Hetken kuluttua lähdimme kulkemaan maneesia ympäri ripeässä käynnissä. Hengitys huurusi kylmässä ilmassa ja yritin lämmitellä itseäni heiluttamalla käsiä. Pommi asteli uralla pitkin askelin ja venytti kaulaansa maata kohti.
Pommin ensimmäinen protesti työskentelyä kohtaan tuli heti, kun keräsin ohjat käsiini ja pyysin tammaa siirtymään kootumpaan käyntiin. Se sivalsi hännällään ilman halki ärtyneesti ja heilautti päätänsä, mutta kokosi kuitenkin askeltaan hieman. Se riitti minulle tällä erää ja jatkoin käyntiä vielä vähän matkaa, jonka jälkeen pyysin Pommin raviin liikauttamalla jalkojani hieman ja naksauttamalla kieltä.
Pommi nosti ravin heti pyynnön saatuaan, ja vauhti meinasi kasvaa heti liikaa. Jouduin antamaan sille sarjan voimakkaita puolipidätteitä, ennen kuin se suostui kuuntelemaan, ja jatkoi ravia hitaammassa tahdissa. Rupesin keventämään ja kiersimme maneesia ympäri muutaman kierroksen, kunnes vaihdoin suunnan ja jatkoimme vastapäivään. Annoin Pommille ohjaa, ja se venytti kaulaansa.
Toinen protesti tuli, kun kokosin Pommia, jotta voisin aloittaa tekemään voltteja. Pommi heitteli jälleen päätään vähän aikaa, kun tiukensin ohjasotetta. Muutaman napakan eteen ajavan pohkeen jälkeen se onnekseni tyytyi kohtaloonsa ja ravasi tahdikkaasti suurella pääty-ympyrällä. Seuraavalla pitkällä sivulla tein monta volttia, jotka onnistuivat ihmeen hyvin. Pommi reagoi puolipidätteeseen ja ulko-pohkeeseen hyvin, eikä yrittänyt oikoa voltilta, kun pidin sisäpohkeen kiinni kyljessä.
Tästä onnistumisesta huumautuneena päätin yrittää nelikaarista kiemurauraa. Pommi kulki muuten hyvin, mutta se tuntui hämmentyvän suunnan muutoksesta keskihalkaisijan kohdalla, ja käännöksestä tuli melko kankea Pommin meinatessa osua maneesin seinään. Olipas noloa, onneksi ketään ei ole näkem- vilkaisin maneesin ovelle päin, ja huomasin tuntemattoman naishenkilön seisovan seinän vieressä. Voi paska.
Käänsin Pommin takaisin tehtävää suorittamaan, mutta keskittymiseni oli herpaantunut, ja se heijastui suoraan Pommiin, joka rupesi vänkäämään ohjaa vastaan ja punki lapa edellä väärään suuntaan. ”Nyt, jumaliste,” kirosin hevoselleni ja tökkäsin kantapäälläni terävästi satulavyön taakse. Tajusin sillä hetkellä tehneeni virheen, kun Pommin takapää nousi maasta ja se potkaisi voimalla taaksepäin. Muistin mielessäni Pommin edellisen omistajan sanat: ”se on sitten loppupelissä aika herkkä hevonen, muista se. Sille pitää olla reilu.”
Minua hävetti ja poskeni kuumottivat, kun pysäytin hännällään huiskivan Pommin maneesin keskelle. Hengitin hetken syvään ja kokosin hermoni takaisin kasaan. ”Okei,” sanoin enemmän itselleni kuin Pommille, ja pyysin hevosen uudestaan liikkeelle liikauttamalla lantiota ja maiskauttamalla. Pommi lähti liikkeelle nyrpeästi, mutta jatkoimme kiemurauraa kuitenkin onnistuneesti. Uskalsin vilkaista uudestaan ovelle, mutta nainen ei ollut siellä enää.
Huokaisin syvään ja jatkoin kevyttä ravia uraa pitkin. Pommi kulki rennosti allani, ja päätin kokeilla työstää sitä hieman laukassa. Pommi reagoin hyvin puolipidätteeseen, jonka jälkeen annoin laukka-avut ja se hypähti laukkaan. Vauhti oli jälleen liian kova, ja hiljensin sitä muutaman pääty-ympyrän avulla. Jatkoin suurella ympyrällä, ja kun Pommi alkoi tuntua rennolta ja asettui sisäänpäin, jatkoin uraa pitkin toiseen päätyyn, tehden sielläkin muutaman ympyrän. Vauhti oli edelleen hieman luja, enkä saanut laukkaa kunnolla koottua, mutta ainakin Pommi tuntui rennolta ja se vastasi ohjas-apuihin hyvin, joten annoin sen laukata.
Ympyröiden jälkeen otin pitkällä sivulla siirtymisen raviin, joka valui vähän pitkäksi, joten nostin laukan uudestaan ja tein uuden siirtymisen toisella sivulla. Tällä kertaa käytin vähän napakampia apuja ja istuin liioitellun painavasti satulaan, jolloin Pommi siirtyi suoraan käyntiin. Huokaisin itsekseni, tänään ei meinannut sujua mikään. Päätin kuitenkin antaa asian olla, ja annoin Pommille pitkät ohjat. Se venytti kaulaansa ja pärskähti nautinnollisesti.
Minulle oli tullut kuuma paksussa takissani, joten avasin vetoketjun ja löyhyttelin hieman alla olevaa hupparia. Katsahdin hevostani, joka valui epäilyttävästi maneesin ovien suuntaan. Se näytti siltä, että olisi valmis menemään talliin. Minullakaan ei ollut tänään hirveän hyvä ratsastuspäivä, joten päätin antaa koulunväännön olla tältä erää. Annoin Pommin kävellä ovelle, ja laskeuduin satulasta avatakseni sen. Kun olimme ulkona, suljin oven ja nousin takaisin selkään.
Lähdimme astelemaan metsän suuntaan rauhallisessa käynnissä, mutta pidin ohjat kuitenkin valmiina käsissäni. Emme olleet vielä kerenneet maastoilla kunnolla täällä päin, joten olin hieman varuillani, vaikka tiesin, että Pommi ei ole säikkyvää sorttia.
Seurasimme vähän matkaa lumessa kiemurtelevaa polkua. Pommi näytti tyytyväiseltä, se käveli pitkin askelin ja nosteli jalkojaan korkealle. Minäkin hengähdin vähän, ja nautin kauniista talviaamusta. Jouduin vetämään takin vetskarin uudestaan kiinni, sillä ulkona kävi pieni tuulenvire, joka sai ilman tuntumaan kylmältä.
Hetken päästä käänsin Pommin takaisin tulosuuntaan. Pitäisi lähteä joskus jonkun kanssa maastoon ja tutustua reitteihin paremmin. Nyt en uskaltanut lähteä etsimään parempaa reittiä, joten palasimme tallille omia jalanjälkiämme.
Tallin pihassa jalkauduin maahan ja olin avaamassa tallin ovea, kun Pommi töytäisi minua turvallaan niin, että melkein lensin kumoon. ”Hemmetti, hevonen,” komensin sitä ja kuljin ovesta sen edellä, pitäen Pommia silmällä epäluuloisesti.
Pommin naapurikarsinan ovi oli auki, ja sen asukki seisoi kiinni sidottuna kalteriin. Katsahdin hevosta ohi kulkiessamme, se oli kaunis musta puoliverinen. Ori, muistaakseni. Olin ihaillut sitä pari kertaa aiemminkin Pommin karsinasta. Vilkaisin käytävälle taaksemme, sen hoitajaa ei näkynyt.
Kun sain Pommin karsinaansa pienen vitkastelun päätteeksi, sidoin sen heti kiinni, ennen kuin se kerkeäisi töytäistä minua uudestaan. Olin jo tässä ajassa kerennyt huomaamaan tamman ärsyttävän tavan: ratsastuksen jälkeen se tykkäsi töniä ja hinkata kutisevia suitsiaan ratsastajaa vasten.
Sain varusteet pois ongelmitta, ja jätin ne karsinan eteen hetkeksi. Pyyhkäisin harjalla Pommin selkää ja päätä, siloittaen hikiset kohdat ja setvin hieman tuulessa sotkeutunutta harjaa. Haroin jouhia käsin ajatuksiini uppoutuneena, kun kuulin minua tervehdittävän kaltereiden takaa. Nostin katseeni naapurikarsinasta kurkistavaan, punatukkaiseen naiseen.
”Ai, moi,” sanoin nolona, ”en huomannu sua.” Nainen näytti huvittuneelta. ”Me ei ollakaan vielä tavattu, mä oon Mila. Omistan tän teidän naapurin,” hän sanoi taputtaen hevostaan.
”Aa, joo, mä oon Helena. Ja tää on Pommi,” vastasin helpottuneena ja vilkaisin hevostani, joka tuijotti mustaa hevosta kaltereiden takaa. Naapurimme vaikuttivat mukavilta. ”Joo, tiedän, oon nähny sen tarhassa,” Mila sanoi, ”tää on Dean.”
”Sä olit vissii maneesissa äsken?” Mila katsoi mua huvittuneen oloisena, ”ratsastit melkein seinään.” Naurahdin nolona, ja tökkäsin Pommia kaulaan, ”joo, me ei aina olla ihan samalla aaltopituudella Pommin kaa.”
Mila nauroi ääneen ja vilkaisi omaa hevostaan: ”tuttu tunne!” Jännittyneisyyteni laukesi, ja nauroin vapaasti, jatkaen Pommin harjan setvimistä. Ehkä me vielä sopeuduttais joukkoon.
Mila katosi hetken päästä Deanin kanssa maneesiin, ja minä vein Pommin varusteet ja harjat satulahuoneeseen. Hevoseni sen sijaan saisi vielä jatkaa tarhailua. Kohta olisi päiväheinien aika, ja Pommi saisi nautiskella niistä ulkoilmassa. Tällä kertaa talutus sujui ilman kommervenkkejä, ja sain hevoseni tarhan aitojen sisäpuolelle kunnialla. Kun Pommi pääsi irti riimusta, se käveli heti tarhan perälle ja rupesi jäytämään aitaa.
Lähdin tallin suuntaan vihellellen, ja toivoin, että Emma ei laskuttaisi multa aitojen korjausta.
Helena & Pommi 3HM//niin tosiaan, anteeksi vuokran myöhästyminen! Kiirettä on pitänyt koko vuodenvaihde, mutta keväällä koitan aktivoitua virtuaalipuolella enemmän